tiistai 21. heinäkuuta 2009

Kuka auttaisi pyllähtänyttä tonnikeijua?

Tässä muutama kuva Ilosaaresta. Oli mun vissiin neljäs kerta näillä festareilla ja joka vuosi sinne vaan halua lähteä uudelleen. Aurinko porotti ihan koko viikonlopun ja meillä onneksi oli loistava majapaikka ihan festarialueen vieressä. Minähän en siis todellakaan ole mikään teltta-ihminen, koska raahaan jo niin paljon kamaa mukaani ja vaadin päästä suihkuun aina herättyäni + oon sen kokonen, että mulle pitäis varata oma kolmen hengen teltta..

Meitä hemmoteltiin koko festareiden ajan ja pääsin lepäilemäänkin aina kun tuli vähän huonompi olo. Kiitoksia Emännälle ja Isännälle, mielessäni on edelleen ne ihanat aamiaiset yms...

Läski saa rakkautta Ilosaaressa. Tässä taidetaan odottaa Dizzee Rascalin keikkaa.

Lihava yrittää kaunistautua huulikiillon voimin. Mitään ei ole tehtävissä.

Tässä vielä hymyilyttää..

Tässä läski hieman masentuneena, kun on lennähtänyt portaissa ja kaikki siiderit lens sen naamalle.

"We downloaded your album"- lippu heilu Joensuulaisen Eläimen keikalla. Oli muuten hiton hyvä keikka!

Tytöt siinä poseeraa tyytyväisinä. Sain ton Fred Perryn pyyhkeen Mimmiltä pitkäaikaislainaan ja se palveli oikein hyvin hikoilevaa ruhoani tuolla kuumuudessa!

BF bongas siistin hatun jostain!

Läski vilkuttelee siellä vähän villinä PMMP:n keikalla. Huomatkaa miten tyylikkäästi oon vetässy ton tuulitakin tuohon asuni päälle, kun tuli kylmä ja "mätsännyt" sen tohon kaulahuiviin! LOL. Festareilla ei tartte ilmeisesti edes yrittää näyttää hyvältä. :D (Tätä keikkaa ennen muuten soitin Mimmille, mutta se oli kaatunut telttansa päälle ja nukahtanut sinne. Uskomaton tyyppi. Sanoi tulevansa kattomaan keikkaa mun kanssa, mutta eipä sitä koskaan näkynyt. LOL)

Siinä se läski on taas ihan villinä. Varmaan oli "lihakset" kipeinä tollasen jumppatuokion jälkeen.

Siinä hankitaan vuoden rumimpia rusketusraitoja. Oon ihan pantteri nyt. (Kissa kun olen)

Tytöt päätti vähän hassutella. Ihan älykkäitä!

Onnellinen lyllerö Röyksoppia fiilistelemässä. Aika paljon hymyilytti. (Noh, lasien takana mm. vollotin)

Tämmönen Mimmi-karhu kömpi meidän takapenkille ma-aamuna. Se oli muuten hajottanu noi mun lempparilasit ja saa luvan ettiä mulle uudet, tai haastan sen sumopaini otteluun.

Mitäs diggailette? Tän siis sain ensimmäisenä iltana Joensuussa, kun pyllähdin portaissa ja lensin pari porrasta alas suoraan jalat edellä. Myös mun toinen nilkka muljahti ja turpos ihan muodottomaks. (Muutenhan se siis on tosi luiseva ja silleen)... Samalla heitin myös juomat naamalleni ja teki mieli itkeä. Kukaan ei tullut edes auttamaan mua, ne varmaan katto et tota läskiä ei saa ylös tuolta maasta mitenkään, tai sit joku soitti nosturin paikalle, mutta olin kerennyt jo linkuttaa niiskuttaen pois.

Poikaystävää nauratti, kun raivosin järkkärille joka kehtas tulla väittämään etten sais olla sillä puolella edes juoman kanssa. Ehkä olin saattanut ottaa oman juomani vessaan mukaan, kyllähän läski tarvii jotain kostuketta suuhun kun joutuu portaita kiipeilemään. Järkkäri oli vähän pelästynyt, kun olin jotain siinä sille kiroillut ja nyyhkinyt, että tajuutko että kaaduin ja oon nyt reppana. :DDD
Nyt alkavat jo paranemaan, mutta hitsi että oli kipeet ja turvonneet.

On se vääryys, että me lylleröt pyllähdellään, eikä kukaan haluu edes yrittää nostaa tämmöstä tonnikeijua sieltä maasta!

Ps. Oon tänään juonut 5 kupillista vihreetä teetä, koska mulla on niin turvonnut olo. LOL. Arvatkaa mitä seuraavaks sanon? No tietenkin, että NYT EN HERKUTTELE PITKÄÄN AIKAAN!


22 kommenttia:

  1. Ootte aivan ihania!!!

    VastaaPoista
  2. PEPPI!!! Näytät hirmu kauniilta blurrauksista/laseista huolimatta! :) <3

    VastaaPoista
  3. Anonyymi: Kiitos :)(:
    BelovedCava: aww ootpa ihana!!! <3 vähän ehkä punastuin, tänään on ollut oonrumajakarsee-päivä! :D

    VastaaPoista
  4. Hienolta reissulta kuulostaa! :-D

    ja olin toteamassa samaa ku belovedcava, että näytät ihan tajuttoman kauniilta! <3

    VastaaPoista
  5. samaa mielta cavan kanssa. Ihana hymy :)

    VastaaPoista
  6. Kamalaa tekstiä, miten joku voi arvostaa itseään noin vähän. Itselläni on kehitysvammainen lapsi, sinä olet sentään terve ja vieläpä kauniskin. Häpeäisit.

    VastaaPoista
  7. loistava blogi! :DDD oon nauranu kippurassa teidän jutuille täällä... ;)

    VastaaPoista
  8. Anonyymin kommenttiin haluaisin avata seuraavan näkökannan: jokainen on oikeutettu mielipiteeseen itsestään sekä muista. Suomessa vallitsee sanavapaus. Toki kehitysvammaisen läheisenä tuntuu pahalle jos terve ihminen kirjoittaa tai puhuu itsestään neg. sävyyn, mutta kaikille suotakoot omat sanat ja ajatukset. Voimia ja ihanaa kesää Anonyymille.

    VastaaPoista
  9. Ainiin ja mä myös oon tänä kesänä pyllähtänyt parikin kertaa eikä kukaan nostanut ylös =D Onneks ollaan niin itsenäisiä että ei edes tarvita nostajaa ;)

    VastaaPoista
  10. Laura: Oli aika mahtava reissu joo :D ja kiitos söpöliini <3

    Sanni: Kiitos <3 hymy on vieläkin leveempi, kun nään Ben&Jerrys-purkin! ;)

    Anonyymi: Kiitos paljon kommentistasi. Ymmärrän täysin, että kirjoitustyylini voi todella ärsyttää joitain ihmisiä ja antaa sellaisen kuvan minusta, etten arvostaisi itseäni tai terveyttäni. Muistuttaisin kuitenkin, että blogimme vilisee itseironiaa ja kirjoitamme tätä blogia täysin pilke silmäkulmassa.

    Toivon sinulle ja lapsellesi kaikkea hyvää ja aurinkoista kesää! :)

    Miia: Kiitos paljon ja kiva ku kommentoit! :D Täytyy käydä vastavierailulla :)

    Beloved Cava: Olet jälleen kerran asian ytimessä, kiitos siitä. Ja joo, independent women täällä, talvea ja sen mukanaan tuomia pyllähdyksiä odotellessa! ;)

    VastaaPoista
  11. Aivan ihanaa luettavaa tämä teidän blogi <3 !

    Ja voin muuten kertoa, että kun läski kaatuu aerobicissa steppilaudan kanssa ja reväyttää nilkkansa ja se turpoaa mustaksi jalkapalloksi alta aikayksikön, ei tule kukaan silloinkaan auttamaan :D !

    VastaaPoista
  12. Kiitos piiapauliina, kiva kun tykkät! :) <3

    Haha apua, käykö läskit aerobicissa muuten? :DD kuulostaa tosi pahalta. Tässä kohtaa tekis mieli todeta, että älä harrasta liikuntaa - se on vaarallista! ;) Toivottavasti nilkka on parantunut!

    VastaaPoista
  13. No ei todellakaan käy enää. Monet läskit on hyvin kokeilunhaluisia, joten ne hulluuttaan menee, ja testaa välillä kaikkia päättömiä urheilujuttujakin. Voin kertoa, että yks kerta sitä nöyryytystä riitti kyllä... Nm. nilkka parantui puoli vuotta sitten, eikä oo tätä läskiä sen jälkeen paljon jumppaamassa nähty :D !

    VastaaPoista
  14. no HUH! joo meidän täytyy vaan todeta, että "toi urheilu ei oo ihan mun juttu" ;) Itse sorrun myös välillä olemaan kokeilunhaluinen, mutta yleensä tulos on aina paha. Katotaan nyt sit mitä tästä tulee, kun me ruvetaan testaamaan noita eri urheilulajeja mitä meille ehdotettiin. Nöyryyttävää kuvamatskua tiedossa. :D

    VastaaPoista
  15. Naurattaa! Molemmat ilosaari-tekstit oli hauskoja.

    Ps. Ne kasvot voisin nyt nähdä. ;--)

    VastaaPoista
  16. sulla on ihan mieletön hymy! tollane hollywood-smaili:D epistä :(

    VastaaPoista
  17. Aba, kiva jos naurattaa! :D Ilosaari oli superhauska!

    Kasvot pysyy varmaan vielä toistaiseksi piilossa, tai saa nähdä vaikka ne pompsahtais jo huomenna esiin. :D Kyllä sitten huomaatte, kun blurraukset on häipynyt. ;)

    Anonyymi: Kiitos kivasta kommentista. :) Hollywood on mun hymystä todella kaukana. Mulla on maailman oudoimmat hampaat, sellaset pienet laatikot ja hyvinkin keltaiset! :D Ei oo epistä siis. :)

    ja

    Arvuutteleva anonyymi: Toistaiseksi vielä P ja M ;)

    VastaaPoista
  18. arvuutteleva anonyymi22. heinäkuuta 2009 klo 21.15

    hah, eli olin oikeassa! :) aikamoinen salapolliisi, id say.

    VastaaPoista
  19. aikamoinen! en kuitenkaan tolla arvuuttelulla vielä lähtis ihan csi:hin pyrkimään, kun noi meidän blurraukset ei oo mitään ihan taidokkaimpia! ;)

    VastaaPoista
  20. hei arvuutteleva anonyymi!

    rupes kiinnostamaan, että kukas se SINÄ sitten oikein oot? :D

    VastaaPoista
  21. Heei täällähän on ollut kai puhetta teidän kasvoista, musta ois huippua nähdä kenen blogia luen, mutta ymmärrän hyvin jos haluaa pysyä anonyyminä :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.