keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Tiina testaa: MIYO -meikit

- Postaus on osa Tiina testaa -postaussarjaa, jonka testituotteet ja -palvelut on kaikki blogin kautta saatuja ja More To Love:n työharjoittelijan Tiinan testaamia. -

Rakastan meikkejä, mutta heittäydyn harvoin mukavuusalueen ulkopuolelle, vaan pitäydyn tutuissa ja turvallisissa tuotteissa. Nyt olen kuitenkin ottanut käyttöön kaikki kokeiluun saamani meikit ja on aika raportoida tuloksista. Tiina testaa -sarjassa onkin seuraavaksi luvassa kolme meikkiaiheista postausta ja tänään aloitetaan MIYO -meikeillä. Sain mahdollisuuden valita mieleisiäni MIYO -tuotteita ja yritinkin valkkailla meikit lähinnä niin, että niistä saisi yhdessä rakennettua näyttävän meikin talven juhliin.  



Minulla on aina vähän ennakkoluuloja edullisempien merkkien luomivärejä ja niiden pigmenttisyyttä kohtaan. Viimeistään nyt olisi kuitenkin aika luopua näistä ennakkoluuloista, sillä ainakin tässä OMG! -luomiväripaletissa pigmenttiä oli hurjan hyvin. Oma palettini on sävyssä "Smoky eyes" ja se sisältää kolme mattaista sävyä utuisen silmämeikin tekoon. Tästä paletista tulen hyödyntämään muissakin meikeissäni ainakin tuota hyvää mattamustaa. Älkää kuitenkaan erehtykö käyttämään paletin mukana tulevaa vaahtomuoviapplikaattoria muuta kuin äärimmäisessä hädässä, koska sillä tuskin saa kovin kaunista jälkeä aikaan.

Hopeinen Glam eyes -glitterrajausväri oli ehkä koko meikkilähetyksen odotetuin tuote, sillä toivoin löytäväni itselleni edullisesta hintaluokasta hyvän glitterrajauksen. Näitä kun tulee käytettyä harvemmin ja säilyvyys on vain puolisen vuotta, niin en halua käyttää tuhottomasti rahaa tällaiseen tuotteeseen. En onneksi joutunut pettymään tämän osalta! Glitterhiput ovat hienojakoisia ja niitä on paljon, joten jo yhdellä kerroksella saa aikaan näyttävän rajauksen. Sivellin on ohut, joten rajauksesta saa halutessaan myös todella ohuen. Yläasteella minulla oli hopeinen glitterripsiväri (jep jep), jota levitettiin vain ripsien kärkiin tuomaan vesipisaramainen vaikutelma. Ehkä pakko ihan vaan nostalgiasyistä kokeilla voisiko tällä tehdä saman. Ei, en raportoi tuloksista :)

Cheeky -poskipuna sävyssä "Peach" on nimensä mukaisesti persikkaisen sävyinen mattaposkipuna, jossa on myös hyvin pigmenttiä. Hentoinen sävy sopii aloittelevallekin meikkaajalle, sillä tällä on vaikea saada aikaan ns. pelleposkia. Hyvä poskipuna jokapäiväiseen käyttöön, kun haluaa vain hieman tuoda tervettä väriä kasvoille. 

Kiss Me -huulikiilto sävyssä "Crush" ei jätä jälkeensä voimakasta väriä, mutta kauniin hohteen kyllä. Kiilto levittyy ohuesti ja tuntuma on ei ole lainkaan tahmainen. Iso plussa hyvästä pysyvyydestä ja kosteuttavasta tunteesta huulilla. 



Meikkejä täydentämään piti tietysti kokeilla myös parit Nailed it! -kynsilakat. Hopeinen glitterlakka sävyssä "Sazzling silver" on täysin peittävä kolmen kerroksen jälkeen. Tätä voi käyttää siis joko pelkästään tai lisäämällä toisen lakan päälle. Minulla olisi varmaan aina käytössä vain glitterkynsilakkaa, jos sen poistaminen ei olisi niin kovin tuskaista. Pysyvyydessä ei ole moitittavaa, sillä olen viime päivinä mm. naputellut ahkeraan kassakonetta ja vedellyt kiinni kymmenien takkien vetoketjuja, mikä yleensä tuhoaa lakkaukseni totaalisesti, mutta tämä lakkaus on säilynyt hyvänä jo melkein viikon.

Herkullisen vaaleanpunainen "Bubblegum" -sävy jää odottamaan kevättä, mutta pikaisella testauksella jo muutamalla kerroksella saa kauniin lopputuloksen ja sävy tosiaankin on ihana Barbie -pinkki. 



Pitihän näillä meikeillä vähän leikkiäkin ja tehdä testimeikki. Koska luvassa oli vielä työpäivä, niin en viitsinyt tehdä meikistä kovin tummaa. Lisäämällä vähän lisää mustaa, olisi tämä päiväkelpoinen meikki muuttunut hetkessä näyttäväksi iltameikiksi. Itsehän joudun välillä etenkin näin pikkujoulukaudella muuntamaan työpaikan pukuhuoneessa päivämeikistä iltameikin, koska välissä ei ehdi käydä kotona. Siihen tämä luomiväripaletti tulee olemaan oikein pätevä! 

MIYO -meikkejä myydään mm. Seppälöissä ja tuotteet maksavat n. 5 €/kpl. Hinta-laatusuhde on mielestäni näissä meikeissä erinomainen. Jos siis haluaa vaikka pikkujoulumeikkiin vähän lisäsäihkettä edulliseen hintaan, niin kannattaa ehdottomasti vilkaista MIYO:n valikoimat. 

Testiterkuin: Tiina

10 kommenttia:

  1. Kaunis meikki!
    Myös Make Up Storella on hyviä glitter eye linereitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ehkä joskus sellaisen omistanutkin, mutta käyttökertojen rajoittuessa pariin kertaan vuodessa, hankin mielummin näitä edullisempia yksilöitä :) Kiitos kuitenkin vinkistä!

      Poista
  2. Oon pitkään ettinu glitter lakkaa :) Ja pitää varmaan Glitter kajalii ja tuota luomiväri palettia kokeilla jos rahat riittää joululahja hankintojen jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion Matkus -kauppakeskuksen avajaisissa huomasin kaikkien Glitterien myyjien käyttäneen glitterlakkaa. Kyseinen lakka kuulemma oli heidän valikoimissaan, joten jos Glitter -myymälä sattuu lähelle, niin kannattaa käydä vilkaisemassa. Taisi olla sekä kultaisella että hopeisella glitterillä :)

      Poista
  3. Hyvältä näyttää.. Mutta miten nuo pysyivät esim työpäivän ajan? Mulla on sellanen kokemus halpismeikeistä, että ne vähän niinku kuluvat pois päivän mittaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin pysyivät, mutta mainittakoon vielä että minulla on luomivärin alla erillinen pohjustustuote. En siis oikeastaan koskaan joudu sen ongelman eteen että luomiväri häviäisi päivän aikana tai kerääntyisi luomivakoon.

      Poista
    2. Kiitti vastauksestasi Tiina! :) Joskus on hävinnyt ja karissu luomivärit pohjustuksesta huolimatta. Mutta kiva, jos toi ei karise!

      Poista
  4. http://www.pinksith.com/2010/03/glitter-nail-polish-removal-made-simple.html
    Tuo tutoriaali on pelastanut minut glitterkynsilakkojen poiston vaikeudelta. Itsekin olen juuri glitterkynsilakkojen perään ja sen poistamisen haasteellisuus on rajoittanut käyttöä. Nyt sitten voi huoletta lätkiä glitteriä joka paikkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin joskus nähnyt tuota tekniikkaa käytettävän, mutta olen kokenut sen jotenkin liian hankalaksi ja aikaavieväksi. Tosin sama aika taitaa kulua tuohon glittereiden jynssäilyyn kynsistä perinteisin keinoin :) Täytyy kokeilla tätä ehdotustasi!

      Poista
  5. Onko noita glitterrajausvärejä vielä myynnissä jossain? Oon käynyt useammassa Seppälässä etsimässä mutta en oo löytänyt mitään muita MIYO:n tuotteita kuin kynsilakkoja.

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.