maanantai 26. marraskuuta 2012

Girl on Fire!

Viime viikkoina elämäni on pyörinyt hyvin pitkälti työreissujen ympärillä. Nyt työmatkat on tältä vuodelta (toivottavasti) tehty ja seuraavan kerran suuntaan sitten New Yorkiin ja sieltä johonkin. Aivan täydellistä matkustaa ilman viimeistä päämäärää ja tietää vain, että pääsee nauttimaan lämmöstä, ystävistä ja vapaudesta olla vaan.

Olen niin onnellinen, että vuosi 2012 on kohta ohi. Siinä missä tämä on ollut suurien muutoksien ja hienojen asioiden vuosi, on tämä myös ollut yksi rankimmista vuosista aikoihin. Viimeinkin olen avoin uusille tuulille, tunteille ja tilanteille. Aion lähteä vuoteen 2013 avoimin mielin ja tehdä väkisinkin siitä upean.



Viimeisen alle kuukauden aikana olen mm. 

x Juhlinut Halloweenia Limenä rakkaiden ystävieni kanssa. 
x Käynyt pitkästä aikaa Nummelassa Mimmin, Matin ja Jykän luona. Niiden koti on muuten todella kiva! 
x Shoppaillut Kampin K-Marketissa kolme kassillista kaikkea turhaa. 
x Yrittänyt selvitä kuittishowsta assarin lepäillessä vieressä 
x Valmistuttanut ja ojentanut Jennifer Lopezille kultalevyn 
x Näyttänyt huispaajalta 
x Juhlinut NRJ Fashion Nightissa mekossa jonka jälkeen sain lempinimen "Kultakala". 
x Matkustanut Tukholmaan, Pariisiin ja Berliiniin Rihannan 777-kiertueella
x Matkustanut Lontooseen Robbie Williamsin keikalle
x Ostanut ensimmäiset Wedge-lenkkarini
x Ihastunut
x Lukenut paljon enemmän kuin ennen
x Nukkunut liian vähän

Nyt aionkin kömpiä petiin ja olla huomenna pirteä töissä. 23 päivää lomaan!!!!!

9 kommenttia:

  1. Kolme päivää kuukauden lomaan. Tytö menee päivä päivältä enemmän vasemmalla kädellä. :D

    VastaaPoista
  2. Itse olen löytänyt toivottavasti pitkäaikaisen ja loppuelämän kumppanin, vaikka olemmekin poikaystäväni kanssa seurustelleen vajaa kuukauden ja tapailleet tuplasti pidempään, olemme kuitenkin tunteneet vuoden verran ja aina tultu erittäin hyvin juttuun, mutta nyt se liekki sitten vasta leimahti enkä onnellisempi voisi oikeastaan ollakkaan. :)

    VastaaPoista
  3. Ihana postaus. :) Tiedän, että sulla on ollut työjuttuja tässä lähiaikoina paljon, mutta olisi kiva kuulla, miten sun autokoulu on mennyt. Onko sulla jo kohta kortti taskussa? :) Tsemppiä loppuvuoteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Autokoulu on ollut jäissä nyt jo usemamman viikon, kiitos juuri näiden reissujen. :/ Mutta hyvin on mennyt tähän asti ja alkuvuodesta aion saada sen suoritettua!!

      Poista
  4. Mäkin haluan olla kultakala! Mistä tuommosia mekkoja saa?

    VastaaPoista
  5. Voisinko olla enää kateellisempi sun työstä???? :O RW<3

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.