tiistai 14. kesäkuuta 2011

Was it a dream?

Vuosi sitten mentiin Provinssiin, eikä oltais uskottu mitä tapahtuu. Me ollaan fiilistelty Jared Letoa jostain vuodesta 1994 asti ja seurattu uskollisesti mitä kaikkea herra keksiikään. Kun 30 Seconds To Marsilta tuli ensimmäinen biisi, olin heti ihan myyty. Tiedettiin kyllä, että 30STM esiintyy Provinssissa (siihen mennessä olin käynyt katsomassa bändiä jo 2 kertaa Helsingissä) mutta tämä oli kyllä parasta.

Kun ensimmäistä kertaa poistuttiin hotellista meinasi suu loksahtaa auki, kun Jaredin kuumakuumakuuma veli Shannon seisoskeli meidän hotellin edessä. Inka ei nimittäin ollut kertonut meille (outo tyyppi), että yövytään bändin kanssa samassa hotellissa..

Muutamaa tuntia myöhemmin oltiin juuri molemmat festarialueella bajamajoissa, kun tuli puhelu, että tulkaa tänne NYT ja niinpä me mentiin. Onneksi ei jäänyt vessapaperia kantapäähän. :D



Ja niinpä me sitten päästiin haastattelemaan niitä. Jännitti niin paljon, että sanat ei tullut suusta ja punastutti ja teki mieli vaan juosta pois, mutta bändi otti meijät mielettömän hyvin vastaan ja oli ihania. Kaiken kruunasi vielä hali Jaredilta ja sitten me oltiin myytyjä. Keikka oli loistava ja illalla istuskellessamme hotellissa meni taas pasmat sekasin, kun Jared käveli juuri kiinni menevään ja tyhjään Amarilloon hakemaan ruokaa. Se vielä oli superystävällinen ja moikkaili. Ahh.

Mä olen tässä jo pidemmän aikaa suunnitellut reissua ystävieni kanssa Tallinnaan katsomaan kyseistä bändiä ensi viikolla, eli 21.6.2011. Nyt kuitenkin tuli suunnitelmiin muutos, enkä pääsekkään lähtemään reissuun. Niinpä halutaankin lahjoittaa paikat sinulle ja ystävällesi! Paketti sisältää keikkaliput 30 STM:n keikalle Tallinnan Laululavalla 21.6.2011 ja 30 STM:n This Is War-levyt molemmille.
HUOM! Ei sisällä laivalippuja Tallinnaan.

Kerro meille joku hauska muisto liittyen 30 Seconds To Marsiin tai Jared Letoon ja me arvomme kaikkien vastanneiden kesken paketin perjantaina 17.6.2011. Muista jättää nimimerkki ja olla kuulolla perjantaina, koska julkistamme voittajan silloin Facebookissamme, joka näkyy myös tuossa sivupalkissa.

Harmittaa todella paljon etten pääse reissuun lähtemään, olisi nimittäin ollut ihan täydellinen kesäretki ihanien tyttöjeni kanssa. Toivottavasti sinä ja ystäväsi pääsette nauttimaan munkin puolesta! :)

83 kommenttia:

  1. EIH! Mä oon töissä :( :( enkä voi vaihtaa ees vuoroja kesälomien takia...
    MÄ EN KESTÄ!!!!

    T.Pia

    VastaaPoista
  2. Mun ystävä on aivan hullu 30STM fani ja ois ihana yllättää se. Kaverin huone on täynnä Leton kuvia, niin vaatteet päällä ku ilman paitaakin. Ja rupee aina hymyilyttään kun sen näkee!

    Ollaan osallistuttu muihinkin 30STM kisoihin, mut tuloksetta. Nyt ois kiva jos onni suosis! :)

    VastaaPoista
  3. aah rakastan 30 Seconds To Marsia ♥ :-D en tiiä onko tää mun muisto nyt niinkään hauska mutta, kävi kerran sillein että oltiin äitin kanssa menossa johonkin (en muista todellakaan minne :-D) autolla, ja selitin sille miten paljon tykkään kyseisestä bändistä ja hehkutin ihan hulluna, äiti ei oikein tienny bändin musiikista ja heti sattumalta alko soimaan radiosta bändin Closer To The Edge kappale :-) jee olipa jännä :-D

    VastaaPoista
  4. Tahdon niin tuolle keikalle! En ole päässyt yhdellekään 30stm:n keikalle ja kyllä harmittaa. Jos taloudellinen tilanne sallisi niin olisin jo menossa, mutta onneksi sain nyt mahdollisuuden ja pääsenpä jakamaan muiston! :D

    Tosiaan se muisto.... Viime vuonna olin poikaystäväni luona yötä ja katselimme mtv:tä yömyöhään asti. No eiköhän sieltä tullut 30stm The Kill -video. No ei mennyt hetkeäkään kun laitoin silmät kiinni että voin kuunnella sanoja ja nukahdin. Loppuyön olinkin New Yorkissa Jaredin kanssa. Seikkailimme ympäri Manhanttania käsi kädessä ja väsyttyämme ainaisiin jäätelöihin ja kahveihin Jared napsautti sormiaan ja olimme hotellihuoneessa, sviitissä. Kaikki tietää miten tämä jatkuu tästä kuumin tuntein :D (tähän samaan aikaan oikeassa elämässä poikaystäväni herätyskello oli soinut ja poikaystäväni oli herännyt). Näin vielä untani ja poikaystäväni tuli viereeni sanomalla että hän lähtee nyt töihin heihei ja eikös mie sanonut sitte hänelle: "Älä unohda suukkoa, Jared"..... No kai sitä voi aina toivoa poikaystävän olevan Jared :D

    VastaaPoista
  5. sul on tosi kiva blogi! Tosi kivoja kuvia (: Plussaa ihanasta ulkoasusta! Alotin just mun kaverin kanssa pitämään jonkin näköistä muoti/ulkonäkö -blogia, jos kiinnostaa niin jää ihmeessä seurailemaan!

    http://fashion-about-fashion.blogspot.com/

    VastaaPoista
  6. Pääsin ekaa kertaa viime vuonna Provinssissa näkemään 30STM:n. Kukaan muu seurueesta ei ollut bändistä kiinnostunut, niin olin yksikseni lavan lähellä. Olin ihan fiiliksissä ja jorasin, koska bändistä tuli hirveen hyvä fiilis (vaikkei keikka ollutkaan kovin hyvä, varmaankin sen videon kuvaamisen takia) ja olin monta päivää tuon jälkeen ihan superhyvillä mielin ja ihastelin ottamiani kuvia. Edelleen huudatan Night of the hunteria autossa täysiä, ja tulen samoihin fiiliksiin <3 Petra

    VastaaPoista
  7. Voi ei, mulla on aina huono tuuri näitten keikkojen suhteen. :( Tänä vuonna oon just tohon aikaan Prahassa ja viime vuonna olin 30stm:n keiken aikaan Pariisissa. Haluisin ihan hirmusesti nähdä 30stm:n joskus, kun se on mun yks ihan ehdoton lemppari! ♥

    VastaaPoista
  8. Oii! Olisi aivan huippua päästä keikalle! Itsekin olin provinssissa katsomassa, mutta erinäisistä syistä keikka jäi vajaaksi kun jouduin poistumaan kesken kaiken.
    Rakkain muistoni 30 STM liittyy siihen kun The Kill tuli tuutista ulos, tein eroa silloisesta miehestäni ja sain ko. biisistä valtavasti voimaa ja energiaa asian käsittelyyn! :)

    -impiempi-

    VastaaPoista
  9. Muistan kun järkytyin siitä, miten vanha Leto on. Se ei kyllä haitannut mitään, ihana se on silti!
    -Nuunuunuu

    VastaaPoista
  10. No jaa, tää on hieman erilainen muisto Jaredista, alkaa vaan hymyilyttämään kun muistan sen hetken haastattelussa (:

    Vuosi sitten, kun hain opiskelemaan valokuvausta, piti ennakkotehtäviin valita omia valokuvia. Valitsin sitten yhden valokuvan Jaredista, jonka olin ottanut maaliskun keikalla. Haastattelussa sitten piti selittää kuvan merkitystä/ideaa, mutta jäin vaan katselemaan kuvaa ja hymyilin kuin mikäkin idiootti, sillä muistin mitä kaikkea Jared oli tehnyt sillä hetkellä, eli riehunut ihan fiiliksissä. Muistin sen hetken kuin eilisen. Haastattelijat taisivat pari kertaa heilautella kättä naaman edessä. No, pienestä haaveiluhetkestä huolimatta sain opiskelupaikan.

    VastaaPoista
  11. Mulla on huone täynnä 30STM:n julisteita ja muutenkin oon tosi tosi kova fani!♥ En oo ikinä nähny niitä livenä, joten nyt se olis tosi mahtavaa! Kappaleet jotenkin kertoo mun elämästä ja niin täydellinen bändi (: -marjutsi

    VastaaPoista
  12. EN KESTÄ! Toi olis niiiiiiin unelma, mutta mie tiiän, ettei äiti ikinä päästäis minua, eikä kukaan olis tulossa mukaan!:( Voi... Mutta onnea kaikille arvontaan!(:

    VastaaPoista
  13. muistan, ku viime kesänä kuulin, että mun kaveri oli just tolla kyseisellä provinssin keikalla päässy marssien lavalle ja PUSSANNU JAREDIA!!!! olin niiiin kateellinen, joten nyt mun haaveena on päästä keikalle ja pussata jaredia :--)olis aika oiva tilaisuus tämä ;)

    VastaaPoista
  14. Tuli heti mieleen yksi juttu. Jaredhan on erittäin hyvännäköinen, joten olin tulostanut hänestä aika suuren kuvan koulussa. (Tästä on nyt n. 5 vuotta aikaa.) Noh, vein kuvan kotiin ja laitoin sen yhteen laatikkooni missä poikaystäväni säilyttää myös omia tavaroitaan. Yhtenä päivänä hän löysi Jaredin kuvan sieltä ja kysyi vähän harmissaan: " Onk tää sun mielestä paremman näköinen ku minä?" Ja loppuun vielä sellainen suruilme. Siitä lähin olen saanut kuulla kuittailua esim. musiikki tv:tä katsoessani, jos sattuu tulemaan 30 seconds to marssia, että nyt ko sä kuolaat tota Jaredia taas. Mutta kaiken tämän poikaystäväni sanoo vaan vitsi mielessä. :) Olisi huisia viedä sekin kattomaan Jaredia ja koko bändiä ihan paikan päälle. :)

    VastaaPoista
  15. Mun äiti on aina ihmetellyt miten jaksan fanittaa rockmusiikkia. Se pyytää laittamaan hiljemalle jos kuuntelen 30stm:ää tai muita rockbändejä ja väittää inhoavansa niitä. No viime kesänä oltiin autossa ja laitoin radion päälle. Ihmettelin, että miksikäs täältä alkaa soimaan Attack ja katsoin levysoittimiineen niin mun A Beautiful lie -cd:hän sieltä löytyi sisältä. Äiti oli siinä aika nolona ja selitti, että "Nokun on ne oikeastaan ihan hyviä". Jaksan aina muistutella tästä jos äiti pyytää laittamaan Marssien musiikin hiljemmalle (:
    - Napakettu

    VastaaPoista
  16. sain tietää mun hyvän kaverin auto-onnettomuudesta ja menehtymisestä. Matkalla hautajaisiin radiosta soi30STM. Ainakun kuulee 30SMTM musaa niin tulee ystäväni mieleen <3

    ei kovin iloinen muisto, mutta muisto kuitenkin...



    -surukukka

    VastaaPoista
  17. Vuosi oli 1998, kun näin ensimmäisen kerran Jared Leton ihanat silmät. Silloin näin ensimmäisen kerran Urban Legends elokuvan. Se oli ihastumista "ensi silmäyksellä." Nyttemmin olen nähnyt kyseisen elokuvan kymmeniä kertoja enkä koskaan pysty katsomaan elokuvaa ilman, että stoppaisin elokuvan siihen yhteen tiettyyn kohtaukseen, missä Jared on niiiiin ihana <3. Aww..

    -esberalda

    VastaaPoista
  18. Oltiin viimekesänä istumassa isossa kaveriporukassa kampissa pariväivää ennen provinssia, puhuttiin jotain tyyliin päiväntekemisistä kunnes meidän eteen tulee huppupäinen mies aurinkolaseissaan kysyen englaniksi "saanko ottaa teistä kuvan?" suostuimme tottakai ja pari kaveria rupes siinä hihittelemään kuinka tyyppi näytti ihan jared letolta, kun asia valkeni sitten kaikille ruvettiin kaikki kuiskimaan ja hihittelee "onko se se" jne, lopuksi juuri kun mies oli lähdössä yksi kavereistani uskaltautui huutamaan "are you Jared Leto?" mutta vastaukseksi saatiin vaan hymyä. mietittiin sit et voiks se muka olla koska sillä oli pinkki keesi ja pari kaveria lähti ottaa selvää netistä ja kohta ne tulikin huutaen "SE OLI JARED LETO!" Hami ettei meidän kuva jaredin blogiin päätynyt, mutta kaverimme saivat uskomattomamman kokemuksen itse keikalla :)

    VastaaPoista
  19. Taisin olla 13 tai 14, äiti oli ostanut Aleksanteri-leffan, joka lojui hyllyssä ja vaikutti niin mahdottoman pölyiseltä ja yksinkertaisesti tylsältä leffalta, ettei pahemmasta väliä. Yksi yö sattui kuitenkin olemaan tylsää, päätin kattoa sen ja kun Hefaistion (Jaredin roolihahmo) näkyi ensimmäisen kerran, leffa alkoi yhtäkkiä vaikuttaa mystisesti katsomisen arvoiselta. :D Kelailin Jared-kohtia uudelleen ja uudelleen, leffan jälkeen sinkosin googlaamaan miehen ja selvisi, että bändikin ois. Youtube, 30STM soimaan, biisi taisi olla Attack ja tää tyttö oli niin myyty. :D

    Livenä en ole herroja päässyt vielä koskaan näkemään ja sekös harmittaa. :/

    VastaaPoista
  20. Maaliskuussa 2010 olin siskon (joka on elämää suurempi 30 seconds to mars -fani) kanssa katsomassa bändiä Helsingin jäähallissa "piippuhyllypaikoilla." Sisko kirosi ennen keikkaa huonoja paikkoja ja sanoi, että jos bändi tulee uudestaan Suomeen, niin on heti ensimmäisenä ostamassa lippuja parhaille paikoille. No tuolla kyseisellä keikalla herrat paljastivat tulonsa kesän Provinssirockiin. Tämän kuultuaan siskoni alkoi hysteerisesti itkeä, että sinne on pakko päästä ja toivottavasti liput eivät lopu kesken. No liput Provinssiin saatiin ja festariperjantain koittaessa istuttiin alueen länsiportilla aamukymmenestä saakka, jotta päästäisiin eturiviin. Monen tunnin istumisen ja parin vesikuuron jälkeen portit aukesivat ja juostiin kovaa päälavan eteen. Saatiin paikat eturivistä lavan oikeasta laidasta. Sisko oli aivan onnessaan ja lavan edessä odottelu ei tuntunut miltään, koska palkintona olisi 30 STM:n keikka eturivissä koettuna. Keikan aikana siskoni huusi, että nyt ollaan huippupaikoilla ja tätä parempia ei ole. Tässä vaiheessa sisko ei kuitenkaan tiennyt olevansa yksi niistä, jotka Jared Leto käy valitsemassa yleisöstä lavalle laulamaan 'kings and queensia'. Tuo hetki, jona siskoni seisoi 30STM:n kanssa lavalla jää ikuisesti mieleeni ehkä parhaana festarikokemuksena (ja 30 seconds to mars -kokemuksena).

    VastaaPoista
  21. Oi vitsit ois ihanaa päästä! Osallistun siis. :) Ainut muisto on siitä, kun pojat oli jakamassa nimmareita Stockmannilla. Ei sitten tiedetty, että piti ottaa levy mukaan että pääsee nimmarijonoon. Noh, se sit jäi sellaiseks puomien takaa katteluks. Niin lähellä, mutta niin kaukana. Biisit soi aina päässä. <3

    ansqul@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Heippa!

    Mä itse asiassa vihaan kyseistä bändiä, ....mutta poikaystävä rakastaa =D

    Meillä oli viime kesänä porukkaa grillaamassa ja poikaystävä jossain vaiheessa laittoi kyseisen bändin levyn soimaan, vaikka tietää (sika), että mulla menee kylmiä väreitä, siis inhosta =D

    Muutaman kerran ihan ystävällisesti sanoin jotain tyyliin "nyt se paska sammuksiin" tai "voiko joku laittaa musaa" ;) mutta kun mitään ei tapahtunu niin teatraalisesti marssin olohuoneeseen otin cd-levyn kannet käteeni ja näyttävässä kaaressa heitin kannet kaikkien päitä hipoen meidän olohuoneen ja keittiön läpi, aina parvekkeen ovesta ulos asti =D (siis kaikki tää ihan sellasessa pienessä vitsailumielessä ja ihan hyvässä hengessä, ei mitään oikeeta riitaa aiheesta kehitelty). Poikaystävä tietty haki kannet ulkoa ja vaihto musaa, MUTTA ei siinä vielä kaikki. Itse kyseinen LEVY, hävisi (!) sinä iltana! Ja etittiin sitä joka paikasta, kyseltiin kavereilta jäikö jonkun autoon sit myöhemmin illalla tai muuta, mutta ei se löytynyt. Koskaan. Ei oo vieläkään löytynyt. Arvatkaan vaan kuka sai syyt niskoilleen asiasta kun ei varmasti kellään jäänyt epäselväksi mun mielipide bändistä =D! Kaikki kaveritkin sano pilke silmäkulmassa kun levystä kyseltiin, että "taitaa talon emäntä tietää asiasta jotain ;)".

    Onneks toi beibe uskoo mun selityksen. Mä en siis OIKEESTI oo koskenutkaan siihen levyyn. Trust me. Uusi levykin on (poikaystävän toimesta) ostettu tilalle.

    Ajattelin, että joskus voisin episodin korvata kärsimällä tätä poppoota keikan ajan, nythän ois oiva tilaisuus ;)

    <3:lla Caroliina-80

    VastaaPoista
  23. Muistan Jared Leton televisiosarjasta nimeltä "My so called life". Oltiin kavereiden kanssa ihan hulluja faneja tuolle sarjalle ja Jared Leto oli tietysti se maailman söpöin poika. Muistan, että silloin jo jostain luettiin, että Jared tekee myös musiikkia kavereidensa kanssa mutta se unohtui aika nopeasti. Sitten vähän vanhempana yhtäkkiä samaisen kaverin kanssa tajuttiinkin, että rakastamamme bändin laulajana olikin tuo sama iki-ihanainen Jared Leto!!! Rakastuttiin bändiin vieläkin pahemmin :D
    Voisi siis sanoa, että ollaan kasvettu Jared Leton kera nuorista teinityttösistä aikuisiksi naisiksi ;)
    Joten olisihan se ihan mahtavaa päästä katsomaan bändiä ihan livenä (ja tietysti Jaredia siinä samalla kuolaamaan).

    Fellu

    VastaaPoista
  24. Oi, voi vitsi olin teille kateellinen kun pääsitte tapaamaan Jaredia noin henkilökohtaisesti! <3
    Olen haaveillut pääseväni uudestaan 30STM keikalle. Olen ollut aikaisemmin tämän ihanimman bändin keikalla ja keikan jälkeen menin odottamaan setääni jonka kyydillä pääsin kotiin kun hän on töissä jäähallilla ja pääsin bäkkärille. Olin tietenkin innoissani kun näin pojat siellä ja sain jopa nimmarin Jaredilta. Paras kaverini oli juuri tällöin pois Helsingistä ja vieläkin haluaisi nähdä kyseisen bändin ja tässä olisi loistava tilaisuus viedä hänet katsomaan näitä komeita miehiä ja kuuntelemaan hyvää musiikkia :)

    VastaaPoista
  25. Kesällä 2008 olin töissä Linnanmäellä. Eräänä iltana olin yksin töissä Pikajunassa ja odottelin työpäivän loppumista. Viimeisten asiakkaiden joukosta tunnistin elokuvista ja levyn kansista tutut kasvot. Jared Leto tuli bändinsä kanssa nauttimaan huvipuiston illasta. Annoin sitten 30STM:n porukalle vähän pitemmät ajelut kuin muille asiakkaille.

    VastaaPoista
  26. Oon iha hullu 30stm fani! Paras muisto noista jätkistä on se, kun viime hesan keikan jälkeen mentiin jäähallin taakse kyttäämään nii eiköhän pojat tuu sieltä pakettiautolla ja lähettele lentosuukkoja ja hauskoja ilmeitä ikkunoiden läpi :DD ja tietty keikat kuuluu tohon paras muisto osuuteen! itelläni on jo matka tonne varattu mutta kaveri joka on myös iha hullu fani, niiiin taloudellisen tilanteen takii ei pystyny tonne lähtemään, nii jos onni suosis nii voisin sille lahjottaa ton matkan! :D ollaan sen kanssa kierretty noita 30stm keikkoja suomessa. hhihi

    T. nnoorra!

    VastaaPoista
  27. Tämäpä olisi mahtava tapa yllättää 30 Seconds To Marsista pitävä poikakaveri, jonka synttäritkin lähestyvät. Miehelle musiikkia, itselle noh.. silmänruokaa ;)

    Jaredista tulee aina välillä naljailtua tuolle poikakaverille, kun välillä tuntuu, että fanittaa sitä enemmän kuin minua :P

    - Pyllerö

    VastaaPoista
  28. Tapasin kaverini keikalla varsin ihanan miehen, ja baarissa soi tuolloin 30STM. Kyseinen herra on vielä itsekin muusikko/laulaja, ja hänellä on samanlainen soundi kuin Jaredilla. 30STM tulee aina olemaan se bändi, joka muistuttaa minua hänestä ja hyvistä ajoista :)

    VastaaPoista
  29. Enpäs ole moisesta orkesterista kuullutkaan, pitääpä kattoa jos youtubesta löytyis niiden soitantaa

    VastaaPoista
  30. Paras muisto on varmasti Jäähallin keikka 2008. En oikeastaan edes odottanut keikalta paljoakaan, vaikka 30STM:a olenkin diggaillut jo pidempään. Jotenkin keikkahurmio kuitenkin tarttui ja vannon että jos olisin ollut edes lähellä kun Jared lähti juoksemaan yleisön joukkoon, olisin lähtenyt kirkuen perään!

    VastaaPoista
  31. Kun kuulin 30 Seconds to Marsin biisejä radiossa, tykästyin melkeinpä heti niihin. Tietysti olin kuullut Jared Letosta ennen kun kuulin 30 STM:n biisejä. Kuuntelin biisejä melko useesti enkä edes aluks tajunnut, että Jared laulaa kyseisessä bändissä :D Kyllä se sitte myöhemmin selvis, kun vähän googlaili :D

    - blondi

    VastaaPoista
  32. Tutustuin erääseen tyyppiin, jonka kanssa ei oikein synkannyt. Vaan kun jaoimme tiedon, että molemmat pitävät ko. bändistä, juttu alkoikin luistaa!

    VastaaPoista
  33. My so called life-sarjaa tuli seurattua tiiviisti telkkarista ja kun 30STM tuli keikalle pari vuotta sitten Helsinkiin niin oli pakko lähteä katsomaan. Kavereiden kanssa lähdimme matkaan ja pysähdyimme matkan varrella huoltoasemalle. Kun pääsimme Hesaan luulimme että keikkaliput oli tippunut huoltoaseman pihaan kun ei löydetty niitä mistään. Paniikki jo meinas tulla mutta onneksi liput löytyi auton penkin välistä. Loppu hyvin ja keikka mahtava :)

    VastaaPoista
  34. Huh, tulipas pieni paniikki, kun piti alkaa miettimään jotain hyvää muistoa tähän...

    Mun täytyy heti tunnustaa, että mulla ei ole olemassa mitään tuollaista muistoa bändistä tai Jaredista, mitä ylläolevilla on. Mulla ei ole julisteita seinällä, enkä kelaa sataa kertaa yhtä kohtaa uudelleen ja uudelleen leffoissa. En ole päässyt yhdellekään keikalle, joten en voi kertoa edes siitä, miten Jared katsoi minua suoraan silmiin, ja pyysi menemään naimisiin, heh ;)

    Parhaimmat muistot ovat varmasti niitä, kun on saanut ihan mielettömän fiiliksen kuunnellessa heidän musiikkiaan. Hyvinä päivinä siitä saa energiaa, ja hirveen rähinän päälle, ja vähän huonompina päivinä löytyy lohdutusta, ja loistavia sanoituksia. Tekstien syvyyttä jää tosissaan kuuntelemaan, ja musta tuntuu, että saan niistä joka kuuntelukerralla aina vaan enemmän irti.

    Nyt olisi hyvä tilaisuus tehdä niitä once-in-a-lifetime -muistoja, ja tietty hyvässä seurassa! :)

    VastaaPoista
  35. Elämäni eka keikka oli 30STM:n keikka Helsingissä 2008 ja sitä en kyl unohda koskaan. Parhaiden kavereiden kanssa odotettiin koko päivä siinä jäähallin ulkopuolella paahtavassa kuumuudessa keikan alkua, mut se oli kyl kaikkien odottelujen arvonen. Oli ihan mahtavaa nähä Jared ja kumppanit livenä, ne veti ihan törrrkeen hyvin. Se lavakarisma ja ne biisit = ♥

    Toi keikka ois niin unelmien täyttymys! :>

    VastaaPoista
  36. Eiikää, en oo koskaa nähny tätä livenä, mut aina oon tykänny, ois niin mahtava päästä :) onko täl keikal mitää ikärajaa? :)TAHTOO!

    VastaaPoista
  37. Minun hienoin (ainoa live kokemus) oli viimevuoden provinssissa.
    Seisoskelin yleisössä koko keikan ajan ja sitten kun herra Leto tuli hakemaan ihmisiä yleisöstä niin en meinannut päästä liikkumaan kun ylivilkas fani yritti kovasti päästä lavalle pääsijöiden seuraan (ja kiitos tästä sain mustelman kylkeen) minä olin fanien painautuneena pienessä tilassa yrittäen saada henkeä kun katson viereeni ja Leto katsoo minua jäätävän sinisillä silmillään ja nostaa sormensa osoittaen minua, silloin en tiennyt mistä olin onnellisempi, siitä että pääsin piinaavan tuskaisesta tilanteesta pois vai että tuhansien joukosta olin yksi 15 henkilöstä jotka lavalle pääsivät. Vielä kun järkkäri tuli minut siitä pois nostamaan niin tämä samainen fani joka minua yritti puristaa ja painaa, tämä fani vielä yritti tönimällä aitaa vasten estää pääsyäni pois niin kovasti että housuni olivat melkein tippua pois. Oli kyllä älyttömän hieno fiilis päästä puristuksista pois sekä nähdä tämän tytön ärsyyntynyt ilme kun tämä yritti tehdä niin paljon pahaa minulle. Sekä tottakai lavalle pääsy oli aivan älyttömän hienointa ikinä! Se oli ensimmäinen festarini ikinä ja yksi hienoimmista päivistäni.

    VastaaPoista
  38. Olis niin mahtavaa ja ihaanaa päästä 30STM:n keikalle ! En oo koskaan vielä päässyt, ja kyseinen bändi kuuluu lemppareihini! Kaverin kanssa fanitetaan Jaredia ihan täysiin ja sen huone on melkeenpä vuorattu 30STM:n julisteilla yms.

    No kerran, ku olin kaverilla ja sen koneella oli Jaredista kuva ja kaverin äiti vaa nauro että "Ihme ku nää nykynuoret kattelee vanhempien perään, toi Letohan on mun ikänen! Mitäpä jos Jared olis mun MIES !" Sen jälkee oltii kaverin kanssa iha et yh kamalaa mut silti fanitetaa Jaredia yhtä kovasti ♥

    - Heidi (:

    VastaaPoista
  39. Jared Leton silmät <3 Niitä voisi tuijotella vaikka kuinka kauan!
    Ja kaverini on niin kova Jared fani että hänen unelmansa on tatuoida Jared Leto selkäänsä

    -Linda Malm

    VastaaPoista
  40. 30 Seconds To Mars on vieny mun sydämen täysin ja R-A-K-A-S-T-A-N niitten musiikkia ja tietty myös VÄHÄN Jaredia...Hauskin muisto mikä bändiin liittyy on ehkä se että olin kerran hakemassa äitiäni töistä ja istuin autossa ja kuuntelin closer to the edge biisiä ja lauloin mukana ilmeisesti aikamoisen fiiliksissä..Havahduin yht'äkkiä siihen kun eräs vanhempi nainen koputti ikkunaan ja kysyi että onko mulla kaikki ihan kunnossa?Siinä sitten naama punasena vastasin että on juu,mä vaan vähän lauloin :DD Onneksi äiti sitten saapui ja pääsin poistumaan paikalta,fiilistelyä jatkaen !

    aiida
    idaella@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. "Joo. Kuulostaa kyllä hirveeltä." Joo siis kuulostaa kyllä _ihan_ hirveeltä." Valitettiin kuorossa kavereiden kanssa vielä ei niin kauan aikaa sitten, kun marsilaisia tuli Voicelta. Nykyään sitten kuulostaa tosi hyvältä. Niin perinteinen kaava hitaasti lämpenevälle :D

    VastaaPoista
  42. Katsoin pienenä tv-sarjaa Niin sanottu elämäni ja rakastuin tulisesti Jaredin silmiin jo silloin :) Vanhemmiten tuo komistus vain komistuu silmissä ja olinkin erittäin positiivisesti yllättynyt kun he soittavat vielä mielettömän upeaa musiikkia! Livenä en ole päässyt koskaan heitä näkemään, mutta levyt soivat kotona kyllä tiuhaan tahtiin :) Pelkkä kuuleminenkin siis on jo nannaa, mutta aina kun pääsee myös näkemään niin mikäs sen parempi ;) Vielä kun livenä näkisi...

    VastaaPoista
  43. Parhaan kaverin kanssa fanitettu Jaredia teini-iästä asti, eli MSCL-ajoista lähtien. Sittemmin 30STM tuli tutuksi joskus 2000-luvun alkupuolella, ja pitihän se Jaredin bändikin tsekata, ja hyvältähän se kuulosti. :)

    Meillä ei mitään sen kummempia muistoja ole, se nostalginen fiilis vain mikä herrasta tulee. Tiedätte varmaan.

    Tuon keikan myötä niitä muistoja bändistä ja Jaredista varmasti saataisiin! Olisi ihan mahtavaa voittaa. Ja yllättää kaveri samalla!

    Johanna.

    VastaaPoista
  44. Ihana kilpailu, oon kuolannu noiden lippujen perään since forever mutta ei kauheena opiskelijabudjetista oo löytyny ylimäärästä :(

    Jared Leto / 30 Seconds To Mars liittyy mulla ikuisesti kahteen asiaan: lukio ja Fight Club.
    Lukio oli ihan järkyttävää aikaa, mulla meni tosi huonosti ja niihin aikoihin mulla oli yks läheinen ystävä, joka opetti mulle, että Jared Letolla on universumin upeimmat silmät :-D Ei tosin olla enää väleissä, mut muistot on hienoja.

    Toiseks elokuvahistorian ehk yks upeimmista elokuvista, Fight Club, on ensimmäinen Leton elokuva, jonka oo nähny. Vaikkei se siinä kauheesti näykään, nii Leto on silti se joka mulle tulee Fight Clubista aina mieleen.

    No, näitähän löytyis muit eiköhän nyt jo riitä :--) Jos tulee useampi Elina-osallistuja, nii voin valkata mun nimimerkiks SORSELI.

    VastaaPoista
  45. Muistoni:

    Pidin tuossa pääsiäisenä vapunalusbileet ja olin valkannut musiikin koneelleni valmiiksi. Pistin sen randomilla soimaan, kun bilevieraat olivat saapuneet ja alussa porukka oli aika hiljaista ja rupesin jo vähän pelkäämään, että mitä tästä tulee...
    Noh, eikös juuri silloin pärähtänyt Jared Leton ääni kaiuttimista "Wo o o o oo o o o oo..", biisi oli Lady Gagan Bad Romancen cover ja tuo alku-ulina oli ilmeisesti vähän liikaa juhlijoille, kun joku kommentoi että "Pistäkää ny joku jo jotain hyvää musaa soimaan". Anteeks nyt vaan, mutta Jared Leto on parasta mitä voi olla!
    Mut oli meillä kyl kivaa. :D
    Nih.

    VastaaPoista
  46. Aaa oon fanittanut (rakastanut) Jarkkoa jostain 11-vuotiaasta asti ja viime kesänä Provinssissa näin, että se täydellisyys on oikeesti olemassa, eikä pelkästään joku mun fantasia, koska siellä oli aika moni muukin ihminen kuolaamassa sen perään! Sydän meinas särkyä ihan vaan koska se oli niin lähellä ja silti niin kaukana... Niin karismaattinen ja ihana!!! Täydellinen <3 ...

    jos voitan liput niin perun työt ja lähden sinne vaikka yksin! Poikaystävä ei voisi töiden puolesta lähteä, mutta luulen, että se lähtis vaikka väkisin vahtimaan mua, koska on saanut jonkin verran kuunnella tätä mun "jarkko jarkko jared on niiiiiin sitä ja tätä"-sekoilua. <3 <3 <3 Tottakai rakastan poikaystävääni, Jared on "vaan" sellanen eräänlainen puks-jalat-alta-idoli-jumalolento.. kyllähän te tiiätte!

    VastaaPoista
  47. Siis oon seuraillut herran uraa ihastuneena jo hetken aikaa. Tai pitäisi varmaan sanoa, että herrojen x) Luulin nimittäin pitkään että lempparileffatähteni pätkästä My So-Called Life ja se ihana 30 Seconds to Mars bändin laulaja olivat kaksi eri ihmistä! Jotenkin edes nimien samankaltaisuus tai siis nyt kun olen tarkemmin miettinyt asiaa, samanlaisuus, ei herättänyt minua. Nyttemmin ystäväni (suuria faneja hekin) ovat valaisseet minua asioiden oikeasta laidasta... =)

    VastaaPoista
  48. Oooh oon niin messissä tässä kisassa <3 Oon kuolannu Jaredin perään kans jostain 90-luvun lopusta, Fight Club <3<3 kaverit muistaa ikuisesti Requiem for a Dream-leffan jota hehkutin kaikille, muiden mielestä se oli täysin friikahtanut ja niille jäi karmeet traumat, saan kuulla edelleen kymmenen vuoden jälkeen friikistä leffamaustani tän perusteella aina kun pitää valita leffa :D pitäiskin kattoo kyseinen pätkä pitkästä aikaa, Jaredin silmät <3
    Sanomattakin selvää et kiinnostuin heti kun kuulin et herralla on bändi. Metsästin ekan levyn aikoinaan Los Angelesista ja rakastuin. Jaredin lavakarisma on uskomaton ja oiskin aivan mahtavaa päästä ulkoilmakeikalle fiilistelemään, vaikka jäähallissakin oli hienoo (Jared stagediveas puolen metrin päähän musta <3) niin noin iso keikka ois varmaan vielä makeempi!

    VastaaPoista
  49. Mä en ymmärrä, että tajusin vasta pari kuukautta sitten, että Jared on edelleen kuuma! Siis olihan se aivan ihana silloin 90-luvulla Jordan Catalanona, mutta jostain syystä mun sivistyksessä on ollut aukko kaikki nämä vuodet. (ja ei siinä musiikissakaan ole niin yhtään mitään vikaa)

    VastaaPoista
  50. Kauhea hinku on täälläkin päästä keikalle!

    Muistona voisin kertoa kuinka muutama vuosi sitten ostin ensimmäiset "kunnolliset", bassovahvistukselliset kuulokkeeni, ja luukutettiin kaverin kanssa muutamamia yötä, koulutunteja, opintomatkoja + kaikki mahdolliset luppohetket 30STM:a volat kaakossa. Tunnelmat olivat melko tiiviit, kun kummallekkin riitti "vain" yksi kuuloke :D

    - Laura
    lauramikkonen1@gmail.com

    VastaaPoista
  51. Kirjoitan tämän viestini ystäväni puolesta. Koska olen viime aikoina ollut hänelle sanotaanko suoraan "huono" ystävä. Koska olen joutunut perumaan tapaamisiamme usein kiireideni vuoksi, mutta ystäväni kuitenkin aina tulee luokseni, kuten viime sunnuntaina kun häntä tarvitsin.

    Kun 30 Seconds to Mars oli viimeksi jäähalilla kaverillani oli sinne lippu. Hän oli silloin 14-vuotias, lähtenyt yksin jonottamaan Hartwall-areenalle, kylmään ja loskaiseen Helsinkiin. Ainoa päämäärä hänellä oli, että "Marssit" PITÄÄ nähdä ensimmäisetä rivistä.

    Kun keikkapäivän aikana ystäväni oli varpaat tunnottomina kävellyt Stockmannille nimmareiden jakamiseen, sain häneltä paniikinomaisen puhelun, jossa hän yritti kovasti selittää nähneensä bändin. Kuulin jälkeen päin, että nimmarijonossa (muistaakseni Shanonin kohdalla) tyttö oli jäätynyt kun tuo muusikko oli yrittänyt heittä "juttua" kaverilleni. Lopulta järjestyksenvalvoja oli joutunut "taluttamaan" tytön jonossa eteemmäksi, koska ystäväni oli toljattanut Shanonia suu auki ja näyttänyt kuin kala kuivalla maalla.

    Itse olin illalla vielä samaisella keikalla, tosin istumapaikoilla. Tekstasin kaikki lämppäribändien väliset ajat ystävälleni, että onhan hän hengissä, kun oli päässyt 3 riviin. Joka kerta tuli vastaukseksi " mä en kuole ennen kuin nään marssit".

    Keikka loppui, näimme lopulta ulko-ovilla. Ystäväni oli itkenyt lähes koko keikan, sillä ne biisit jotka olivat antaneet lohtua, iloa ja toivoa, sekä auttaneet purkamaan kaiken ylimääräisen agression olivat saaneet tunteet yksinkertaisesti pintaan.


    Vielä näin reilua vuotta myöhemmin ystäväni jaksaa huokailla ihanan keikan perään. Ja viime kesänä kun 30 STM oli Provinsissa ystäväni oli kuin maansa myynyt kun ei saanut lippurahoja kasaan...Samoin kävi tänäkin vuonna tuon Tallinan keikan aikana.


    Tämän viestin tarkoitus on se, että jos tulen voittamaan liput (täällä on varmasti muitakin potenttiaalisia viestejä / kertomuksia) niin tahdon tarjota maailman parhaalle ystävälleni elämyksen, josta voimme puhua monia vuosia eteenpäin.

    Sillä ystäväni täyttää nyt parin viikon päästä 16-vuotta, itse täytin juuri 18. Kohta meilläkin on niin sanotusti "aikuistuminen" edessä. Tahtoisin, että saisimme viettää vielä yhden reissun hullutellen tämän bändin kanssa. Saisin viettää ystäväni kanssa laatuaikaa, nauraa huonolle läpälle ja arvostella matkan aikana varmasti montaa kuumaa kesäkollia. Tämä tilaisuus olisi niin suuri etuoikeus etenkin ystävälleni, joka on joutunut viime kuukausina kokemaan monta vastoinkäymistä ja elämän kivikkoista tietä.

    - Theonce

    VastaaPoista
  52. Oltiin viime vuonna Provinssissa siellä ihan takarivissä katsomassa 30STM:n keikka. Keikka oli mahti, Jared ihana, mutta sen jälkeen vaan jäi melkoinen nälkä nähdä lisää ja lähempää! Tallinnassa asuneenakin olisi ihana lähteä katsomaan Jaredia hieman lähempää juuri juhannuksen alla :)

    VastaaPoista
  53. Mun kaverit oli menossa katsomaan 30 Seconds to Marsin keikkaa Cardiffiin, asuin siinä parin sadan kilometrin päässä Englannin puolella silloin. Yksi porukasta joutui perumaan ja jotta lippu ei olisi mennyt hukkaan sain sen vaikka en varsinaisesti ollut bändistä kiinnostunut. Ajattelin kuitenkin lähteä pitämään hauskaa kavereiden kanssa keikan after partyihin ja tietysti itse keikallekin. Hauska sattuma oli, että lämppärinä oli bändi nimeltä Lost Alone, jota oltiin käyty katsomassa toisen mukana olleen kaverini kanssa aikaisemmin Derbyssä (ei kyllä menty sinne bändin takia myöskään vaan uuteen kaupunkiin tutustumaan yöelämään). Tuli nostalginen fiilis kun huomattiin kyseisen bändin olevan 30STM:n lämppärinä. Myös Jared oli ihana, voisin nähdä uudestaankin ;) ps. Mun sisko on menossa Tallinnan keikalle, mutta kertoessaan siitä sekosi sanoistaan ja ilmoitti menevänsä twenty five seconds... erm 30 seconds to marsin keikalle :)

    VastaaPoista
  54. Kaksi vuotta sitten tapasin kivan pojan, joka niiin näytti Jaredilta :D Ne kirkkaan siniset silmät ja makeet hiukset oli vaan uskomattoman samanlaiset. Kaiken lisäksi se miekkonen oli muusikko :P Ihastuin, mutta valitettavasti en saanu "Jaredilta" vastatunteita.
    Vielä kahden vuoden jälkeenkin käyn välillä stalkkaamassa herran fb-profiilia ja aina kun nään oikean Jaredin kuvan/videon/tms, muistuttaa se mua tosta kivasta "Jared-kesästä".

    - Kesäellu

    VastaaPoista
  55. Parhaimmat muistot on jäänyt Kings & Queens kappaleesta itsessään ja videosta plussana. Mitkä vibat siitä tulee, että oikein kylmät väreet hiipii selkäpiitä pitkin. Ja Jaredin voimakas, miehekäs ääni ja ah mikä kuuma pakkaus hän on ♥

    VastaaPoista
  56. Olin todella allapain vuosi, kaksi takaperin ja jouduin käymään läpi rankkoja asioita, joita ei toivoisi kenellekään. Yhtenä päivänä aloin katsomaan Alan Carrin talk showta. Ja kukas muu vieraaksi heti saapuikaan kuin Jared Leto! Jotenkin Jaredin koko olemus on niin aurinkoinen että sitä alkoi hymyilemään vähän kuin väkisin.

    Ihana mies, ihanaa musiikkia, parhaan ystävänkin jos vielä mukaan saisi niin mitäpä sitä enää muuta :)

    VastaaPoista
  57. Muistan aina, kun istuttiin autossa ja saatiin puhelu, että kaveri on synnyttänyt terveen tyttövauvan. Radiosta soi 30STM:n From Yeasterday ja kylmät väreet menivät selkäpiissä. Se oli ihan mieletön hetki. Jos ikinä kuulen tuon biisin livenä soitettuna, itken varmaan onnesta, ja vielä joskus kerron tämän tarinan Taru-vauvalle.<3

    VastaaPoista
  58. Oih, ootte ihania kun arvotte nuo liput!

    Lieneekö sattumaa ja tarkoitettua, mutta oon sopivasti lomalla 21. päivä ja äsken olin vaan skrollaamassa teijän sivua ylöspäin kun vahingossa painoin "väärä" nappia ja kirjauduinkin sisään. Tarkotukseni on siis ilmeisesti jättää kommentti ja osallistua lippujen arvontaan :)

    Niin siis 30 Seconds to Mars... Aivan loistava bändi, ja Jared Leto on myös hulppea :D OOn tykännyt miehestä jo näyttelijänäkin, ja erityisellä innolla odotan aina 30StM:n musavideoita, osittain Leton näyttelijätaustan takia. Oon myös opiskellut musavideon tekemistä, joten siksikin kiinnostaa. Ehkä upein näkemäni musavideo koko maailmassa onkin 30StM:n From Yesterday! Sitä katsoessa keskittyminen on aina 110% :D

    En oo ennen nähny bändiä livenä, mut täytyy kyllä sanoa, että olis todella loistavaa <3

    VastaaPoista
  59. Ensimmäinen 30stm keikka Helsigissä, oltiin pikkusiskon kanssa katsomassa ja se taisi olla hänen ensimmäinen tuollainen "iso" keikka. Jossain vaiheessa tuli tilanne kun kaikki valot sammuivat ja ainuat valot olivat ihmisten sytkäreistä ja kännyköistä. Vilkaisin pikkusiskoa ja se itki ihan hervottomasti ja kuiskasi ettei ikinä ollut nähnyt mitään kauniimpaa.
    Loppu keikka meni kyynelsilmässä ihmetellessä kuinka musiikki ja se tunnelma joka siellä vallitsi voi vaikuttaa 12 vuotiaaseen noin.

    Siskohan sinne Tallinnaan tietenkin lähtisi mukaan, kaikki kolme suomen keikkaa ollaan yhdessä koettu, mun 30stmkeikkapikkusisko<33

    VastaaPoista
  60. Moikka! Tää nyt ei ihan tähän kohtaan sovi mut pistetään sopimaan ;) Eli tommonen uusi nettikauppa on ku www.clothstation.fi ja makeita uniikkeja vaatteita ja Tarina Tarantinon korumallistot mausteena asuun kuin asuun. Käykääpä tutustumassa , oli persoonallinen kauppa. Yhtä pirteä ja ilonen kuin teijän blogi! Hyvää kesää! :)

    Eveliina

    VastaaPoista
  61. Neljä vuotta sitten lähdin parin kaverini kanssa hakemaan koiraa noin tuhannen kilometrin päästä lapista. Autossa oli vaikka mitä levyjä mukana, ja menomatkalla vaihtelimmekin niitä tiuhaan tahtiin. Kun käännyimme paluumatkalle, tässä vaiheessa oltiin ajettu siis noin 12 tuntia, 30STM:n A Beautiful Lie -levy oli soittimessa - ja siellä se pysyi seuraavat 14 tuntia, jotka paluumatka kesti. Suurimman osan ajasta musiikki oli niin hiljaisella, että sitä hädin tuskin kuuli, mutta jollain tavalla se silti syöpyi aivoihin, enkä pystynyt kuuntelemaan koko bändiä moneen kuukauteen tämän overdosen takia. :) Nykyään menee jo taas, onneksi!

    VastaaPoista
  62. Jejjjjj mä oon tolloin lomalla ja muutenki aikonu lähtee käymään Tallinnassa, ja haluuuunhaluuunhaluuun tonne!
    Olin joitain vuosia sitten työmatkalla ja hotellissa aamiaisella päälläni musta t-paita jossa luki isolla JARED, viereisessä pöydässä oli useamman ulkomaalaisen bisnesmiehen porukka ja yksi heistä kysyi minulta yhtäkkiä että mikäs tuon Jaredin sukunimi olikaan? Yritin siinä sitten saada hienosti lausuttua Leto, mikä ei mennyt ihan putkeen, ja piti ottaa aika monta uusintaa ennenkuin tajusivat :DD Kyseinen herrasmies alkoi sitten luennoimaan seurueelle kuinka tavattoman lahjakas tämä Jared Leto onkaan <3 :)

    VastaaPoista
  63. No, olin 30STM:n konsertissa 2008 kesäkuussa Helsingissä. Kuvasin kännykän kameralla suurimman osan keikasta, ja lauloin mukana lauluissa, vaikka video oli käynnissä. Kun menin hotellille huomasin, et se muistikortti ei enää ollutkaan siinä kännykässä, ja olin ihan paniikissa, ku kaikki videot oli menny hukkaan:( No, ainakin joku on saanu hyvät naurut, jos on kattonu sen muistikortin videot, ku laulelen siinä mukana!:D

    VastaaPoista
  64. Ystäväni sairastui juuri ennen ensimmäistä 30STM keikkaa, joten jouduttiin myymään hänen lippunsa. Eräs nuori mies suostui ostamaan sen ja kysyi multa, et en sattumalta haluaisi vaihtaa mun seisomapaikan lippua hänen ystävänsä istumapaikkaan. Hetken mietin ja tein palveluksen kaveruksille, jotta he voisivat nauttia keikasta yhdessä.

    Päästyäni keikkapaikalle ja omalle spotille huomasin entisen luokkakaverin pari riviä ylempänä. Juteltiin hetki ja tuli hyvät muistot mieleen. Se ei kuitenkaan ollut paras juttu koko keikassa...

    Yhdessä vaiheessa Jared lähti juoksemaan ympäri ja meni juuri mun ohi! Sain koskettua pitkäaikaista idoliani vihdoinkin. Se muisto lämmittää vieläkin.

    Opin kaikesta tästä, että pienen palveluksen tekeminen kannattaa. Koskaan ei tiedä mitä voi tulla vastaan. :)

    Kiira

    p.s Keikalle lähtisi mukaan sama ystävä, jolta jäi keikka alunperin väliin + joka tarjosi yhden elämäni huippuhetkistä tietämättään...

    VastaaPoista
  65. Näitä on kyllä paljon... Mutta hauskin muisto on 3.6.2008 Helsingin keikka ! Kerroin isille että pyöräilen 4.15 lähtevälle junalle päästäkseni ajoissa jonottamaan. Isi nauro ja sano että vie mut, koska ei uskonu, että herään niin aikasin. Seuraavana aamuna 4.00 kävin herättämässä isukin ja se, äärihämmentyneenä, lähti silmät ristissä ajamaan mua ja Kampin metroasemalta haettua Jyväskylävahvistusta Jäähallille. Muutamia Venäjän Echelon-mammoja lukuunottamatta paikalla ei ollu lähes ketään.

    14 tunnin jonotus suju lepposasti erittäin älykkäitä seuraleikkejä leikkien ja väärien bändien musiikkia laulellen... IRC-Gallerian keikkayhteisössä joku oli asettanu teemaks neonvärit/rave, ja meikä oliki paikalla neonoransseissa legginseissä ja muutenki varustus oli 16-vuotiaalla meikällä kohdillaan.

    Ku ovet aukes, seuras vielä _umpisurkeiden_ lämppäreiden venaus, ja tältä parin tunnin venailulta on tähän päivään asti säilynyt mun misspelling-huudahdus siitä, että "SIMPLE PLAN ON PASKA !!" kovaan ääneen leiskautin, ja kyseinen lavalla ollut bändihän totteli nimeä So Called Plan, paska siis, mutta ei ihan Simple Plan....

    Porukasta pari tyttöä pyörty kuumuuteen ennen keikan alkua. Niillä oli luksusbileet jossain sivummalla.. Parasta keikassa oli kuitenkin se, kun Jared kysy yleisöltä, miten lämppäribändi Saran nimi lausuttiin. Huudettiin mun kaverin kaa kovaan ääneen mm. SARANA ja SAATANA !! Jarppa caught ton 'saatanan' ja kysy et "ai mitä ?" ja kiljuttiin kahta kauheemmin "saatana" ja sitten jarppa tuli siihen reunalle ja anto mikin mun kaverille Lassille, ja pyys sitä sanomaan mikkiin mitä se sanokaan. Lassi leiskautti koko jäähallille että "SAATANA" ja sai aikamoiset suosionosotukset.... Jared pyys turvamiehiä auttamaan kaverin lavalle, ja oon tähän päivään asti katkera, että Lassi seiso metrin päässä musta, mutta pääs lavalle enkä mä :----D Lassi sai toivoa keikan vikan biisin, joraili hetken jarpan kaa lavalla ja pääs bäkkärille keikan jälkeen.

    Onneks mulle jäi käteen Jaredin plektra ja Tomon nimmari. Ja halaus Lassilta, joka oli hetki aikasemmin halannu Jarppaa.

    Oho, romaani :-----D

    VastaaPoista
  66. Mun paras 30STM-muistoni liittyy juurikin tuohon jo aiemmin mainittuun vuoden 2010 Provinssin keikkaan, jolloin näin bändin ensimmäistä kertaa livenä. Kaveriporukkani oli ollut jo koko kevään ajan lähdössä Seinäjoelle lähinnä 30STM:n takia, mutta itse en missään vaiheessa lämmennyt hirveästi ajatukselle. Mukaan päädyin lopulta ainoastaan sen takia, että Mew tuli ylimääräisenä kiinnityksenä festareille ja se sattui esiintymään samana päivänä 30STM:n kanssa.

    Muutamaa viikkoa ennen festareita aloin sitten kuuntelemaan ihan mielenkiinnosta bändin uudempaa tuotantoa (This Is War oli ilmestynyt n. puolta vuotta aiemmin) ja muitakin biisejä kuin niitä, jotka keikkuivat listahitteinä ja musiikkivideoiden kärjessä. BANG. Siinä sitten mentiin ja lujaa. Rakastuin bändiin, biiseihin, Jarediin, kaikkeen. Provinssin odottelu oli entistä kuumottavampaa ja keikka todellakin kaiken odottamisen arvoinen!

    Vesisade ja kylmä ilma eivät hidastaneet missään vaiheessa menoa, suuren ihmismassan hurmio lisäsi omaa innostusta entisestään ja keikka oli kertakaikkiaan UPEA. Alkoholillakaan ei ollut tunnelmaan mitään vaikutusta yhden alkuillasta nautitun siiderin jäljiltä, mutta siitä huolimatta naamalle jähmettynyttä kestohymyä ja haltioitunutta ilmettä oli vaikeaa irrottaa kasvoilta vielä seuraavana päivänäkään. Sillä hetkellä tunsin olevani täysin onnellinen ja tyytyväinen kaikkeen, olotilaa olis voinut varmaan verrata pilvessä olemiseen :D

    Tästä kaikesta voi vaan sitten päätellä, mistä puhuttiin koko paluumatka pohjoiseen, mitä luukutettiin koko kesän autoissa ja tietokoneella ja mistä tuli koko kesän 2010 paras kesämuisto. :)

    VastaaPoista
  67. mun piti viime vuonna mennä katselemaan tuota ihanuutta nimeltään 30STM, mutta eipä sitten onnistunutkaan x_________x
    nojoo, olisi kyllä ihan huippua voittaa liput; myöskin sen takia, että tutustuin eräässä toisessa keikkajonossa tyttöön, joka on aivan hulluna tähän bändiin ja on ollut keikoilla ym. hurjan jännää, joten ei epäilystäkään kenelle luovuttaisin lipun/liput, on niin hyväntuulisesti jäänyt mieleen, kun jonotusajasta suuri aika höpöteltiin kaikenlaista 30STM:stä jne. :):)
    ja olishan se aivan mahtavaa päästä iteki toki ihastelemaan herroja........ nojuu olipa taas sekava ja öö tosi jännä muisto, mutta hehehhe
    (ps kuinka ihanaa, mikä nostalgiaolo kun kuulin eilen televisiosta the kill ;_______;)

    VastaaPoista
  68. Jared Leto on ollut elämässä jo kuudennelta luokalta saakka, mutta erityisesti 30STM muistoni liittyy Afrikkaan, jossa olin työharjoittelussa 2007. Siellä tutustumaani tyttöön, joka diggasi tätä bändiä paljon, on 30STM jäänyt elämääni aivan erilaisena muistona. Keikalle olis hirvee hinku, mut rahaa ei ole. :)Pääsis samalla katselemaan ahniinihanaa Jaredia!

    VastaaPoista
  69. Mä rakastuin Jarediin viisi vuotta sitten, ja Hän oli mun ensi rakkaus.
    Mun sydäntä särki, kun tajusin että aika moni muukin rakastaa sitä. Katsoin hänen elokuvansa, sen yhden söpis sarjan useaan otteeseen läpi, ja kuuntelin biisit, kuin se olisi kirjoittanut ne mun Silmiä ajatellen, ja mun rakkauden tuntien. Suutuin äidille, kun se sanoi, että Jared on mulle liian vanha mies, ja että mun pitäisi ottaa naapurin Tommi tai joku koulusta. Sitten mä rakastuin toiseen, ja hiljaa irrotin Jaredin kuvat mun seinältä. Silti juttu jäi kaihertamaan, ja kuuntelin Jaredin ja sen broidin bändin biisejä. Ihan vaan ajan kuluksi, olihan mulla nyt toinen. Välillä mun tunteet taas voimistoi, kun kuulin sellasia biisejä kuten Edge of Earth, The Kill, Fallen ja upea The Story. Pääsin sitten ajan kanssa yli. Mutta eihän tyttö ensirakkauttaan koskaan unohda, mitä jos vielä kerran....?


    -rikaIda

    VastaaPoista
  70. Ah, en pitkään aikaan edes tajunnut mikä hiton bändi oli edes 30STM. Siis mikä 30 ja mikä Mars?! Ja kaverit vaan jauhaa siitä.. Pakkohan se oli yhtenä kesäiltana klikata wikipedia ja youtube auki ja sivistää itseään: siis kuka se on se Jared Leto? Nii'i, kyllähän se vastaus sieltä löytyi ja uusi rakkauskin. Sillä tiellä ollaan muuten vieläkin..


    //K

    VastaaPoista
  71. Oon varmaan kisan ainoa miespuolinen osallistuja, mut ei haittaa :D
    Varmaan paras ja ehkä noloin muisto on ku yläasteel nauroin kyseiselle bändille vaikken sitä ollu koskaan kuullukkaan. Kaikki sen fanit oli teinejä. Pakko oli olla, koska joku söpis Jared Leto?

    Sit jotenkin vahingossa eksyin kuulemaan Attack nimisen kipaleen ja olin myyty. En kehannu aluks tunnustaa kellekkään et kuuntelin sit mut eiköhän siitä riemua revitty ku se oli mun soittoäänenä :)

    Siitä asti oon enemmän tai vähemmän kuunnellu.

    Hauskaa ja lämmintä kesää!

    Jupe

    VastaaPoista
  72. RAKASTAN 30 Second To Marssia <3
    Ja Jared on niin NAMU.. :)

    Lenkkeilessäni kuuntelin tätä ihanuutta ja olin täysin heidän lumoissaan kun yht äkkiä tajusin ison ihmislauman pysähtyneen ja oudosti tuijottavan.. samalla hetkellä tajuan laulavani kovaan ääneen Hurricane- biisiä..

    Hieman häpeissäni ohitin ihmiset ja kotona nauroin koko mokalle, koska mietin että mitähän ne turistit ajattelivat suomalaisista.. :)

    P A R A S Bändi.... I LOVE IT <3

    VastaaPoista
  73. No kuulkaas tytöt. Viimeks ku 30STM oli Suomessa, ni enkös ollu tossa Töölönlahtee ympäri vetämässä ihanissa hikitrikoissa ku Jared käveli vastaan!!! Kyllä jäi lenkki siihen paikkaan ku Jared erehty kattomaan minuun päin ja vähän jopa hymyilee. TSIISUS Koppistarallaa ku meinas jalat lähtee alta. Oon Jaredista tykänny sen näyttelijäajoista lähtien ja alkuun oliki aika shokki ku se alko laulu-uralle, mut nykyään ei kyllä haittaa yhtään :) Ois todella todella todella mahtavaa nähdä ne nyt livenä esiintymässä, iteki vois olla sit vähän fiksumman näkönen :D
    xoxo, Bella.

    VastaaPoista
  74. Muistoa ei ole kertoa koska en valitettavasti ole koskaan ko. bändiä nähnyt livenä. Mutta tämähän olisi oiva tilaisuus niitä muistoja alkaa keräämään...

    VastaaPoista
  75. Hauskin ja paras muisto 30STM:stä on ehdottomasti viime kesän Provinssi. Kyseessä oli kolmas kerta bändiä katsomassa, ekaa kertaa eturivissä. Fiilis oli mahtava koko keikan ajan, mutta parasta oli loppu - pääsin Mars-kuoroilemaan lavalle Jaredin henkilökohtaisesti valitsemana! Ehkä paras hetki koko sinä aikana, mitä olen tuntenut Echeloniin kuuluvani, vaikka iltapäivä koristaessa Helsingin keskustaa liitu-Mars-symboleilla oli myös aika ikimuistoinen.. :D Kaverini ei ikinä ole päässyt vielä näkemään 30STM:ia livenä kovasta yrityksestä huolimatta, olisi hienoa saada tyttö nyt mukaan!

    VastaaPoista
  76. Oi hittolainen et ois siistii päästä kattomaan noita! Monta kertaa on suunniteltu menemistä poikien keikalle ihan ulkomaille asti mut ikinä ei oo sit tullu lähettyy. :(

    Mitään erikoisempia muistoja Jaredista tai bändistä mulla ei oo, mutta tää yks video alkaa kyllä aina hymyilyttämään. :) Ei vaan voi olla hymyilemättä kohdalle kun Jared esittelee myslikulhoaan ja kaataa maitoa tietokoneelle ja kertoo tappavansa tietokoneita. Ja kyllä, nauran ja hymyilen aika pienillekin asioille. :D

    VastaaPoista
  77. Vieläkö ehtii? EhtiiHÄN?

    Kaikessa epäsoveliaisuudessaan, myönnettäköön nyt, että ryhdyin melko aktiivisesti näkemään unia Jaredista nähtyäni ensimmäisen kerran Unelmien sielunmessun. Ja puhe ei ole nyt sitten yhdestä tai kahdesta unesta, vaan aika monesta.. Jouduin muutamaan otteeseen myös pohtimaan, että mahtaako olla ihan ok. En ole vieläkään päässyt lopputulemaan. Pääsisköhän jos kävis livenä vähän vilkasemassa?

    VastaaPoista
  78. Paras muisto on se kun avopuolisoni osti joululahjaksi This is war levyn deluxe editionin. Siinä sitten meni joulupyhät dvd:tä katsoessa, yhdessä tietenkin.

    VastaaPoista
  79. Liput keikalle ja levyt voitti THEONCE! <3

    VastaaPoista
  80. Moikka.

    Kyselisin että mites liput toimitetaan tänne itkevälle voittajalle.

    ps. Kaveri lähes pyötyi. Kiitos MTL tytöt <3


    - Theonce

    VastaaPoista
  81. Laitahan sähköpostia meille ja sassiin! info@moretolove.fi! :) <3

    VastaaPoista
  82. Tosi kiva blogi ! :) ootte nii kauniita :)
    Munki blogii saa kans tsekata,alotin äskettäin ;)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.