VIHASIN nuorena yleisurheilua koska:
Pituushyppy: Olen läski ja hyppäsin pituutta n. 1.5m vähemmän kuin muut. Tuntuipa siistiltä aina töksähtää 20cm siitä viivasta silleen hurraa!
Korkeushyppy: Korkeudesta puhumattakaan. Jos rimaa nostettiin yli 3cm siitä patjasta, niin se oli sitten siinä. Mä pyllähdin siihen päälle makaamaan.
Aitajuoksu: Pitääkö edes sanoa? Miten hitossa mun pitäis oikeesti voida hypätä joku hemmetin aita samalla kun joudun jo skarppaamaan, että pystyn edes juoksemaan? Ja mitä hemmettiä se mun pari nyt vinkuu tuolla pitkän matkan päässä sen sekuntikellon kanssa, ku mulla nyt menee tässä juoksemisessa vielä tovi.
Pallonheitto: Onks tää yleisurheilua? No meillä ainakin oli. Mun pallo tuppas aina lentää taaksepäin.
Keihäänheitto: En jaksanut edes pidellä sitä keihästä, saatika että oisin saanu sitä lentämään mihinkään.
Pitkänmatkan juoksu: Pitääkö edes selittää? Hyvä että jaksoin lähteä liikkeelle.
Sitten oli PAKKO kerran osallistua johonki urheilukilpailuun. Mä siinä mietin ja mietin, että mitä tästä nyt tulee. Suunnittelin murtavani jalan tms. että olisin voinut jäädä pois. Opettaja sitten oli ilmeisesti ymmärtänyt yskän ja ajatellut mukavana ilmottaa mut kisaan mukaan.. arvatkaas vaan mikä laji? NO KUULANTYÖNTÖ tietenkin! Kisassa vissiin 3 osallistujaa (kaikki hieman tukevampia tietenkin, kukaan normaali tyttö ei halunnut osallistua ikinä kyseiseen lajiin jostain kummasta syystä..) ja sain hopeeta. Woohoo! Hävetti hakea se mitali. Ihmiset nauro, miksköhän?
Myös kaikki telinevoimistelu ja etenkin se hemmetin PUKKIHYPPELY saa mun veren kiehumaan. Mä jäin aina sen pukin päälle istuu, ku en päässy eteenpäin. Olin myös se jonka reidet ei mahtunut niihin renkuloihin missä kaikki aina keinu, en osannut munamankelia, joten toimin aina sinä henkilönä joka laski muiden munamankelit. En myöskään koskaan ole kiivennyt liikkasalissa niihin liaaneihin mitkä roikku katosta. Syy: Liikalihavuus Seuraus: Pelkäsin että ne katkee ja kuolen.
Tässä siis paljon syitä miksi olen aina vihannut melkein kaikkea urheilua. Paitsi uintia (tunnen itseni kevyeksi), luistelusta oon aina tykännyt (luistellut viimeksi ala-asteella kylläkin, koska multa murtu jalka ja sen jälkeen en oo uskaltanut luistella). Oon kuitenkin haaveillut siitä ja haluaisinkin ensi talvena voida luistella. Jalkapallon harrastamisenkin lopetin, kun en halunnut osallistua peleihin.. Menin ojaan itkemään ja äiti joutu tulla hakemaan mut pois harkoista. Sit heitinki nappikset roskiin.
Onkohan mulla kohtalotovereita, vai oonko ainoa joka on aina vihannut koulun liikuntatunteja?
Tsemppiä Peppi urheilusaavutuksiisi! Voin luvata, että ei se koululiikunta ollut "normaalipainoisellekaan" aina mukavaa, näin 'vanhemmiten' siitä on vasta alkanut nauttia, ja mm. viime talvena tilapäisessä mielenhäiriössä OSTIN SUKSET!! Voiko mitään vihata koulun liikunnassa niin paljon, kuin hiihtoa?? En usko! No, siitä sekin harrastus alkoi sujua 8 vuoden boikotin jälkeen, vaikka alku olikin aivan jäätävää. Joten paljon kannustavia ajatuksia sinne suunnalle, pidä N97 mielessä! ;)
VastaaPoistaKiitos paljon tsempeistä! Kyllä meinaan oppia nauttimaan liikunnasta, tovi tässä ehkä vielä menee mutta ehkäpä itsekin hiihtelen jo ensi talvena ;)
VastaaPoistamä inhoan liikuntaa! Inhoan ryhmäliikuntaa, yksinliikuntaa sekä hikiliikuntaa! ainut mitä siedän on hyötyliikunta. pöh! liikkuminen on yliarvostettua ;D (oliskin)
VastaaPoistaJES! en siis ole yksin tämän asian kanssa! :D miks pitää muka liikkua jos ei tahdo? miks muka ei voi olla onnellinen elämä ilman liikuntaa? hyötyliikunta joo kyllä menee, mutta silti ärsyttää se et jokapaikassa tuputetaan aina vaan liiku liiku liiku!
VastaaPoistaIhanaa, ihanaa, ihanaa! Olen aivan samanlainen kun säkin, vaikka en edes ole niin hurjan ylipainoinen (et kyllä sinäkään!), mutta en voi ymmärtää koululiikuntaa. Olen aina vihannut sitä, liikunta on muuten ihan jees, mutta miksi murtaa jo valmiiksi heikko itsetunto kaltaiseltani paksulta lapselta, kun en oikeasti vaan _pysty_ juoksemaan 9 sekunnissa 60metriä. Itselleni on tullut suuri kammo kaikista liikunnan tunneista, vaikka liikkuminen noin muuten on ihan jees. En edelleenkään edes aikuisiällä ole ymmärtänyt, mitä järkeä on laittaa lapset suorittamaan, kun liikunnasta kannttaisi tehdä hauskaa ja huoletonta tekemistä, johon kaikki voisivat osallistua. Normaalipainoinen ja peruskunnon omaava ei voi tajuta miltä tuntuu luovuttaa kuntotestin vatsalihas osuudessa ensimmäisenä parin katsellessa, kuin olisit ryhävalas. Kiitos, nämä vanhat kirjoitukset oikeasti koskettaa!
VastaaPoistaKaikkein kamalinta oli Pukkihyppely ja Leukojen veto:( ja hiihdossa jäin aina viimeiseksi:/ Olen lyhyt ja pyöreä nuorena joten ei siitä tullut koskaan mitään! Tosiaan liikunta vois olla Kivaakin koulussa jos siihen ei pakoteta:)
VastaaPoistaHyi, koululiikunta. Vieläkin tulee kylmiä väreitä. Inhosin mm.
VastaaPoista- Yleisurheilua. Pitääkö edes perustella? Inhosin kaikkea siinä, juoksua, hyppylajeja, heittolajeja. Ja etenkin sitä kuulantyöntöä inhosin!
- Telinevoimistelu. 60-kiloisena ei ehkä uskalla tehdä juttuja yhtä rohkeasti, mitä max. 40-kiloiset luokkakaverit. Ja opettaja vielä nöyryytti mua kaikkien kuullen, että "ei sinun tarvitse pyöriä tuossa tangolla, emme ole varmoja kantaako se sinun painoasi". Voi huoh. -.-
- Yhteisliikuntaa poikien kanssa. Pojat nauroi aina.
- Luistelua ja hiihtoa. Naama punasena yritin pysyä muiden perässä, mutta eihän siitä mitään tullut.
Ainoat lajit mistä tykkäsin oli tanssi ja välinevoimistelu. Niissä ei edes oikeastaan tullut hiki. :D
Joo itekki "normaalipainosena" ja vielä urheilullisena oon aina vihannu koululiikuntaa, ja kamalimmat muistot onki hiihdosta (piti aina hiihtää niin nopeaa, että alko veri maistumaan suussa) ja jostain saatanan pirueteiden harjottelusta jäällä, sillä aikaa kun pojat sai pelata kiekkoa. Lisäksi tyttöjen piti aina pelata sitä helvetin ringetteä eikä me saatu koskaan koskea ees jääkiekkomailaan. Ihmeellinen nöyryytyksen meininki oli muutenkin aina koulun liikuntatunneilla - jos joku ei meinannu osata niin opettaja sätti ja nauro koko luokan edessä (ja tätä tapahtu jokaisen 6 eri liikunnanopettajan kanssa, mitä mulla on ollu eikä vain yhen). Kamala kilpailumeininki oli kans jatkuvasti esimerkiksi tuon kisoihin pakottamisen kanssa ja muutenkin. Aivan käsittämätöntä touhua! Yläasteelta päästyäni en kyenny harrastamaan MITÄÄN liikuntaa pariin vuoteen (en edes rakastamaani tanssia), koska olin vissiin niin hiton traumatisoitunu sen 9 vuoden aikasista liikuntatunneista. Nyt alkaa onneksi urheiluinto palaamaan taas :) Anteeksi kirosanojen viljeleminen tässä, mutta tuli pintaan niin järkyttävät aggressiot, että naamaki ihan punehtu ja käet alko täriseen. Typerintä ikinä koko maailmassa on se, että niiltä lapsilta, jotka oikeasti tykkäis liikkua koulussakin, pilataan se mahdollisuus kaiken maailman älyttömällä nipottamisella ja sillä ihan käsittämättömällä nöyryyttämisellä. Pistää perkele niin vihaksi!!
VastaaPoistaTykkäsin pääpiirteittäin koululiikunnasta. Ainoastaan joukkuelajeista en tykännyt. Koris vielä meni, mutta lentopalloa kyllä inhosin. Johtunee siitä, että olin niin huono siinä :D. Toisaalta taas yleisurheilusta tykkäsin, koska olin hyvä siinä.
VastaaPoistaMitään pahempia traumoja koululiikunnasta ei oo mulle jäänyt, mutta toisaalta ei jäänyt mitään pysyvää liikuntaharrastustakaan...
Lentopalloa, hirveätä.
VastaaPoistaTuntuu, että mut on nolattu tai oon nolannu itteni kaikissa mahdollisissa lajeissa, mitä tulee koululiikuntaan.
VastaaPoistaEn ollu pienenä ylipainoinen, pikemminkin päin vastoin; koska olin luokan pisimpiä ja kasvoin hurjaa vauhtia, paino laahusti monia kiloja jäljessä. Olin siis hongankolistaja, yhtä ketterä kuin Bambi jäällä ja lihaskunto nollalukemissa.
Koska mulla oli pitkät jalat, kaikki luuli, että juoksen kovaa. No, ei se nyt ihan niin yksioikoista ole - jos et osaa hallita jalkojesi olemattomia lihaksia, jalkojen pituudesta on pelkkää haittaa. En ollut koskaan juoksukilpailujen viimeinen, mutta häntäpäässä. Tekipä tosi hyvää heikolle itsetunnolle, kun kaikki kisojen jälkeen kummeksivat, miten pitkäjalkainen tyttö ei osaa juosta. Kiitos vaan.
Kaikenlainen voimistelu oli yhtä tuskaa. Osasin kiepauttaa honkelon kroppani niillä pirun renkailla ympäri, mutta kaikki pukkihypyt ja muut systeemit pelottivat aivan himskutin paljon. Kaiken kukkuraksi yläasteella päätä lyhyempi liikunnanopettaja väänsi mut väkisin kärrynpyörään ja hävetti taas ihan kamalasti.
Hassuinta tässä jutussa on se, että mut pistettiin koulujen välisiin yleisurheilukisoihin työntämään kuulaa :D En sijoittunut, mutta koko perhe sai siitä loppuvuodeksi ilmaiset naurut. Siisteintä oli se, että sain olla päivän poissa koulusta kisojen tähden.
Mun mielestäni te voisitte ottaa asiaksenne Fat acceptancen lisäksi koululiikunnan parantamisen. Mun mielestä ei ole millään lailla kummeksuttavaa, että nuorten urheiluinto on pohjalukemissa, kun koululiikuntatunteja pitävät keski-ikäiset liikuntanatsit. Jos saan joskus lapsia, en pysty järkevästi perustelemaan, miksi pitää mennä tyhmille liikuntatunneille, kun itsekin vihasin niitä koko sydämestäni.
Tää oli kuin olisit kertonu mun lapsuudenkokemuksia! Osuit juuri asian ytimeen, en olis itekään osannu koota mun muistoja näin hyvin tekstiksi!
VastaaPoistaMuistan vieläkin kun 5. luokalla mulle naurettiin kun en osannut tehdä kuperkeikkaa enkä pystynyt hyppimään pukkihyppyjä tai pesäpallossa en jaksanut juosta hakemaan palloa, joka lensi kentän toiseen päähän...
Koululiikunta sucks!!
Olen aina inhonnut koululiikuntaa. Koko aine on muutenkin niille, jotka ei osaa mitään muuta koulussa. Minua aina morkattiin liikkatunneilla ja vaikken oikeasti ollut huono, luulin että olin, koska antoivat minun ymmärtää niin. Kuntotesteissä kuitenkin huomasi, että tulin aina muutaman ensimmäisen joukossa, ainakin yläasteella. Kyllä ärsyttää, olen vieläkin katkera!
VastaaPoistaVoi ei näistä teksteistä tuleekin mieleen kaikki kamalat liikuntamuistot koulussa. :( Olen lyhyt ja hieman ylipainoinen.. Nyt tuleekin tässä mieleen, että kohta taas alkaa koulussa sitten TAAS liikunta! vaikka onkin ammattikoulu niin miksi siellä on sitten vielä pakko osallistua niille tunneille! Ihan itku meinaa tässä tulla kun muistelee kaikkia liikunta tunteja. Ala-asteella ja ylä-asteella pakotettiin kokeilemaan tehdä kärrynpyörä ja eihän siitä mitään tullut! ja yhteisliikunta tunneilla pojat aina vaan nauroivat.. sekä tytöt. esim. jalkapallossa olin huono, pallo meni melkein aina ohitse. lentopallo.. pallo tippui aina maahan ja jouduttiin aloittamaan alusta koko peli, pesäpallo en saanut palloa kiinni ja pallo lentää kentän päähän puolet matkasta jaksan juosta mutta puolia en.. ja muut sitten nauravat ja ottavat niin tosissaan koko pelin! Eniten ärsyttää kaikki ne tosissaan pelaajat kun, jos yrittäisi vaikka ite tosissaan niin aina onnistuu jotenkin pilaamaan sen pelin.. miksi oi miksi liikuntatunnit pitää olla olemassa.. miksei ne voisi olla vapaavalintaisia? tai no on tuolla vapaavalintaisia ammattikoulussa mutta kun yli puolet luokasta haluaa liikuntaa niin se sitten tulee kanssa.. ja voitte vaan arvata minkälainen masis ja kauhulla oottaminen alkaa liikuntatunteja kohtaan..Ainuita liikuntalajeja mistä pidän on ratsastus ja sulkapallo.. niitä ei sitten tietenkään edes ole liikuntamahdollisuuksissa..:(
VastaaPoistaAvautumista urheilukauhusta näin pulleron näkökulmasta! - teksti kertoo mm. kokonaisuudessaan KAIKEN, mitä itse ajattelin koulussa liikunnasta ja miten sen koin. Pakoilin liikkatunteja viimeiseen asti ja lukion ekalla sainkin hylätyn liikka ykkösestä juuri siksi, että kävin just ja just kolme kertaa näyttämässä pärstääni ko. tunneilla! GREAT! Muistan myös kerran, kun olin jo lukion puolella ja olimme pelaamassa pesäpalloa ulkona koulun läheisellä urheilukentällä ja sinne tuli sitten vanhoja luokka"kavereita" yläasteelta, jotka itse olivat amiksen puolella, huutelemaan ties mitä ilkeyksiä, kuten "KOITA LÄSKI SAADA PALLO KIINNI SILLÄ RÄPYLÄLLÄ, ÄLÄKÄ AHTERILLASI!" ym. Miettikää minkälaiset traumat siitä jäi? Vihaan edelleenkin ajatusta lähteä hikoilemaan julkisesti muiden nähden, vaikka ajatust saliharrastuksen jatkamisesta houkuttelisikin.. Mutta kyllä siellä salilla oli kiva käydä silloin, kun päälle mahtui vielä ne koon 40 - 42 vaatteet... Vaan toista se nykyään on. Ohhoh, olen tainnut repsahtaa ;)
VastaaPoistaMutta, ihanaa tytöt, mä olen myyty! Ja olen myös miettinyt vaihtavani oman blogin suuntaa avoimemmaksi, eikä perus yhyy-olen-niin-kovin-yksin vuodatukseksi! Ootte loistavia!
(Avautumista urheilukauhusta näin pulleron näkökulmasta!)
VastaaPoistaAh, löysin sitten kohtalotoverin. Olen aina kammonnut liikuntaa, yksinkertasesti siksi koska olin jokaisella ala- ja yläasteen luokalla se ainoa isokokoisin, huonokuntoisin tai pelokkain tyyppi, joka ei uskaltanut tehdä edes kuperkeikkaa kun pelkäsi taittavansa niskansa.. Eh.
Tämä on muuten aivan upea blogi, löysin Miss Mix-lehden avulla. Jatkankin tästä nyt lueskelua. :D
Heh, itse olin aina kouluikäisenä pullero. Siis ihan reilusti ylipainoinen (kasvun loppuessa 13-vuotiaana olin 163cm/89kg) ja sain jatkuvasti kuunnella sitä koulukiusaamista varsinkin liikuntatunneilla. Silti _rakastin_ liikuntaa ja suoriuduin monesti paljon paremmin esim. korkeus- ja pituushypyissä, kuin muut luokkalaiseni. Pääsin viestijoukkueeseenkin mukaan (juoksu) ja voitimme hopeaa, kilpailin myös aitajuoksussa ja voitin pronssia. Joukkuelajeissakin pärjäsin vähintään yhtä hyvin kuin normaalipainoisetkin. Kaikki telinevoimistelut (varsinkin pukkihypyt) olivat lemppareitani. Varsinkin kuntotestit ja -piirit :) Eli en antanut ylipainoni häiritä elämääni. Halusin näyttää kiusaajilleni, etten ole mikään huonokuntoinen "läskikasa". Harmittaa vaan suunnattomasti, että olisin voinut vieläkin enemmän nauttia koululiikunnasta, mikäli muut koulu"kaverini" eivät olisi jatkuvasti nauraneet minulle tai huudelleet typeryyksiä :/ Nyt olen 19-vuotias ja valitettavasti koulukiusaamisesta on jäänyt ehkä ikuiset traumat. Tällä hetkellä tavoitteeni on painaa heinäkuussa 2012 60kg (lähtöpaino 92kg).
VastaaPoistaMutta juu, minäpä jatkan bloginne selailemista ja lukemista :) Kiitos paljon, että pidätte tätä blogia. Tämä sunnuntai-ilta meneekin sitten teidän vanhojen kirjoitusten parissa.
Vihdoinkin sain aikaseksi lukea tätä teijän blogia!:) Ihmeellisen monet näköjään kokeneet olleensa koululiikunnan uhreja. :D Itsellänikään ei montaa hyvää sanaa ole koululiikasta sanottavana.. Inhoan joukkuelaleja ja musta vähän tuntu että ei me paljoo muuta tehtykkää. Oikee aina paniikissa oottelin että millonkas se on mun vuoro lyödä sitä palloa kun tiesin varsin hyvin että en saa sitä kovinkaan kauas lentämään..
VastaaPoista