maanantai 8. kesäkuuta 2009

Tarviiko kaikkien pitää shortseja?


JEE! Tänään oli se päivä kun olo tuntui huomattavasti jo paremmalta ja palasinkin töihin! Olen toimistotyössä ja siellä pitää koittaa pukeutua edes suht siististi, mutta ei onneks todellakaan jakkupukuun. En muuten varmaan edes mahtuis mihinkään jakkupukuun. Edellisessä työssäni ja ennen laihtumistani jouduin ostamaan jakun yhteen palaveriin... Se oli isoin koko jonka löysin, mutta se ei silti mennyt kiinni. Ostin sen sitten kuitenkin, kun oli pakko saada ja ajattelin, että pidän sitä rennosti auki.. En sitten kyllä tiedä oliko se niin rento näkymä, kun se samainen jakku oli auki ja sen alla mulla oli valkoinen kauluspaita, joka myös oli "hieman" pieni ja nappien väliin muodostui raot... Pomoni sitten vihjasikin, että jatkossa saan käyttää ihan omia vaatteitani ja sanoikin epäsuorasti, että tuo taitaa olla sulle vähän pieni. Nyt naurattaa, mut silloin vähän itketti! :D

Tänään päälläni oli:
(vaihdoin heti kotiasuun joissa voi olla mukavasti)

Paita, Gina Tricot ja koko L. Ostaessa tääkin paita tais olla vähän napakka ja lyhyt, mutta nyt on vissiin löystynyt pesussa ja on ihan ok.
Hame, Ystäväni vaatekomerosta ja ilmeisesti jostain ulkomailta. Koko 14, eli vissiin 42?
Kengät, Vagabond ja koko on 38



Ulos otin mukaani myös aamulla nahkatakin. Gina Tricotista ja koko 42. Tämäkin ostettu niin että sai survoa kiinni. Tavoitteena että keväällä mahtuu ja niin mahtukin! :D (motivointia)

Myös nämä kulkivat mukanani. Aurinkolasit ulos, Gina Tricot, Nörttilasit sisään Punanaamio, Kaulahuivi on tuliainen Intiasta ja Nomination nyt on Nomination.

Töiden jälkeen käväsin nopeasti kaupungilla. Piti ostaa dödöä. Olen hajufriikki ja varma kokoajan että haisen pahalta. En tiedä mistä tää tulee, mutta tarkistelen jatkuvasti ihmisiltä että haisenko esim. hieltä... (Jollain saattaa olla hyviäkin tarinoita kyselyistäni, mutta niistä ei sen enempää) Mukaan tarttui muutama kiva ja pieni juttu:

Perustennarit H&M, koko 38. Aurinkolasit Ginasta, aika söpikset ja noi pinssit sain ilmaiseksi H&M:stä. Lovely.

Katy Perry (sydän)

Ärsyttää muuten kun en saanu N.E.R.Din sitä Use your brains-toppia. Onko jollain ylimääräistä, tai tietoa mistä niitä vielä vois saada? Haluun koon L tai XL! En mitään napapaitaa.. Näkyis se napa nyt ensin, sit vois harkita noita napapaitoja! :D

Mielenhäiriön (selittelen itselleni) vallassa päätin mennä H&M pukukoppiin testaamaan sitten shortseja (koko tietty suurin minkä löysin). Kuvittelin ilmeisesti olevani sellanen säihkysääri, pikkupeppu ja että roikkuva alavatsani olis kadonnut jonnekkin, kun olin hieman kävellyt keskustassa.. VIRHE VIRHE VIRHE!

Ensinnäkin: Sullouduin sinne koppiin ja katsoin peiliin: Naama kiiltää, nice.
Toiseksi: Rupesin sullomaan shortseja jalkaani ja ne menikin ylös ihan nätisti kunnes... Piti pistää se hemmetin vetskari kiinni.. Rupesin siinä sitten ähisemään, koska ilmeisesti se "timmi" alavatsani ei ollutkaan kadonnut mihinkään. Vedin vetskaria, vedin mahaa sisään, vedin vetskaria ja TADAA sainkin sen melkein ainakin kiinni. Katsoin peiliin... Vetskari pullotti pinkeänä siinä, saattoi aueta ihan milloin tahansa ja maha oli mennyt ihmeelliseksi mytyksi! Masennuin hetkeksi, että ei hemmetti. Katselin siinä itseäni ja rupesin nauramaan: Mitäköhän ihmettä olin odottanut oikeasti? Että ne shortsit olis sujahtanut jalkaan, olisin näyttänyt niin hemmetin hyvältä ja sipsutellut sänkijalkoineni pitkin keskustaa, kun päät olis kääntynyt perääni jatkuvasti vihellellen? Hahaha!

JOS olisin ostanut ne shortsit (meinasin ostaa ne motivointimielessä) ja survonut ne jalkaani niin:
- Vatsaani olisi tullut entistä enemmän raskausarpia
- Ystäväni eivät välttämättä olisi enää kerenneet mitenkään näkemään mua
- Olisin luultavasti saanut ilmaisia itseruskettavia säälistä, koska jalat on niin valkoset
- Olisin häpäissyt H&M:n suunnittelijat

Jätin ne siis kauppaan ja suunnittelin jatkavani laihdutusta vielä ihan tyytyväisenä! :D

12 kommenttia:

  1. huippu blogi! tykkään paljon, ootte tosi hauskoja :)

    VastaaPoista
  2. Ai siis mikäs isojen tyttöjen blogi tää on? Jos käytät kokoo 42 ni eihän se oo mikää oikeesti iso... ja näytät aika slimmille tossa kuvassa! :) Ajattelin että tätä pitää jotku koon 48-tytöt.

    VastaaPoista
  3. Minulla ainakin on koon 48 kynähame. :D

    VastaaPoista
  4. Hei Anonyymi! KIITOS! Pelastit just kriiseily-aamuni kommentillasi!!!! :) Sanotaanko näin, että tottahan se on ettei 42 ole iso koko kaikille, mutta oon itse vaan 160cm pitkä, joten mulle se on melkosen iso koko kuitenkin.. ;) Ja slimmeydestä, KIITOS! Olen kuitenkin juuri laihduttanut useita kymmeniä kiloja, joten on todellakin mukava kuulla edes kerran elämässään tuollaista palautetta! :D Niin ja ps. mun shortsitkin olis luultavasti pitänyt olla 48-50 kokoa, kun kerta noi 46 ei mahtuneet päälle! ;)

    VastaaPoista
  5. Siis aivan MAHTAVAA, kiitos parhaista nauruista piiiitkään aikaan!! Nauroin tarinalle vedet silmissä, kylläpäs tulinkin tästä hyvälle mielelle! Tää on viihdyttävin blogi aikoihin, ihanan rehellisesti kirjoitettu, lisää tällaista! :) Ja niin, voin yhtyä edelliseen kommenttiin, että näytit kyllä todella slimmille tossa kuvassa! Way to go!

    VastaaPoista
  6. Kiitos paljon ja hyvä että naurattaa! Se onkin blogin tarkoitus - täällä ei olla vakavalla mielellä vaikka arkoja asioita käsitelläänkin! ;)

    VastaaPoista
  7. Joo, aiheelle en naura, vaan sun tyylilles kirjottaa! Todella viihdyttävää! ;) tarina oikein imaisee mukaansa, hienoa!

    VastaaPoista
  8. Kyllä aiheellekkin täytyy nauraa, onhan toi nyt aika surkuhupaisaa! Näille kommelluksille saa ja pitääkin nauraa. :)

    VastaaPoista
  9. jos oikein muistan ni H&Mn postimyynnistä sai vielä sunnuntaina niitä aivopaitoja ; )

    VastaaPoista
  10. Anonyymi: Joo mäkin eilen huomasin, että siellä oli paitoja ihan ihmistenkin koossa, mutta toppia nimenomaan havittelen ja niitä ei ollut kun koossa 36 tai 38 ja believe me, meikäläiselle noi koot on napapaitoja! :FGHFD

    VastaaPoista
  11. Ihana blogi! Osaatte kirjoittaa tosi hauskasti. Mutta mua kiinnostais tietää, että miten sä oot muuttanut sun ruokatottumuksia? Voi olla, että se tieto jostain löytyy, koska mä vasta just bongasin teidän Taran kautta.

    VastaaPoista
  12. RAKASTAN teidän blogia!!! Eksyin tänne vasta nyt, mutta aion kyllä lukea kaikki postaukset yksi kerrallaan :DD tähän asti oon jo päässy.
    Itselläni on samaiset shortsit ja on ollu hyvä ostos :)

    VastaaPoista

Hellurei ja hellät tunteet! KIITOS jo etukäteen kommentistasi!

Hey you! Please, leave a comment. We would really appreciate that! :)

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.