Ykköseni!

Kun Uno tuli meille reilu viisi vuotta sitten, mä muistan miten Mimmi oli mun kavereista kaikkein eniten innoissaan. Googleteltiin yhdessä kuvia ja tutustuttiin Cottoneiden rotumääritelmiin ja Mimmi kyselikin varmaan joka päivä miten pieni Unomme voi. Muistan kuinka jäin "mammalomalle" pariksi päiväksi töistä ja hoivasin vauvaa. Unosta tuli heti sellanen lellivauva ja sillä tiellä ollaan edelleen...



Meillä on Mikon kanssa yhteishuoltajuus Unoon ja valitettavasti töiden takia mä en kerkeä tarpeeksi Unon kanssa viettämään aikaa. Onneksi asutaan kuitenkin ihan lähekkäin Mikkelsonin kanssa, joten pääsen aina hakemaan Unon kainalooni kun olen kotona.

Nyt ollaan Unon kanssa hengattu monta päivää ja voin kertoa, että maailman parasta on kattoa leffaa, tehdä töitä, nukkua, mennä ulkoilemaan, tulla kotiin, tehdä ruokaa tai mitä tahansa, kun toi pieni karvapallo tuhisee mun vieressä. Sen mielestä äiti on edelleenkin viiden vuoden jälkeen maailman paras (vaikka se leikkaakin kynnet, pesee ja saksiikin välillä) ja meillä tätä rakkautta piisaa. Jokainen aamu on alotettava rapsutuksella, sitä tulee jatkaa päivän aikana ja päikkäreidenkin jälkeen on päästävä pussailemaan, onhan sitä tavallaan oltu "erossa" jo pitkä aika.

Uno on ihan hirveen ihana tyyppi, kiltti ja lojaali. Se ei mitenkään erityisesti oo kiinnostunut muista koirista, mutta rakastaa ihmisiä.

Oon maailman onnellisin, että aikoinaan otettiin toi pallero meille, koska edelleenkin se kulkee mun mukana kännykän taustakuvana ja on mun ajatuksissa ihan joka päivä. Nyt lähetäänkin kävelylle Torkkelinmäelle, jossa voisin mieluusti joskus asua. Tykkään siitä alueesta ihan hirveesti ja kurkin aina sisään niihin sympaattisiin koteihin. :)

Lämpöä kaikkien iltaan.