Tiedoksi kaikille, että tulossa on jälleen erittäin tunnepitoinen postaus, koska mä nyt vaan satun olemaan ehkä yks maailman tunteikkaimmista ja herkimmistä ihmisistä..
Lokakuun 22. päivä on ollut mulle jo pitkään erittäin tärkee päivä. Vuonna 1997 mun elämä muuttui kertaheitolla, kun rakastuin palavasti. Huhtikuussa kuulin ensimmäistä kertaa biisin, joka muutti mun elämän kertaheitolla. Kysessä oli pitkätukkaset pojat, biisinä MMMBop, enkä varmaan ollut ainoa, joka rakastui näihin samaisiin tyyppeihin, koska ne nyt vaan oli niin ihania.
Mulle kuitenkin kävi niin, että kuten sillon kaikille uhosin, niin mun rakkaus ei loppunutkaan sen ensihuuman jälkeen. Tiesin sen jo sillon, että tässä on nyt jotain spesiaalia, koska olin aina ollut todella intohimoinen mitä musiikkiin tuli, mutta tässä oli jotain erilaista. Mä oikeasti rakastin sitä bändiä ja nyt 24-vuotiaana voin sanoa rakastavani edelleen ja kuuntelevani tälläkin hetkellä tuota samaista biisiä, joka muuten mun korvissa ei ole vieläkään kulunut. Hullua?
Haaveilin päivät pitkät siitä, että pääsisin näkemään ne livenä, pääsisin tapaamaan niitä ja että voisin vaan hengailla niiden kanssa..
Tapasinkin tismalleen 11 vuotta sitten (tänä samaisena päivänä) sattumoisin Planet Hollywoodissa ihmisen, josta tuli mulle todella tärkeä. Me oltiin yhden toisen veljesbändin keikalla ja oltiin jo aiemmin juteltu jotain keikkapaikan edessä, mutta lopullinen yhteys syntyi kun istuttiin yhen kaverini kanssa keikan jälkeen ja kaiuttimista rupes soimaan Hansoneiden I Will Come To You. Mä rupesin tietenkin laulamaan (+vollottamaan, olin sillonki herkässä mielentilassa) ja tää tyyppi johon olin jo aiemminkin törmännyt tuli mun luokse ja kysyi: "Tykkäätkö säkin Hansoneista?" Vastasin, että joo ne on mun ykkösiä ikuisesti. Se sanoi, että niin senkin ja kysyi mun lempparia. Kerroin meneväni naimisiin Zacin kanssa, se taas kuulemma Isaacin. Sen jälkeen meistä tuli ystäviä. Parhaita sellaisia.
Huhtikuussa 2007 meidän yhteinen unelma toteutui, kun lähdettiin Lontooseen tapaamaan Hansoneita. Siis oikeasti tapaamaan, mun ystävä haastatteli niitä keikkapaikan takahuoneessa ja itse vaan yritin pysyä kasassa siinä vieressä. En oo eläessäni mennyt niin lukkoon, änkyttänyt, punastellut ja sekoillut, mutta mä oon onnellinen, että me koettiin se yhdessä. Se on edelleen yksi mun elämän upeimmista kokemuksista ja se keikka, ne biisit ja kaikki. Voi pojat sitä onnenkyyneleiden määrää.
Tän postauksen idea siis oli juhlistaa Zacia, joka täyttää tänään 24, mutta yllättäen mä innostuin "vähän" fiilistelemään ja voisinkin kirjottaa näistä kuluneista vuosista vaikka mitä..
Tässä nyt kuitenkin Zac, joka edelleen on mun mielestä täydellinen.
Isaac, Taylor ja Zac.
Taylor, Isaac ja Zac.
Zacin lapsi John Ira Shepherd Hanson.
Zacin perhe.
Kaikki Hansoneista on naimisissa ja kaikilla on lapsia. Taylorilla (se jota kaikki aina sano tytön näköseks ja joka ei musta ollut yhtään tytön näköinen) niitä on jo 4, Isaacilla 2 ja Zacilla 1. Bändi tekee edelleen musiikkia, niillä on oma levy-yhtiö ja levyjä multakin löytyy joku 8? Uus levy on kuulemma tulossa pian, can't wait!
Pojat on myös vahvasti mukana hyväntekeväisyydessä kuten Wikipedia kertoo:
Yhtyeen jäsenet haluavat tuoda ihmisten huomioon Afrikassa vallitsevaan köyhyyden ja HIV/AIDS-tilanteen. Kaikki tuotot yhtyeen singlestä Great Divide albumilta The Walk lahjoitettiin HIV/AIDS potilaiden hoitoon eteläafrikkalaiselle sairaalalle. Lisäksi Hanson järjestää esiintymisiensä yhteydessä yhden mailin pituisia paljain jaloin tehtäviä kävelyjä, joiden tarkoituksena on havainnollistaa millaisia vastoinkäymisiä afrikkalaiset lapset joutuvat kokemaan.
Hanson tekee yhteistyötä Tom’s Shoes–yrityksen kanssa myyden näiden kenkiä kiertueellaan. Jokaisesta myydystä parista yritys lahjoittaa toisen parin hyväntekeväisyyteen. Jo ennen kiertueensa päättymistä, lokakuussa 2007 Hanson saavutti tavoitteensa 50 000 myydystä kenkäparista.
Oonkin istunut nyt jo useamman tunnin pläräämässä kuvia Hansoneista, kuuntelemassa Hansonia ja kyynelehtinytkin jo varmasti vähintään saavillisen. Tää on bändi, joka on "kasvanut" mun mukana ja ollut myös mun tukena mitä vaikeemmissa tilanteissa. Oon onnellinen, että joskus löysin tän bändin, koska ilman sitä mä en olis myöskään välttämättä koskaan tavannut tätä ihmistä, jonka kanssa oon kokenut sitten taas vaikka mitä.
Kahdentoista vuoden ajan oon joka lokakuun 22. päivä tuntenut, kun jollain mulle todella läheisellä ja rakkaalla ihmisellä olis synttärit. Onnea Zac.
Yhdentoista vuoden ajan mulla on ollut elämässäni ihminen, jonka tiedän olevan mun elämässä aina ja ikuisesti. Kiitos siitä.
