Monet tätä blogia pidempään lukeneet tietää, että Minä Peppi More To Love olen aivan toivoton romantikko. Mä rakastan kaikkea mikä liittyy rakkauteen ja oonkin tatuoinut molempiin ranteisiini sanan Love. Se on nimittäin kaunein sana jonka tiedän.
Pienestä lähtien mun suurin unelma on ollut tulla joskus äidiksi ja antaa mun lapsille kaikki se rakkaus joka itseltäni jäi joskus sattuneista syistä uupumaan. Oon aina uskonut, että musta tulee hyvä äiti ja uskon siihen edelleen sataprosenttisesti. Mulla on ollut teinistä asti krooninen vauvakuume ja mietin jatkuvasti miltä se sitten tuntuu, kun joskus saan olla äiti jollekkin. Oli se sitten biologinen, huostaanotettu tai adoptoitu lapsi niin rakkautta siltä ei tule ainakaan puuttumaan. Toivottavasti saisin ison perheen.
Ystävänpäivä lähestyy ja täällä meuhkataan joka paikassa rakkaudesta. Facebookissa luen hymy huulilla sinkkujen "14.2 aion nukkua koko vuorokauden" ja rakastuneiden "Aiotaan tehdä kullan kanssa jotain kivaa ystävänpäivänä"-statuksia. Etenkin nää Jenkit menee ihan sekaisin siitä päivästä. Itselleni ystävänpäivä ei ole sinänsä ollut koskaan mitenkään erityinen päivä. Muistan tosin kuinka kivaa pienenä oli, kun askarreltiin koulussa sellaset sydämet kaulaan joihin pyydettiin kavereilta nimmareita. Jännittävin hetki oli tietenkin, kun menit pyytämään ihastukseltasi nimmarin ja sit tuijottelit sitä koko loppupäivän ihan rakastuneena ja laskit teidän rakkausprosentteja matikanvihkon taakse.
Pienenä mä ihastuin ihan jatkuvasti. Musta tuntuu, että mulla oli jatkuvasti joku pari ihastusta kiikarissa ja seurustelun aloittaminenkin oli niin helppoa: Soitit vaan toiselle, kysyit alkaako se olee ja sitten saatoitte joskus pussailla. Jos ei sitte huvittanut seurustella niin erositte ja siirryit sen kaveriin. Simppeliä. Vaan toista se on näin melkein kolmikymppisenä: Ihastuminen on pirun hankalaa, treffeillä käyminen on lähinnä epämiellyttävää ja jonkun puolrandomtyypin vieressä nukkuminen lähes mahdotonta.
Jouduin aikoinaan New Yorkissa opettelemaan deittailun ja myös sen, että on ihan ok tapailla useampaa tyyppiä samaan aikaan, eikä mitään tulisi ottaa erityisen vakavasti. Täällä deittaillaan ristiin ja rastiin, eikä usein voi tietää onko toisella esimerkiksi tyttöystävä tai vaimo kotona odottamassa, vaikka sulle sanottais mitä. Jaksoin deittailla aikani, mutta siitäkin katosi kyllä hehku hyvin nopeasti. Onneksi toki poikkeuksiakin löytyy.
Mä en tiedä olenko se vain minä, vai miettiikö muutkin tätä, mutta mikä on tää nykymaailman soutaahuopaa-meininki? Tuntuu ettei ihmiset enää halua ryhtyä tosissaan mihinkään, vaan "kattelee" ja sitten joku aina satuttaa itsensä, kun se jonka kanssa oot luullut olevasi jotain enemmän käveleekin baarista toinen tyyppi kainalossa ulos. Tunteista ei saa enää puhua, tekstariin vastaaminen heti on kiellettyä ja kenellekkään ei saa kertoa, vaikka olisikin aivan korviaan myöten ihastunut. Minne on kadonnut se heittäytyminen, tunteiden näyttäminen, elämästä nauttiminen, kompromissit, kunnioitus ja ikävistäkin asioista niiden oikeilla nimillä puhuminen? Miksi asioista tehdään niin pirun vaikeita ja miksei ihmiset vaan voisi antaa mahdollisuutta itselleen ja toiselle rakastaa? Milloin toisesta tykkäämisestä tuli noloa ja huomioimisesta kuumottamista?
Jokainen joka on joskus ollut rakastunut tietää ettei mikään vaan ole parempaa. Se tunne, kun avaat silmäsi ja vieressä nukkuu ihminen jonka haluaisit herättää samalla sekuntilla vaan nauramaan kanssasi ja jota haluat koskettaa aina ohittaessasi toisen. Se tunne, kun käperryt toisen kainaloon katsomaan elokuvaa ja voit kiistellä katsotaanko tänään romantiikkaa vai räjähteitä.
Jokainen joka on joskus kokenut särkyneen sydämen tietää ettei mikään ole kamalampaa. Se tunne, kun avaat silmäsi ja tajuat olevasi yksin, eikä toinen olekkaan siinä. Se tunne, kun istut odottamassa josko toisesta kuuluisi ja mietit joka sekunti ajatteleekohan sekin sua. Se tunne, kun et tiedä oletko unessa vai hereillä, koska kaikki on yhtä harmaata sumua ja rintaa puristaa.
Rakkaus on samalla maailman kaunein ja maailman kamalin asia. Rakkaus saa meidät tekemään upeita asioita, mutta samalla rakkaus saa meidät myös tekemään todella rumia asioita. Rakkaus ei ole helppoa, se ei ole aina todellakaan ihanaa ja se voi tehdä meistä välillä ihan hirviöitä. Silti me halutaan tuntea se tunne, kun katsotaan toista ja ajatellaan mielessämme, että en haluaisi olla juuri nyt missään muualla.
Mielestäni Bob Marley sanoi sen hyvin: "The truth is, everyone is going to hurt you. You just got to find the ones worth suffering for."
Tatuoinneistani kysellään jatkuvasti, että miksi oon tatuoinut molempiin ranteisiin saman sanan. Mun vasemman käden Love olen minä ja oikean käden Love on muut. Rakastaakseen muita sun on opittava rakastamaan ensin itseäsi. Opin tän aikoinaan kantapään kautta ja viimeiset pari vuotta olenkin opetellut tuntemaan itseäni, kunnioittamaan itseäni ja rakastamaan itseäni. Mä en vieläkään aina ymmärrä itseäni ja miksi toimin välillä miten toimin, mutta uskoisin löytäneen tietynlaisen harmonian itseni kanssa. Uskon itseeni, tunnistan heikkouteni ja haastan itseäni jatkuvasti. Mulla ei ole tarvetta pidätellä tunteitani ja haluankin mulle tärkeiden ihmisten tietävän kuinka paljon heistä välitän. En päästä ihmisiä kovinkaan helposti lähelleni ja vaikka mulla on paljon kavereita niin ystäviä mulla on vain muutama.
Lähtö tänne tammikuussa oli paras päätökseni pitkään aikaan. Olen kerennyt vihdoin ajatella, istua tekemättä mitään, itkeä, sairastaa, nukkua, ottaa etäisyyttä, inspiroitua, viettää aikaa ystävieni kanssa, juhlia, katella leffoja rauhassa, kirjoittaa ja tiedostaa millaisen rakkauden minä haluan...
Nimittäin rakkauden jota ei tarvitse kyseenalaistaa, vaan joka elää ja kasvaa päivä kerrallaan.
Lopuksi pari biisiä, joita kuuntelin näpytellessäni tätä:
Rakastakaa, näyttäkää tunteenne, katsokaa peiliin, lopettakaa se turha pelaaminen ja nauttikaa jokaisesta hetkestä.
Ajatuksia? Jakakaa ne kanssani!
Totta ihan joka sana. On ihan järetöntä miten paljon "sääntöjä" deittaillessa nykyään on. Eikö sitä vois vaan lyyä kaikki kortit pöytään. Siitähän se ois sitten helppo valita, mitä haluaa sille korttipakalle tehhä :D
VastaaPoistaOi, ihanaa jos olet rakastunut/ihastunut! ♥
VastaaPoistaOmassa miehessäni ihastuin aikoinaan juuri heittäytymiseen. Mitään ei tarvinnut kikkailla, salailla, taktikoida. Se oli niin parasta, sillä olin hyvin väsynyt ihmissuhdepeleihin ja epämääräiseen deittailuun. Ja edlleen hehku on säilynyt, on ihanaa elää rakkaansa kanssa ja kunnioittaa häntä. Otimme viimeisen sitoutumisen askelee viime marraskuussa, kun menimme naimisiin vuosien yhdessä olon päätteeksi.
Kaikkea hyvää sinulle. Toteutukoon toiveesi rakkaudesta ja perheestä.
Peppi. Kiitos tästä avoimeista, vaikkakin rintaa raastavasta kirjoituksesta. Olen kanssasi samaa mieltä, puit hyvin sanoiksi sen mitä olen monesti miettinyt! Tuntuu, että mitä enemmän ikää tulee, kaikenlainen heittäytyminen ja uskaltaminen unohtuu. Itsekin on alkanut pelkäämään ihan turhaan, osaksi huonojen kokemusten vuoksi, osaksi kasvojen menetyksen pelossa. Hienoa myös lukea siitä kuinka opettelet rakastamaan itseäsi, se on tärkeää. Tärkeää myös parisuhteessa. Take care, stay sweet! R.
VastaaPoistaKiitos piristävästä ja hymyn huulille nostattavasta postauksesta!
VastaaPoistaKiitos ihanat kommenteista, tää meni taas aika henkilökohtaiseks ja näitä ei aina uskalla edes julkaista, vaikka kirjoittelenkin paljon ajatuksiani ylös.
VastaaPoistaSartsa: Noi säännöt nimenomaan on ihan naurettavia ja se, että yritetään olla jotain muuta kun mitä ei olla. Minä haluan heittää kortit pöytään ja sanoa, että ota tai jätä.
jarna: Ihana kuulla, että teillä hehkuu edelleen. Taistelkaa ja nauttikaa toisistanne alamäissäkin, rakkaus on sen arvoista! :)
Rebekka: Mä ainakin koen takertuneeni liikaa niihin "pahoihin" juttuihin ja tunteisiin mitä oon joskus joutunut kokemaan. Adele sanoo sen hyvin tuossa One and only-biisissä:
I don't know why I'm scared 'cause I've been here before
Every feeling, every word, I've imagined it all,
You'll never know if you never try
To forgive your past and simply be mine
"I dare you to let me be your, your one and only
I promise I'm worthy to hold in your arms
So come on and give me a chance
To prove that I'm the one who can
Walk that mile until the end starts"
Voi ei, tää postaus sai kyllä herkistymään ja kyyneleet nousemaan silmiin. Varsinkin tuossa kun kuvailit, millaista on kun on rakastunut tai kun sydän on särkynyt. Tällä hetkellä mun elämässä on menossa toi vaihe, kun sydän on rikki.. Jokainen aamu on inhottava, kun heräät yksin ilman toista. Ei oo ketään joka kietoisi kädet sun ympärille ja sanoisi huomenta. Puhelimeen ei oo yön aikana tullut yhtään tekstaria tai soittoa "mulla on ikävä sua".. Pelkkä hiljaisuus. Ihan kuin meitä ei koskaan oo ollutkaan. Ihan kun kaikki ois ollut unta. Mut ikävä jäi ja se ikävä saa joka ilta nostamaan kyyneleet silmiin.
VastaaPoistaTää on tosi vaikeeta aikaa mun elämässä, kun pitää kaiken muun elämän ohella yrittää selvitä särkyneen sydämen kanssa. Mutta jokainen päivä on parempi edellistä. Tää aika on opettanut musta itsestäni kauheesti ja oon huomannut, että oon oppinut rakastamaan ja tuntemaan itteäni enemmän. Oon kyllästynyt kaikkiin peleihin rakkaudessa, haluisin oikeesti vaan rakastaa täysillä ja olla toisen kanssa. Koska me kaikki ansaitaan aito rakkautta.
Tulipas avautuminen, mut sun teksti sai oikeesti kaikki sisäiset kyynelkanavat auki. Ja mun pitäisi oikeesti nyt olla jo lähössä kouluun :p Sain sun tekstistä kuitenkin taas kauheasti voimia. Kiitos Peppi, kun uskalsit kirjoittaa näin henkilökohatisesta asiasta. Oot ihana <3
Tosi hieno kirjotus ja ihan mahtavaa, että uskallat kertoa mitä todella ajattelet. Respect! :)
VastaaPoistaIhana postaus. Kiitos Peppi! <3 Pitkästä aikaa oli kiva pohdiskella näitä asioita omaltakin osalta..
VastaaPoistahttp://dashantilife.blogspot.com
Aivan ihana kirjoitus! Huomaa että on tullut suoraa sydämestä. Pysäytti taas miettimään tätä maailman menoa. :)
VastaaPoistaSilloin kun tapasin elämänkumppanini niin luulin ettei suurempaa rakkauta voi ollakkaan, mutta muutama vuosi tapaamisestamme syntyi tyttäremme jessica! Nyt ymmärtää sen kun ihmiset sanoo että ei ole mitään niin suurta kuin rakkaus omaan lapseen ja se on myös sitä pelottavinta rakkautta. Kun ajattelee sitä rakkauta jota mulla on tuohon pieneen prinsessaan niin tulee kaksi sanaa mieleen jotka kulkevat käsi kädessä Rakkaus&Pelko.
VastaaPoistaToivottavasti saat pian kokea äidin ja lapsen välisen rakkauden ja tietysti puolisoiden välisen rakkauden! Se on ihanaa ! <3
Ihana romantiikka-Peppi <3
VastaaPoistaTodella hyvä kirjoitus, joka sai ajattelemaan !:)
Mäkin olen ihmetellyt tota soutaahuopaa-meininkiä! Tuntuu ettei ihmiset osaa enää arvostaa rakkautta ja suhteita "kunhan saa nyt mahdollisimman montaa kuksaista ja on kaikkien silmissä kova tyyppi!"
VastaaPoistaMä olin onneksi onnekas, kun löysin poikaystäväni. Ei soutamista, ei huopaamista, ei minkäänlaisia pelejä. Toiseen pystyi luottamaan samantien, molemmat tiesi heti toisen tunteista. Et onneks näitä kultakimpaleitakin on nykyisin mahdollista löytää! ;)
Kiitos Peppi tästä kirjoituksesta, se oli täyttä asiaa alusta loppuun.
VastaaPoistaOlen myös itse huomannut saman ilmiön. Kukaan ei enää tunnu etsivän sitä vahvaa rakkauden ja kumppanuuden tunnetta joka kasvaa ajan kanssa, vaan halutaan kokeilla ja elää ja hoitaa niitä omia tarpeita toisten kustannuksella pikavauhtia.
Rakkaudesta on tullut kiertotavaraa ja tunteista kompostoitavaa uusiokäyttöön tarkoitettua jätettä.
Olen niin maailman onnellisin, kun löysin elämääni puoli vuotta sitten miehen, joka kertoo joka päivä kuinka paljon rakastaa, kuinka kaunis olen ja kuinka onnellinen hän on kanssani.
Hän muistaa aamulla laittaa töihin lähtiessään viestin. Miten pieni ele, mutta niin suuri.
Menimme pari viikkoa sitten kihloihin ja olen niin onnellinen siitä, että suhteemme ei alkanut ilotulitusten räiskyessä ja intohimon palaessa räiskyvänä, vaan tutustuimme rauhassa, hitaasti ja annoimme toisillemme mahdollisuuden kasvaa toisiimme kiinni.
Nyt meitä ei erota mikään ja minä tiedän, että tämä tulee kestämään. Aiemmin ei ole ollut tällaista tunnetta.
Aiemmin sai miettiä, että tunteeko se toinen vai ei, kun se ei puhu. Puhumattomuus verhottiin miehisyyden syyksi jne. Eihän siinä niitä tunteita sitten loppujen lopuksi ollutkaan.
Enää ei tarvitse olla epävarma, koska mieheni kertoo sen mitä haluan kuulla.
Toivon Peppi, että saisit kokea saman onnen kuin minä olen nyt saanut kokea.
En voisi enempää yhtyä joka sanaan ! Säännöt deittailussa ja parisuhtessa on todella turhia.
VastaaPoistaIte löysin kivan pojan joka puhuu asioista suoraan, tulee siitä sitten itku tai nauru, mutta ainakin asiat puhutaan. Eipä ole mitään jäänyt mieltä kaivelemaan ja erittäin onnellisia ollaan yhessä. Ei meistä kumpikaan täydellinen ole, eihän kukaan, mutta tarpeeksi paljon hyvää ja vähän vähemmän pahaa :)
"If he won't follow you when you walk away, keep on walking"
Tunteita herättävä postaus, ihanaa että osaat ilmaista näitä asioita teksteissäsi Peppi <3 itse eläessäni uudessa elämäntilanteessa ja kaupungissa opettelen tutustumaan itseeni ja luottamaan enemmän selviytymiseeni. Anonyymi kirjoittaja voimia sinulle elämäntilanteeseesi <3
VastaaPoistaMinusta myös monet sinkut(vaikka ei olisi ikinä seurustellutkaan eikä eronnut) kaipaavat yhtä raastavasti sitä toista ihmistä lähelleen. Yritän iteki elää elämääni suht tyytyväisenä näin, vaikka joskus kaipaisinkin kumppania.
Täällä myös pyyhitään kyyneleitä.
VastaaPoistaOlen itsekin varsinainen romantikko ja ihan liian kiltti. Siksi tässä taas korjaillaan murtuneen sydämen paloja yhteen.
Deittailu ei kiinnosta juurikin tuon ihme pelaamisen takia, eikä oikeastaan muutenkaan. Haluan vain yhden ihanan, luotettavan, joka arvostaa minua. Hänet jonka vieressä tunnen olevani kotona.
Toivon että sinä, minä ja kaikki muut romantikot löydämme sen oikean. Saamme perustaa perheen ja tuntea olevamme tärkeitä ja rakastettuja. :)
Aivan ihana teksti :) Rakkaus on itselleni se kaikkein tärkein asia maailmassa ja teen samoin niin kuin sinäkin.. jokainen jota rakastan tietää sen taatusti. Tapasin oman kultani yli 9vuotta sitten, ensi rakkaus joka on säilynyt. Edelleen mahassa pörrää perhosia ja edelleen huomaan rakastuvani päivä päivältä vaan tiukemmin. Olen paikkani löytänyt, vie maailma minne tahansa niin tiedän olevani turvassa niin kauan kun olen kultani kainalossa :)
VastaaPoistaIhanasti kirjoitettu!<3
VastaaPoistaVoi Peppi, ihanasti kirjoitettu.<3
VastaaPoistaMä rakastuin mun miehessä just siihen, että sen kanssa ei tarvinnut arpoa mihinkään suuntaan. Se ei puhu ehkä niin paljon kuin minä, mutta se näyttää sen; tuo kaupasta suklaapatukan pyytämättä, tulee joka aamu töihin lähtiessään antamaan suukon sitten kun sillä on jo vaatteet päällä ja kengätkin jalassa, ottaa syliin joka ilta, silittää hiuksia kun katsotaan telkkaria, hipsuttelee aina ohi mennessään kotona... ja silloin tällöin sanookin että rakastaa kovasti.
Me mentiin naimisiin ja sinä päivänä mä uskoin, etten vois ikinä rakastaa ketään niin paljon. No sitten meille tuli vauva.
Aluksi mä olin hirveän pettynyt ja vähän surullinenkin, kun en heti synnärillä enkä heti kotonakaan kokenut mitään "pakahduttavaa äidinrakkautta", vaan lähinnä sitä oli ihmeissään että tossako se nyt on ja sit heräsi semmonen hirveä suojelunhalu sitä lasta kohtaan. Kun tyttöä katsoi, niin ei tuntenut mitään suunnatonta maailmoja räjäyttävää rakkautta, vaan nimenomaan vaan ajatteli että tota ei saa kukaan satuttaa koskaan ja minä pidän siitä huolen. No sit tyttö kasvoi, ja joskus kun se oli vähän vajaa 3kk ja hymyili mulle, niin silloin se tuli. Se tunne, kun katsoo omaa lastaan ja kyyneleet pakkautuu silmiin vaan siksi, että se on niin uskomattoman rakas. Se tunne, kun nukkuva lapsi tuhisee vieressä eikä sitä raskisi millään nostaa omaan sänkyyn ettei se vaan herää. Se tunne, kun lapsi katsoo sua, nauraa ja jokeltaa innoissaan ja tiedät että oot sille pienelle maailman tärkein ja rakkain. Se tunne, kun laitat lapsen jonkun toisen syliin, käyt pois näköpiiristä ja kun tuut takasin ja saat maailman leveimmän ja valloittavimman hymyn.
Voi Peppi, mä niin toivon sydämeni pohjasta että saat sen perheen ja saat kokea tän kaiken. Kaikkea hyvää, haleja.<3
Olipa ihana kirjoitus, kiitos! <3 Minua ei haittaisi vaikka tässä blogissa olisi enemmänkin romantiikkaa :)
VastaaPoistaOon pohtinu näitä samoja aiheita juuri viime aikoina!
VastaaPoistaOlin itse vielä jokin aika sitten yksi näistä peluri-deittailijoista, koska koin sen olevan helpompaa ja mielenkiintoisempaa kuin toiseen ihmiseen sitoutuminen. Nautin siitä, että pystyin kertomaan hauskoja tarinoita uusien ihmisten tapaamisesta ja kuunnella heidän elämäntarinoitaan. Samalla halusin kuitenkin lähes epätoivoisesti löytää sen oikean kaikkien niiden ihmisten seasta ja onnistuin kadottamaan oman tahtoni ja haluni siinä sivussa lähes kokonaan.
Muutin toiselle paikkakunnalle ja aloin läpikäydä asioita päässäni, tehdä asioita mitkä tuntuivat hyvältä ja sanoa juuri niin suoraan tunteeni muille kuin oikealta tuntui. Ja se on ollut ihan uskomatonta! En oo koskaan tuntenu oloani näin onnelliseksi ja rakastetuksi, sillä nyt muutkin uskaltavat sanoa minulle suoraan omat ajatuksensa ja tunteensa.
Sen lisäksi olen ehkä jopa onnistunut löytämään ihmisen, jonka kanssa en halua pelleillä ja jota en halua satuttaa. Tällä hetkellä koen tuhat kertaa kiinnostavampana sen, että saan antaa sen energian, mitä ennen olen heitellyt ympäriinsä, vain niille, keillä on oikeasti merkitystä.
Voi ei, miten ihanaa tekstiä jos niin voi sanoo! Totta ihan jokainen sana. Oon miettinyt myös samaa, että milloin asioista, tunteiden ja välittämisen näyttämisestä tuli vaikeaa ja hankalaa, ja asia jota tehdään nykyään aivan liian harvoin. Kiitos paljon ylipäätään koko blogista, näistä teksteistä tulee hyvälle tuulelle!
VastaaPoistaIhan samaa mieltä! Oon totaalisen kyllästyny siihen pelaamiseen, mikä tuntuu nykyään olevan välttämätöntä joka ikiselle; ei saa pitää liikaa yhteyttä, ettei toinen ahdistu, ei saa paljastaa omia tunteita, ettei toinen ahdistu, ei saa tehdä sitä tätä ja tuota, ettei toinen ahdistu ja karkaa sen sileän tien - me no likes.
VastaaPoistaIte pidän itsessäni (ja muissa) vaan hyvänä piirteenä sitä, että oon maailman huonoin peittelemään tunteita, ja ystävät kyllä näkee heti, että oon aivan ällöihastunu. Tälläki hetkellä tekis mieli huutaa kaikkien kattojen yllä, kuinka mielissään oon, mutta eeei, eihän semmonen sovi.
Perseestä, sanon ma.
En tosiaankaan ymmärrä miksi ihmiset ei enää uskalla heittäytyä!
VastaaPoistaItse olin juuri saanut rukkaset yhdeltä mieheltä kun toinen pyysi kahville ja ajattelin että nääh, en mä tahdo kun en halua laastarimiestä ja toisesta ylipääsy vie aina aikansa vaikka olisikin vain lyhyt tuttavuus.
No, lähdimpä silti, ja nyt ollaan onnellisesti seurusteltu jo hyvän aikaa :) Ei olla hätäilty missään asioissa ja eletään silleen päivä kerrallaan. Ensimmäistä kertaa ikinä mulla ei ole parisuhde-pakokauhua niinkun aina ennen.
Rakkaus on ihana juttu :)
Haha, mun perinteinen itkumaraton tais taas alkaa, kun luin tän postauksen! :D
VastaaPoistaMua inhottaa just tälleen "ikisinkkuna" se, miten vähän jotkut ihmiset arvostaa rakkautta ja omaa suhdettaan. Aina vaan valitetaan ja mikään ei kelpaa. Siinä miehessä on aina muka se vika ja ei voi katsoa itseään peiliin että olisko omassakin käytöksessä parannettavaa. Ja se tuntuu tälleen itse suhdetta haluavana niin typerältä. Jos ei kelpaa niin ei kukaan pakota seurustelemaan! Samaten se, ettei edes tiedä haluaako olla miehensä kanssa. Kyllä mä vaan rakastuessani tiesin kenen kanssa haluan olla eikä siitä ollut mitään epäilystä... Ehkä rakkaus-sanaa käytetään nykyään liian leväperäisesti? Tuntuu että kaikki kuukaudenkin suhteessa olleet rakastavat sitä toista, vaikka tossa ajassa ei musta edes opi tuntemaan koko ihmistä kunnolla, jos ei entuudestaan siis niin hyvin tunne.
Mä olen käynyt läpi jo ikääni nähden vähän liian monta tosi karusti epäonnistunutta ihastusta, joista viimeisin oli mun ensirakkaus, joka päätyikin lopulta ottamaan toisen naisen. Mun sydän särkyi ja elämä romahti, mut nyt vuoden (...) jälkeen elämä alkaa näyttää edes taas elämältä. Mutta tollaset jutut on maailman hirveimpiä ja en tiedä voiko koskaan edes päästä tollasesta kokonaan yli. Ja samalla sitä kuitenkin toivoo että se toinen tulee järkiin ja elättelee toivoa.
En myöskään osaa yhtään harrastaa mitään deittailua, inhoan treffejä, koska en ole koskaan ollut hyvillä sellaisilla. :D Ja tuntuu että varsinkin jos näkee jonkun, jota ei ole ennen nähnyt, on hirveät paineet että pitäis olla joku supernainen, jotta lunastaisi ne odotukset ja sitten on vaan ihan paineissa.
Ja kyllä, vihaan ystävänpäivää! :D Toisaalta silloin on hyvä syy syödä itsensä ähkyyn jossain peiton alla ja itkeä...
Todella ihana postaus! Kiitos kun jaoit noin henkilökohtaisia ajatuksia - myös kommentteja on ollut ihana lukea.
VastaaPoistaTekstisi ystävänpäivästä ja sinkuista sai nauramaan, mutta samalla huomasin että siihenhän on vain kaksi viikkoa. Helkkari. Saas nähdä, millaisilla fiiliksillä oma ystävänpäivä menee kun sinkkuna on oltu jo tovi ja sitä niin ikävöi viimeisimmänkin miessuhteen perään...
Olen sua muutaman vuoden nuorempi ja sanoisin, etteivät kaikki sentään harrasta pelailemista näin vanhemmiten saati pitäisi ihastuksen tunteen esiin tuomista mitenkään nolona.:) Itse opin jo pari vuotta sitten puhumaan avoimemmin tunteistani ja nykyisin ei hävetä ollenkaan myöntää ihastumista jo alussa. Viimeisimmän kanssa rakastumisestanikin on tullut jauhettua tuskaan asti - vaikka emme koskaan edes aloittaneet seurustelua.:D
On tosi ikävää, jos tuntuu että moni piilottelee vanhemmiten tunteitaan, mutta kyllä meitäkin on, jotka ujostelivat nuorina ja vanhempina taas retostelevat fiiliksillään jopa liiaksikin.;)
Mä en ole koskaan ollut ihastuja, vaan rasittava ja takertuva rakastuja. Aina ihan ensimmäisestä poikaystävästäni lähtien kun olen jonkun rinnalleni löytänyt, olen rakennellut hirveitä pilvilinnoja ja ollut varma että yhdessä ollaan vielä vanhainkodissakin. Sitten on saanut aina pudota korkealta kun toinen onkin ajatellut jotain ihan muuta ja jättääkin muutaman kuukauden päästä :P
VastaaPoistaNykyisen miehen kanssa onneksi ollaan samalla aaltopituudella. Kerrankin on oikeasti löytynyt ihminen joka ei edes ajattele tulevaisuutta erillään, haluaa oikeasti panostaa asioiden selvittämiseen, puhumiseen ja suhteen hoitamiseen sen sijaan että näkisi eroamisen potentiaalisena vaihtoehtona heti ekassa kriisissä. Yhteiseloa on nyt takana viitisen vuotta, ja edessä toivottavasti kymmeniä lisää :) Meneepä nyt lällyilyksi, mutta onnellisuus ja itselle sopivassa suhteessa eläminen (tai sinkkuna eläminen, jos se parhaalta tuntuu) on vaan ihanaa ja painaa elämässä paljon!
Ja kaikille varmasti löytyy se sopiva, kaipasi sitten minkälaista suhdetta hyvänsä. Valitettavasti joskus sen oikean tyypin löytämiseen vaan vaaditaan useampia huonoja kokemuksia.
Kiitos Peppi rohkeasta kirjoituksesta <3 Jos ei ihmiset tässä maailmassa rakastaisi, puhuisi rakkaudesta ja taistelisi sen puolesta, rakkaus unohtuisi.
VastaaPoistaMinun tärkein elämänohjeeni on: Ole rakkaus. Se on niin naiivi ajatus, että itseäkin naurattaa, mutta silti tyydyttävin elämäopas minkä olen koskaa ymmärtänyt. Rakkaus, oli se sitten romanttista tai ei, parantaa ja auttaa jaksamaan.
Mutta kuten sanoit, rakkaus on niin voimakas asia, että se on väkisinkin monimutkaista, vaikeaa ja murhaavan satuttavaa joskus. Siksi ymmärrän täydellä sydämellä niitä, joiden sydän rikkoutuu ja kyynistyy. Toivoisin vain, että rakastumisen voima voittaisi kyynisyyden.
Vaikea ottaa kantaa kun en ole koskaan ollut rakastunut enkä ole koskaan tullut rakastetuksi. Mulla ei ole hajuakaan mitä on oikea rakkaus. Rakastan monia asioita, esim lemmikkiäni, matkustelua, elokuvia ym mutta eiväthän ne rakasta minua takaisin niinkuin joku elävä ihminen rakastaisi.
VastaaPoistaOon ollu blogin lukijana vasta vähän aikaa, ja tää oli ensimmäinen tällänen 'ei-perus-postaus' -postaus, jonka luin! Pelottavaa kuinka totta noi kaikki pelaamisjutut ja säännöt onkaan! Herään itsekin usein siihen, että missä se ihmisten aitous oikeesti on. Ja minkätakia näiden asioiden pitää olla aina niin vaikeita ja monimutkasia, kun on kumminkin niin ihanasta asiasta kyse =)?
VastaaPoista+Bob Marley sanoma tiivistää asian aika hyvin!
-lotta
http://l0otta.blogspot.com/
Kiitos aivan ihanasta postauksesta!<3 tää pisti mut miettimään :)
VastaaPoistaLoistava kirjoitus!
VastaaPoistaItse elan talla hetkella kautta, jonka aikana on tullut kaytya paljon treffeilla "haluan tutustua uusiin ihmisiin" -asentella, mutta pakko myontaa etta alkusyksysta tapasin tyypin joka jai pidemmaksi aikaa mieleen pyorimaan..
Talla hetkella kuitenkin kuuntelen Gotyen "Somebody that I used to know" biisia ja tyyppi on mielessa enaa vain hyvalla tavalla:)
Glad I met him!
"Tuntuu ettei ihmiset enää halua ryhtyä tosissaan mihinkään, vaan "kattelee" [...]. Tunteista ei saa enää puhua, tekstariin vastaaminen heti on kiellettyä ja kenellekkään ei saa kertoa, vaikka olisikin aivan korviaan myöten ihastunut."
VastaaPoistaSamaa mieltä. Mutta, ihmiset ovat individualisteja ja kiireisiä tätä nykyä. On tosi old-schoolia suunnitella ja sitoutua. Uskaltaisin jopa sanoa, että osa niistäkin ihmisistä, jotka tätäkin tekstiä komppailee, toteuttaa silti aivan samaa kattellaan-mentaliteettia normaalissa arjessaan, niin perheen, ystävien, kavereiden kuin parisuhdekandidaattien kanssa. Sitä ei välttämättä enää vain itse huomaa, niin tavallista se on. Olen itse tosi tarkka ja suunnitelmallinen, ja monet ihmiset kokevat sen äärimmäisen tuskalliseksi ja piinaavaksi, etten anna itseäni kohdella siten, että "mä ilmotan sulle sitten joskus, emmä vielä tiedä, kattellaan". Ihan ystävätkin voivat pitää periaatettani tiukkapipoisena. No, minusta silti tuo käytös on helposti sitä, että pidetään portteja joka suuntaan auki, koska päätöksestä voisi olla ITSELLE haittaa. Joten pistetään se toinen, joka ehkä liian kiltisti jää passiin, koska ehkä SITTENKIN se kaveri voisi lähteä, odottelemaan vastausta.
Toki meillä kaikilla on oma vastuumme. Vastuumme pistää katselijat sivuun ja ymmärtää, että toista ei kiinnosta tai että tämä diili ei nyt ole millään tavalla varma. Silti, meistä kaikki ei osaa pelata sitä peliä, ja mielestäni ei ole liikaa vaadittu, että toisen ihmisen, mahdollisesti jopa ystävän takia osaa sitoutua ja tehdä päätöksen eikä toimi siten, että ehkä, ehkä en. Joskus se päätös voi osoittautua päätöksentekijälle tappiolliseksi, mutta sille ei voi mitään. Ei voi olla kohtuutonta pyytää vastausta esim. 1-2 vrk:tta etukäteen. Ei siis viikkoja etukäteen.
En tiedä, mistä tämä kattellaan-kulttuuri on ylipäänsä saanut alkunsa. 80- ja 90-luvulla ei koskaan katseltu, vaan sovittiin ja toimittiin sopimuksen mukaisesti. Oharitkin oli melko tuntematon käsite.
Mitä näihin deittisääntöihin tulee, niin niitä ei kyllä kannata ajatella pätkääkään, minun mielestäni. Sellainen ihminen, jolle merkitsee tietyt tekstaritauot tai joka ahdistuu siitä, että ottaa liian usein yhteyttä, saa mennäkin pois.
Upea ja koskettava teksti!<3 Kiitos otsikon, mulla alkoi soimaan päässä se "What is love? Baby don't hurt me" -laulu :DD
VastaaPoistaIhana kirjoitus <3
VastaaPoistaMinulla on ihan kamala tilanne juuri. Rakastan yhtä miestä niin paljon että en ole edes tiennyt että ihminen voi toista ihmistä näin paljon rakastaa. Haluan sen ihmisen kanssa aina ja suojella häntä ja sulkea syliini ja silittää hänen hiuksia että hän nukahtaa syliini.(näin hän aina teki) Mutta emme voi olla yhdessä. On liikaa kaikenlaisia ongelmia. Ja en usko että meillä on yhteinen tulevaisuus, olemme niin erilaisia... Järki sanoo että unohtaa koko mies mutta sydän ei unohda. Ja muiden ihmisten mielipiteetkin vaikuttaa asiaan paljon... en saisi antaa niiden vaikuttaa mutta silti ne tekee. Nytkin kun olemme erossa, ajattelen vain häntä. Jos ajattelen että on muitakin miehiä niin ajattelen 'Mutta ne ei ole hän...'
Ihana postaus!
VastaaPoistaOlen miettinyt ihan samoja asioita, miksi muka ei saisi näyttää tunteita ja jos näyttää, miksi se on noloa?
Ehkä siksi tunteiden näyttäminen ajatellaan "noloksi", koska se viestii myös sitä, että oikeasti välittää ja on avoin, jolloin on myös herkempi ja helpommin haavoitettavissa? Ihmiset pelkäävät näyttää, että ovat muutakin kuin chilli, kovan kuoren omaava tyyppi.
Mutta itse uskon, että tunteet kuuluu ilmaista ja jos en sitä itse saisi tehdä, olisin aika surullinen.
Postaus herätti paljon ajatuksia, kiitos tästä! (:
Peppi, tä oli aivan ihana postaus, joka herätti paljon ajatuksia :)
VastaaPoistaSä osaat kyllä kirjoittaa tosi hyvin ja osasit pukea tän asian näin hienosti sanoiks. Oon ihan samaa mieltä tosta, vaikka meillä onkin 15 vuoden ikäero, mutta mun mielestä SE ON niin NOLOA, jos jotkut ihmiset eivät osaa/uskalla näyttää tunteitaan. Meidänkin koulussa suurin osa ihmisistä on "alaks olee"-suhteessa ja ne EIVÄT KESTÄ kauaa. Olen joskus itse nauranut kuinka tyhmää tuollainen on, sillä miksi olla suhteessa toisen kanssa jos ei oikeasti välitä hänestä, miksi pitää satuttaa toista jos toinen välittääkin...??? :O Mun mielestä se on tooooosi tyhmää... Miks ei saman tien ettis/oottais sitä oikeaa kestävää suhdetta, mä oon sellasen löytänyt mutta en halua alkaa suhteeseen tuon pojan kanssa sillä pelkään että satutan häntä (en halua sitä).
Kiitos tästä ihanasta ja tunteellisesta postauksesta :) <3
GO GO PEPPER!!!!! Piitkästä aikaa mielettömän hieno ja ajatuksia herättävä bloggaus joka yksinkertaisuudessaan laittaa sut ajattelemaan omaa suhtautumistasi rakkauteen...
VastaaPoistaoooooo aivan ihanasti oot kirjottanu !!! :------)
VastaaPoistaOlen itsekin ollut nyt Jenkeissä vaihdossa elokuusta asti ja olen huomannut saman deittailukulttuurin. Itselläni kävi uskomaton tuuri, ennen kuin lähdin tänne erosin neljän vuoden seurustelusuhteesta. Lähes samantien kun saavuin tänne tapasin tämänhetkisen poikaystäväni. Hirvittää vaan ajatus Suomeen palaamisesta toukokuussa ja tämän suhteen tulevaisuudesta...
VastaaPoistaUskon, että kaikelle löytyy ratkaisu ajan kanssa. Kyllä se rakkaus osuu kohdalle varmasti jossain vaiheessa, ainakin niin haluan uskoa. Silloin kun sitä vähiten odottaa... :)
Täältä ilmottautuu myös yksi totaalinen romantikko. Ihastun aika helposti mutten onneksi enää niin äkkipäätä kuin nuorempana. Ihastuminen on ihanaa mutta toisaalta se voi myös olla kamalaa.
VastaaPoistaYleensä kuvio menee, että ihastun mutten uskalla tehdä asian eteen mitään. Jään vain miettimään tätä henkilöä. Pelkään liikaa. En vain voi ymmärtää, että miksi pelkään liikaa, koska mitä sitten jos toinen ei halua jutella sun kanssa sen syvempiä. Äh. Ehken ole vain vielä löytänyt sitä ihmistä, johon haluaisin heti tutustua paljon paremmin.
Ystävänpäivä. Se jotenkin ahistaa mua jo niin paljon etukäteen.
Toivon kuitenkin kaikille ihanan lämpöisiä hetkiä. Ehkä kaikille löytyy se oma mussukka.
Huh olipas mahtava kirjoitus, kaikki niin totta! Pitää vielä tohon pelaamiseen, soutamiseen ja huopaamisen lisätä se, että kaikki ei edes voi ääneen sanoa haluavansa elämäänsä rakkautta. Vaikka varmasti kaikki sitä haluavat...
VastaaPoistaIhana postaus, niin ihana ja vaikea aihe.
VastaaPoistaRakkaus on ihanaa. Minulla on elämässäni paljon rakkaita ihmisiä, mutta silti se jokin puuttuu. En ole ikinä seurustellut, enkä ole lainkaan deittailevaa tyyppiä. Olen ujo ja arkakin ihminen, joka kaipaa elämäänsä sitä todellista rakkautta. En tiedä miltä tuntuu käpertyä rakastamansa ihmisen kainaloon, mutta silti kaipaan sitä tunnetta lähes joka ilta kun kömmin yksin nukkumaan. Entistä vaikeamman tilanteestani tekee se, että eräs ihminen on kertonut rakastavansa minua. Hän on kertonut minulle aivoimesti kaikista tunteistaan, niin hyvistä kuin pahoista. Hän on sanonut, että olen maailman kaunein nainen. Hän on sanonut haluavansa minut vaimokseen ja lastensa äidiksi. Mutta se ei ole sitä, mitä minä haluan. Haluaisin todella jonakin päivänä olla jonkun vaimo ja yhtä kovasti haluaisin olla jonakin päivänä jonkun äiti. Mutten ole ollenkaan varma, että haluan sitä juuri tämän ihmisen kanssa. Toisaalta en tiedä mitä tehdä, toisaalta tiedän tarkalleen mitä pitäisi tehdä. Tuntuu järjettömältä "heittää hukkaan" tämän ihmisen rakkaus minua kohtaan. Pelkään, ettei kukaan ikinä rakastu minuun kuten hän, eikä kukaan ikinä kerro minulle niin kauniita asioita kuin hän on kertonut. Kuitenkin, minun tunteeni ovat vain kaverillisia. Siltikään en tiedä mitä tehdä. En kai kuitenkaan voi pakottaa itseäni tuntemaan jotain mitä en tunne? Joskus tuntuu, ettei rakkaudessa ole mitään järkeä.
Nyt tuntuu, ettei tässä kommentissanikaan ole mitään järkeä. Postauksesi kuitenkin herätti minut taas pohtimaan aihetta ja tekstiä vain alkoi syntyä. "Loppujen lopuksi jokainen haluaa vain rakastaa ja tulla rakastetuksi." Ja niinhän se on <3 Toivotaan, että mekin (sinä ja minä) saamme vielä jonain päivänä kokea rakkautta niin kumppaniamme kuin lastammekin kohtaan.
Voi, kiva kirjoitus ja oikeasti ajateltavaa. Olet ihanan suorasukainen ja avoin. Mä olen hiljattain sinkkuuntunut 42-vuotias päivästä riippuen vanha paska ämmä/upea nelikymppinen nainen... Ja usko rakkauteen on tällä hetkellä noin miinus tuhat.
VastaaPoistaMä oon useasti miettiny tuota, että miksei Suomessa uskalleta deittailla oikeasti ja tavallaan niin, että ei heti sitouduta siihen yhteen vaan odotetaan rauhassa sitä oikeaa joka kolahtaa TÄYSILLÄ.
Ehkä, EHKÄ mä vielä joskus löydän jonkun kolahtavan. Tää kirjoitus antoi siihen uskoa :)))
Tosi ihanasti kirjoitettu rakkaudesta :) Love it!
VastaaPoistaIhana teksti, kiitos Peppi!
VastaaPoistaItselläni on viimeisen kuukauden ollut pään sisällä niin suuri hirmumyrsky ja tunteiden sekamelska että oksat pois ja puolet rungosta. Parhaasta ystävästäni paljastui uusia puolia ja en uskalla yrittää muuta kuin kaveruutta minulle erittäin tärkeän ihmisen kanssa. Nämä ihanan rakkauteen uskovat postaukset tuovat todella selkeyttä pään sisälle ja saavat minutkin uskomaan rakkauteen! Kiitos Peppi, olet ykkösinspiroijani (:
Ihana postaus.
VastaaPoistaEn ole koskaan kommentoinut blogiinne, mutta nyt on pakko. Lukiessani tätä ''soutaahuopaa''-kappaletta aloin ITKEÄ. Ihan oikeasti. Tämä on niin omasta elämästäni. ''Päivä kerrallaan kattellaan'' kuulostaa jääkylmän sitoutumiskammoiselta.
-Heini
Kiitos ihan superpaljon tästä tekstistä <3 Musta tuntuu etten osaa sanoo mitään järkevää, mutta oikeesti sait mut tajuamaan että niinpä, miks muka on niin paljon kaikkia tyhmiä deittailusääntöjä? Jos mä ihastun johonki ihmiseen nii miksen vois näyttää sitä, ei kukaan muu saa mulle määritellä mikä on noloa ja mikä ei! Just nyt oon ihastunu ja pelkään koko ajan että apua apua mitä jos se tajuaa että oon siitä kiinnostunu. Tää teksti sai mut tajuamaan, että hetkonen, sehän ois vaan mahtava asia jos se tajuais sen! :D Koska sitte jos seki on musta kiinnostunu nii ihanaa, ja jos ei oo nii sitte ei oo ja sille ei vaan voi mitään:D Kiitoskiitoskiitos et oikeesti usko miten paljon tää helpotti <3
VastaaPoista"Mä oon useasti miettiny tuota, että miksei Suomessa uskalleta deittailla oikeasti ja tavallaan niin, että ei heti sitouduta siihen yhteen vaan odotetaan rauhassa sitä oikeaa joka kolahtaa TÄYSILLÄ."
VastaaPoistaSiksi, että täällä on - luojan kiitos - vielä sellaisia arvoja ripaus jäljellä kuin sitoutuminen, lojaalius ja halua katsoa yksi kortti kerrallaan. Minusta se ei kuulosta kovinkaan väärältä, kun taas tuo rumasti sanottuna ihmiskauppadeittailu välineellistää mielestäni ihmisiä äärimmäisen julmalla tavalla.
Eikä täälläkään tarvitse sitoutua väärään, mutta haaremia täällä ei onneksi pidä kaikki vielä yllä. Sen verran pitää jokaisen uskaltaa sulkea ovia takanaan, ettei tarvitse koko kavalkadia kerätä ja sitten vasta valita.
Saattaa toki olla, että ymmärsin pointtisi väärin; ehkä tarkoitit jenkkityylisen hc-deittailun sijaan sitä, että ihmiset tyytyvät mielestäsi vääriin ihmisiin? Sitten yllä olevan voi unohtaa :) Ymmärsin kuitenkin, että jossain määrin aktiivisempaa deittikulttuuria havittelet ja sitä en kyllä itse kaipaa, koska se tuo noita Pepin mainitsemia ongelmia mukanaan.
Kiitos koskettavasta postauksesta, Peppi!
VastaaPoistaAinakin itselläni voimakas sääntöihin takertuminen on epätoivoinen yritys ylläpitää kontrollin tunnetta. Ehkäpä sama pätee deittalusääntöihin takertujiinkin? Deittaillessa ihminen on aina vaarassa saada siipeensä, eikä vilpittömyys ole silloin helppoa. Ja varsinkin, kun ikää tulee lisää, pelissä on aina vain enemmän - toisaalta iän myötä osaa ehkä tunnistaa paremmin juuri itselle sopivantuntuiset kumppaniehdokkaat.
Tsemppiä, Peppi! Olen varma, että löydät vielä rinnallesi arvoisesi kumppanin. Ja olet varmasti oikeassa siinä, että rakkaus toisiin alkaa itsensä rakastamisesta. :)
Hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus!
VastaaPoistaOlen itse miettinyt paljon tuota "täytyy rakastaa itseään ennen kuin voi rakastaa muita"-ajatusta. Mielestäni sillä on myös toinen puolensa: täytyy saada osakseen rakkautta ennen kuin voi rakastaa muita. Pieni lapsikaan ei selviä ilman rakkautta ja huolenpitoa, joten rakastetuksi tuleminen on aivan välttämätöntä. Rakkautta, rakastamista ja rakastetuksi tulemista saisi tässä maailmassa olla enemmän, mielellään loputtoman paljon!
Minulla on sydämessä monta naarmua, mutta seuraava ajatus on aika lohduttava: "jokainen arpi sydämessäsi muistuttaa sinua siitä että joskus joku sai sydämesi sykkimään nopeammin, ja arpi on muistona niistä rakkauden tunteista, joita silloin koit". Arvet sydämessä kertovat siitä, että elämässä on oikeasti tullut elettyä eikä vain oltua hengissä. :)
Kiitos avautumisesta Peppi!
VastaaPoistaRakkautta on monessa muodossa koko ajan ympärillämme. On ehdotonta - ja ehdollista rakkautta. Oman elämänkokemukseni, varsinkin avioliittoni ja äitiyteni kautta olen oppinut rakkauden eri muotoja. Opin vielä, koko ajan, joka päivä. Suurin oivallukseni on ollut: "If you LOVE someone, set them free". Ketään ei voi omistaa.
Etsikkoaikoina olisin säästynyt monilta kyyneleiltä, jos olisin tiennyt/oivaltanut/myöntänyt itselleni SATC'in Mirandan USKOMATTOMAN TODELLISEN kommentin: "he's just not that in to you"...
Yksinäisinä hetkinä rakastin esim. parvekkeella kasvavia auringonkukkia. Olin itsestäni ylpeä kun olin osannut kasvattaa siemenestä niinkin hienot kukat, olin onnellinen siitä että ne toi kaupunkiasuntooni väriä, eloa ja kauneutta.
Olemme rakkauden kehässä, jos uskallamme uskoa siihen. Rakkaus löytää sinut, jos uskot olevasi sen arvoinen. Jokainen rakkaus on erilainen, älä odota samaa rakkautta muilta mitä itse annat. Parasta on olla odottamatta mitään - helppo :-).
Ja sitten se asian ydin: Rakasta itseäsi!
<3 kaikille,
Suvi
http://lovehandles-suvi.blogspot.com
Todella ihanaa oli lukea tuota tekstiä. Olen läpi käynyt ja käyn yhäkin samaisia tunteita.. On ollut särkynyt sydän ja taas saanut kokea suuren rakastamisen tunteen. Se on niin sykähdyttävä ja ihana tunne. Tapauksessani on vain yli 1000 kilometrin välimatka ja se raastaa minua koko ajan.. Vaikkei sitä ajattelisi. Rakastan poikaystävääni ja rakkauteni vain kasvaa ja kasvaa kasvamistaan. Pahinta on vain se, että kun avaat silmäsi, hän ei olekaan siinä. Hän on jossain muualla ja ajattelee samoin kuin minä. Tätä on kestänyt jo kaksi vuotta, mutta: "The truth is, everyone is going to hurt you. You just got to find the ones worth suffering for." Odotan, että jonain päivänä voimme jakaa arkiset ilot joka päivä koko loppuelämämme ajan.. Aion vain odottaa.. Jonain päivänä sitten.. :) Ja minulla on yhä läpikäymättä oppia hyväksymään itseni sellaisena kuin olen. Itsetuntoni on nollassa ja vihaan kehoani ja välillä tapojani ajatella asioita. Tiedän kaiken johtuvan siitä mitä on aiemmin tapahtunut.. Pitäisi vain osata hyväksyä lopullisesti se, että se on tapahtunut mitä on tapahtunut. Se on välillä turhauttavaa.. Mutta nyt minulla on syy rakastaa ja olla onnellinen. Toivon, että jonain päivänä osaan rakastaa myös itseäni. Kiitos sinulle ajatuksia ja tunteita nostattavasta kirjoituksesta! Olette ihania!
VastaaPoistaMinusta joku joskus tiivisti kaiken oleellisen rakkaudesta:
VastaaPoista"Rakkaus on mielestäni urheinta, mihin ihminen pystyy. Sillä me tiedämme, että se loppuu aina, kestipä se sitten päivän tai vanhuuteen, toisen kuollessa. Rakastamatta jättäminen olisi kuitenkin suurempi virhe kuin rakastaminen, sillä jos teet sen vilpittömästi, täysin sydämin ja urheana, et voi kuin saada"
Minä olen joskus sanonut miehelleni, että rakastan sinua niin polttavasti, että sydämeni tuntuu murtuvan pelkästä ajatuksesta. En voi luvata, että rakastan sinua ikuisesti tai edes huomenna, mutta tänään minä rakastan sinua ja teen sen koko sydämestäni. Sen on riitettävä, sillä enempää minä en voi antaa. Ja se on riittänyt.
mulla tuli näitä kommentteja lukiessa mieleen ihan john legendin this timen lyriikat :)
VastaaPoista"This time I want it all
Showing you all the cards
Giving you all my heart
This time I’ll take the chance
This time I’ll be your man
I can be all you need
This time it's all of me"
Vaatii suurta nöyryyttä ja rohkeutta antaa itsestään niin paljon, että voi rakastaa. Toisaalta rakastaminen antaa kaiken vaatimansa takaisin moninkertaisena. Eikä ikinä pidä olla pahoillaan rakkaudesta tai katua jotain rakkaudesta tekemäänsä! Mikään maailmassa ei tee enemmän hyvää kuin rakkaus: opiskelen kätilöksi ja juuri tänään kuulin, miten äidin ja vauvan ihokontakti on parasta mitä kumpikaan voi toiselta saada. Ehkä siksi meillä on aikuisenakin niin kova kaipuu päästä takaisin toisen iholle? No, pointtini oli kuitenkin se, että romantikko ei ole koskaan toivoton vaan aina täynnä toiveikkuutta. Vaaleanpunaiset lasit tekee maailmasta paljon kauniimman.
VastaaPoistaOon monta kertaa miettinyt samaa, miksi pitää esittää jotain tai yrittää miellyttää jotakuta, jotta kelpaisi. Ihmiset eivät uskalla olla omia itsejään ja näyttää tunteitaan. Kyyneleet silmissä luin tätä.
VastaaPoistawow! kaveri kehu tätä blogia mulle mutten tajunnu että tää on näin loistavan mahtavan ihmeellinen! aivan uskomattoman totta tää postaus! ja kiitos teille, inspiroiduin tästä blogista todella :)
VastaaPoistaSe tapa, jolla kirjoitat, tulee sydämestäsi, kokemuksestasi, aidosta ihmisestä.
VastaaPoistaVeti ihan hiljaseks taas sun syvällisempi kirjotus.
Paljon rakkautta sinne!
Kommenteissa pohdittiin sitä, että mistä tää "Katellaan"-kulttuuri syntyy. En nyt tiedä kiinnostaako ketään mun analyysi mutta teen sen silti. :D
VastaaPoistaYksi syy on ainakin matkapuhelimet, kaiken voi perua niin helposti ja ilmottaa että nyt tulikin esteitä. Ennen matkapuhelimia oli vaan yksinkertaisesti PAKKO sopia asioista sitovasti, monta päivää etukäteen. Eihän toista voinut jättää pakkaseen odottamaan. :D
Ja sitten toinen pointti. Nykyihmisillä on yksinkertaisesti liikaa vaihtoehtoja kaiken suhteen. Me nähdään telkkarissa, miten Sinkkuelämäässä Carriella on miljoona miestä, ja se on niin kaunis ja COOL. Me halutaan itekin olla sellasia! Ja leffoissa on täydellisiä, komeita, hauskoja, upeita miehiä. Kai mullekin löytyy jostain tollainen, kun tässä leffassakin tolla on?
Ihmiset kuitenkin syvällä sisimmässään haluaa löytää sen oikean ja kestävän rakkauden. Mutta sitten vaikka sen löytääkin, nykyihminen miettii, että "Onko tuolla jossain ulkona jotain parempaa?" ja sitten ahdistuu siitä ettei ole kokeillut kaikkia maailman miehiä, jos vaikka sattuis löytyy vielä joku parempi.
Heh. Ei mulla muuta. :D
Rakkaus rulaa.
Erosin 2,5 vuotta kestäneestä suhteesta viime kesänä. Ero tuli minun aloitteestani, koska koin olevani yksinäinen vaikka olinkin suhteessa.
VastaaPoistaErosta lähtien näimme monta kertaa viikossa. Kavereina. Pari kuukautta eron jälkeen alkoi tuntumaan, että olin tehnyt väärän valinnan. Että ei olisikaan pitänyt ehkä erota. Oltaisiinko voitu saada hommat toimimaan, jos en vain olisi jättänyt häntä?
Otin asian puheeksi hänen kanssaan ja sanoin, että haluaisin palata yhteen. Hän sanoi sen olevan maailman paras asia. Suhde ei kuitenkaan kestänyt kuin kaksi viikkoa. Sen jälkeen hän sanoi, ettei asiat tunnu samalta kuin ennen. Että olenkin hänelle vain pelkkä kaveri. Sydämeni särkyi. (Olemme molemmat jo aikuisia ihmisiä) Muut sanovat, että mies on vain sekaisin tunteissaan, mutta minulle se on aivan sama. En saa olla hänen kanssaan. Tiedän mitä rakkaus on. Olen oppinut sen tämän menetyksen kautta.
Rakkaus on maailman paras asia. Se on sitä siitäkin huolimatta että se satuttaa joskus niin että makaa vain sängyssä ja itkeä vollottaa niin lujaa ja niin kauan, että naapuri soittaa poliisille.
Olen treffannut eron jälkeen muutaman erityisen mukavan miehen kanssa, mutta jotenkin en pysty ajattelemaan, että alkaisin vakavempaan heidän kanssaan. Mutta sen olen tehnyt heille myös selväksi. Tunteilla leikkiminen ei kuulu tapoihini, nykykulttuurista huolimatta.
Kiitos Peppi tästä tekstistä.
RAKASTAKAA TOISIANNE JA OLKAA AITOJA ! <3
Löysin blogiinne ihanan ystäväni V:n kautta, ja tämä teksti herätti todella paljon ajatuksia.
VastaaPoistaOlen myös hyvin samanlainen toivoton romantikko kuin sinäkin, ja olen aina toivonut voivani rakastua vilpittömästi. Olen ehtinyt olla vaikka minkälaisissa suhteissa, ja tällä hetkellä olen seurustellut yli puoli vuotta rakkaani kanssa. Tie tähän hetkeen on kuitenkin ollut kivinen, ja olen usein miettinytkin, kuinka helposti ihmiset käyttävät toisiaan hyväksi.
Inhoan sitä "katellaan" -asennetta, sitä kun on noloa tekstata toiselle tai edes sanoa välittävänsä (puhumattakaan rakastamisesta). Inhoan myös sitä, että monet ovat valmiita hyppäämään uuteen suhteeseen alkuhuuman mentyä ohi, kun ei kestetäkään arkea tai vastoinkäymisiä. Vihaan toisten hyväksikäyttöä ja väkivaltaisuutta (henkinen sellainen on pahinta) ja sitä, kun se jota onkin rakastanut, polkee maahan ja halventaa kaikin mahdollisin tavoin.
Kaikkien paskojen kokemusten jälkeen olen kuitenkin tajunnut, että vain minä voin vaikuttaa asioihin rakastamalla (tai ainakin opettelemalla rakastamaan) itseäni. Kun itsearvostus näkyy ulospäin, muiden ei tarvitse tulla polkemaan maahan ja vetää ehkä vähän terveempiä tyyppejä puoleensa.
Kiitos tästä tekstistä ja blogista, jään ehdottomasti seurailemaan! :) Teillä on hyvä pointti blogillenne, ja sitä jokaisen ihmisen pitäisi toteuttaa: itsestään välittäminen, huolehtiminen ja itsensä sekä kanssaeläjiensä arvostaminen.
Wau mikä kirjoitus... Samoin kuin niin monilla muilla kommentoijilla, nosti se tunteet sekä kyyneleet pintaan. Niin samoilla tavoilla ajattelen kanssasi ja pystyn suorastaan tuntemaan tuon rikkinäisen sydämen tunteen, sen kun kerran kokee, ei sitä koskaan voi unohtaa, toivottavasti se kuitenkin vahvistaa. Upeaa tekstiä, upeaa. Kiitos sinulle!
VastaaPoista