Define necessity!

No nyt tästä tuli vielä mielenkiintoisempaa, kun kirjoittaessani tätä pompsahti Facebookissa silmiini "Mimmin toivelista"-postaus ja enhän mä voi olla toivomatta mitään jos mun pitää ostaa Mimmille joku noista???? (Tosin se sanoi, että myös lahjakortti johonkin ravintolaan kuten Hesburger käy. :D)



Mulle tuli netissä vastaan tällainen kuva joka pisti kyllä taas ajattelemaan. Joulu on tulossa ja kaupat pursuaa kaikkea mitä ihminen voikaan haluta lahjaksi. Miten sitä aina joulun alla rupeaa miettimään, että "Tän mä kyllä ehdottomasti tarvitsisin"? Mäkin tarvitsin viime viikolla blenderin ja lähdin vartavasten keskustaan ostamaan sellaisen. Vain koska oon pitkään halunnut blenderin ja mielestäni ehdottomasti nyt oli se hetki kun sen tarvitsin. Olisin voinut ihan hyvin myös jättää ostamatta ja jatkaa "tarvitsemista". Ei sillä, nyt on kivaa kun on vihdoin se oma blenderi.

Mä en oo koskaan ollut mikään hamstraaja-ihminen ja esim. vaatteista pyrin päästä eroon aina kun niitä on kertynyt liikaa. Mä en omista mitään sellaista "unelma vaatekaappia" mitä moni ja kyllästyn vaatteisiini nopeasti. En myöskään säilö kaapissani montaa sellaista "Näitä vielä ehkä joskus käytän", mutta muutama arvokas vaatekappale siellä kuitenkin on. Niillä yleensä on jotain tunnearvoa minkä takia ne säilytän.

Oon tässä pohdiskellut, että mitä tänä vuonna toivoisin joululahjaksi, mutta mieleeni ei ole tullut oikeastaan mitään erikoisempaa sinisiä Marianneja lukuunottamatta. Tottakai mäkin haluaisin (Mimmi tarkkana) iPadin, kunnon kameran joka toimii, matkan Afrikkaan, pari hyvää levyä, oman kodin, Tempur-sängyn ja vaikka mitä kivaa, mutta nykyään sitä vaan huomaa itse ostavansa kaiken mitä haluaa ja mitä sitten ihan oikeasti tarvitsee. Tuota listaa onkin sitten hyvä purkaa seuraavat vuodet, onpahan ainakin mihin rahansa tuhlata jos sitä joskus sattuu säästöön jäämään.

Musta jotenkin tuntuu etten osaa enää näin aikuisena toivoa mitään keneltäkään muulta. Miksiköhän?

Toivon kyllä, että saan olla perheen kanssa ja aion myös rutistaa Unoa jokatoinen minuutti, koska viime jouluna se ei ollut mun mukana ja se on paras lahja jonka oon koskaan itselleni ostanut. 7,5 kiloa pelkkää rakkautta ja lämpöä, en edes muista millon Uno olis viimeks ärsyttänyt mua. Jos vielä joskus otan Unolle kaverin niin uskon ottavani sen esimerkiksi Espanjan katukoirista. Tuen täysillä heidän toimintaansa, mun mielestä on upeeta että tällaisia yhdistyksiä on perustettu ja upeeta on myös se, että esimerkiksi Suomessa moni on herännyt tarjoamaan kodin näillä kodittomille koirille ja pelastamaan heidät.

Tosiaan minulle ei tarvitse ostaa mitään erikoista tänäkään jouluna, mutta rakkautta saa antaa sitäkin enemmän tai vaikka lahjoittaa lahjani johonkin hyvään hyväntekeväisyyskohteeseen joka minun mielestä on esimerkiksi Lastenklinikoiden kummit, eläinsuojelu tai vaikka Joulupuu-keräys. Oikeasti on niin paljon eri järjestöjä ja asioita joita pidän tärkeinä, että en edes tiedä kaikista.

Itse olen jo useamman vuoden miettinyt hankkivani kummilapsen Afrikasta. Olisikohan se lahjani itselleni tänä vuonna? Minun haaveena olisi vaikkapa pieni poika Ghanasta. Tosin haluaisin päästä itse sinne Ghanaan viettämään aikaa niiden lasten kanssa ja auttelemaan myös ihan paikanpäällä. Voi, se on ollut unelmani lapsesta saakka.

Onko teillä kokemusta näistä kummilapsista? Entäpä minkä järjestöjen tärkeetä asiaa te tuette?