UNO 5.

5 vuotta sitten olin maailman onnellisin, kun sain tiedon, että odottamani Coton De Tulearin pentu oli syntynyt. Me oltiin päädytty tähän rotuun, koska "ne oli niin söpöjä ja kivoja" ja olin varannut meille Mikon kanssa yhden pennun. No Unohan sieltä tupsahti ja se olikin ainokainen pentu, joten sen pentunimeksi laitettiin Uniikki. Tästä automatkalla kotiin, kun haettiin se 7 vkoa myöhemmin muotoutui Uno, eli ykkönen. 5 vuotta eteenpäin toi herra nukkuu tuossa lattiallani ja tuhisee unissaan. Se edelleenkin on mun ykkönen ja vaikka joudun aina olla aikoja pois sen luota niin meidän jälleennäkemiset on yhtä juhlaa.


Rakastan sitä miten se hymyilee aina mulle ja miten se seuraa mua ihan mihin tahansa. Se on mun vauva aina vaan ja meidän välinen rakkaus on aitoa, vilpitöntä ja todella lämmintä.
Äsken viimeksi mulla meni siihen hetkellisesti hermot, kun oltiin reilu kaksi tuntia lenkillä ja sen piti pysähtyä JOKA PAIKKAAN tutkiskelemaan. :D En mä sille kuitenkaan osaa olla vihanen. Mistään. Eikä Uno oikeestaan ees harrasta mitään pahoja juttuja, se on ihan sairaan tottelevainen ja ollaankin koulutettu sitä aika paljon.


Unon synttäreitä meidän kampaamossa, eli Simon luona oli tänään juhlistamassa myös Mimmin hauvavauva Jykä, joka sai myös vähän herkkuja.

Mä olen niin onnellinen, että joskus sijotin tohon palleroon ja suostuttelin Mikon ottamaan sen meille asumaan. Me molemmat rakastetaan Unoa ihan hurjasti ja yleensä sen ollessa toisen luona tulee aina toiselta viestiä, että mitäs Unolle kuuluu.

Nyt otan 5-vuotiaan karvapallon viereeni ja aion pussailla sitä ihan hirveesti.

Onnea Uno, oot aina äidin rakas.