Moi Jonne,
Kirjoitan tän kirjeen sulle, koska olen jo niin monta vuotta meinannut.
Minäkin, kuten moni muukin itki tänään katsoessaan sua laulamassa. Oikeastaan jos ollaan rehellisiä, niin itkin jo paljon ennen kun aloit laulamaan. Siinä vaiheessa jo, kun ilmoitit että aiot laulaa kyseisen biisin. Sitten kun kerroit kenelle sen omistat, niin mulla valui jo kyyneleet pitkin kaulaa. Tunnistin itseni.
Mä olen Jonne seurannut sua jo useita vuosia, ihaillut ja nuorena taisin olla vähän rakastunutkin. Muistan edelleen elävästi ne hetket, kun seisoin Nosturin takaosassa tuijottamassa sua laulamassa Still Alivea ja kyyneleet valui norona lattialle. Muistan myös lukeneeni sun haastatteluja rankasta lapsuudestani ja samaistuneeni niihin täysin.
Olen aina pitänyt sua hienona ihmisenä ja toivonut, että pääsisin joskus juttelemaan sun kanssa kunnolla. Nuorena mun piti usein kirjottaa sulle kirje, mutta oon eläessäni kirjoittanut vain 2 fanikirjettä, toisen Martti Ahtisaarelle ja toisen Toni Niemiselle. Martti vastasi. Sulle en koskaan kirjoittanut. Ajattelin, että olin jo liian vanha.
Mullakin on ollut aika rankka lapsuus ja Mummi on ollut aina kaikista ystävistäni se läheisin. Mummille ei ole koskaan tarvinnut selitellä, se on nähnyt kaiken ja huolehtinut, että pärjään. Mummi on oikeastaan ainoa ihminen jonka rakkauteen olen luottanut sataprosenttisesti. Usein nuorempana olen nimittäin kokenut, ettei ihmiset oikein ymmärrä mua tai ainakaan halua ymmärtää. Nykyään olen jo tajunnut, että mun täytyy antaakkin itsestäni jotain saadakseni ymmärrystä.
Kun tänään katsoin sitä sun esitystä ja pyyhin kyyneleitä käsivarsiltani, tajusin että mun varmasti pitäisi kiittää sua. Mun mielestä sä olet hieno roolimalli ja kunnioitan sitä suuresti miten avoimesti olet aina puhunut. Kannustat ihmisiä ehkä jopa huomaamattomasti kohtaamaan pelkonsa ja avautumaan. Se on Jonne ihailtavaa.
Me ollaan ehkä muutamasti tavattu pikaisesti, mutta en ole koskaan saanut suutani auki. Jos ja kun me joskus kohdataan, niin lupaan yrittää sanoa Kiitos.
Nyt laitan soimaan About My Sorrown ja muistelen teinivuosiani, kun tämä biisi oli se joka sai mut itkemään kaiken sen pahan olon pois.
Kiitos Jonne Aaron.
Rakkaudella,
Peppi
Kirjoitan tän kirjeen sulle, koska olen jo niin monta vuotta meinannut.
Minäkin, kuten moni muukin itki tänään katsoessaan sua laulamassa. Oikeastaan jos ollaan rehellisiä, niin itkin jo paljon ennen kun aloit laulamaan. Siinä vaiheessa jo, kun ilmoitit että aiot laulaa kyseisen biisin. Sitten kun kerroit kenelle sen omistat, niin mulla valui jo kyyneleet pitkin kaulaa. Tunnistin itseni.
Mä olen Jonne seurannut sua jo useita vuosia, ihaillut ja nuorena taisin olla vähän rakastunutkin. Muistan edelleen elävästi ne hetket, kun seisoin Nosturin takaosassa tuijottamassa sua laulamassa Still Alivea ja kyyneleet valui norona lattialle. Muistan myös lukeneeni sun haastatteluja rankasta lapsuudestani ja samaistuneeni niihin täysin.
Olen aina pitänyt sua hienona ihmisenä ja toivonut, että pääsisin joskus juttelemaan sun kanssa kunnolla. Nuorena mun piti usein kirjottaa sulle kirje, mutta oon eläessäni kirjoittanut vain 2 fanikirjettä, toisen Martti Ahtisaarelle ja toisen Toni Niemiselle. Martti vastasi. Sulle en koskaan kirjoittanut. Ajattelin, että olin jo liian vanha.
Mullakin on ollut aika rankka lapsuus ja Mummi on ollut aina kaikista ystävistäni se läheisin. Mummille ei ole koskaan tarvinnut selitellä, se on nähnyt kaiken ja huolehtinut, että pärjään. Mummi on oikeastaan ainoa ihminen jonka rakkauteen olen luottanut sataprosenttisesti. Usein nuorempana olen nimittäin kokenut, ettei ihmiset oikein ymmärrä mua tai ainakaan halua ymmärtää. Nykyään olen jo tajunnut, että mun täytyy antaakkin itsestäni jotain saadakseni ymmärrystä.
Kun tänään katsoin sitä sun esitystä ja pyyhin kyyneleitä käsivarsiltani, tajusin että mun varmasti pitäisi kiittää sua. Mun mielestä sä olet hieno roolimalli ja kunnioitan sitä suuresti miten avoimesti olet aina puhunut. Kannustat ihmisiä ehkä jopa huomaamattomasti kohtaamaan pelkonsa ja avautumaan. Se on Jonne ihailtavaa.
Me ollaan ehkä muutamasti tavattu pikaisesti, mutta en ole koskaan saanut suutani auki. Jos ja kun me joskus kohdataan, niin lupaan yrittää sanoa Kiitos.
Nyt laitan soimaan About My Sorrown ja muistelen teinivuosiani, kun tämä biisi oli se joka sai mut itkemään kaiken sen pahan olon pois.
Kiitos Jonne Aaron.
Rakkaudella,
Peppi
