Tiedoksi kaikille sneaker freakeille!

Että eilen sitten vihdoin tein sen, josta olen huhuillut täällä varmaan vuoden, eli kuvasin nämä minulle liian pienet  (NYYH) Nike-kaunokaiset teille myyntiin. Kai se on pakko vaan hyväksyä, että 25,5cm on aivan minimi, mitä tähän minun räpylään kannattaa edes yrittää mahduttaa... Nämä ovat siis kokoa 39-40.

Luopumisen tuska on suuri, mutta luotan, että annatte näille hyvät ja rakastavat kodit! Huutaminen tapahtuu meidän Facebookissa sunnuntai-iltaan asti ja sieltä löytyy myös lisää kuvia + tietoa näistä. 

Hyppää siis TÄNNE jos yhtään kiinnostelee!






Muita lenkkarihulluja? Anyone? 

Erilaisista ystävistä

Blogeissa kiertää nyt haaste jossa lukijat pystyvät voittamaan itselleen ikimuistoisen illan ystävänsä kanssa kertomalla tarinan ystävästä johon he eivät olisi koskaan kuvitelleet tutustuvansa. 

Tuo kisa liittyy elokuvaan, jonka olen halunnut jo pitkään nähdä. Koskemattomat on tarina neliraajahalvaantuneesta miehestä, joka saa henkilökohtaiseksi avustajakseen täysin toisesta maailmasta kotoisin olevan tummaihoisen miehen ja joiden välille syttyy erikoislaatuinen ystävyys. Elokuva vaikuttaa itkuleffalta ja olenkin varautunut itkemään paljon.

Pääpalkinto kisassa on se, että yksi pääsee ystävänsä kanssa viettämään iltaa, jossa mennään ensin herkuttelemaan Fransmanniin, sitten ranskalaiseen luomukasvohoitoon meidän alkuajoilta jo tutun Cindy Rieran luokse, elokuvan kutsuvierasnäytökseen ja lopuksi unille Hotelli Torniin.


(Kuva Roosa Kotilainen)

Jos minä saisin osallistua kilpailuun, niin tarinani olisi jotakuinkin tällainen:

"Olen ollut aina sellainen ihminen jolla on paljon tuttavia ja sellasia ”Moi”-ihmisiä, mutta vain kourallinen ystäviä. En päästä lähelleni tai luota ihmisiin helposti.
Muistan elävästi, kun aikoinaan eläessäni vahvasti ”nettimaailmassa” eli erilaisissa chateissa ja irkissä, oli mukana keskusteluissa usein eräs nimimerkki. Tiesin tytöstä sen verran, että se oli jostain ”kauempaa” ja että sillä oli pikkuveli. Mielestäni tuo nimimerkki vaikutti vähän tympeeltä ja ehkä ylimieliseltäkin. En siis tykännyt.

Myöhemmin seurustelin 1,5 vuotta pojan kanssa, joka oli tavallaan kai ”ensirakkauteni”. Hänen kanssa käytiin läpi kaikki olennaiset parisuhteen vaiheet ja tunteet, jotka tuntuivat elämääkin vakavammilta. Erottuani tuosta pojasta ja lähdettyäni jo toisen matkaan, tajusin että myös tämä eräs nimimerkki oli alkanut hengailla uhkaavan paljon Helsingissä ja vietti aikaa entisen poikaystäväni kanssa. Rupesin tietenkin heti tivaamaan entiseltä poikaystävältäni asiaa ja selvisi, että tämä mielestäni todella ärsyttävä henkilö oli MUUTTANUT entisen poikaystäväni nurkkiin kuukaudeksi, koska oli jossain harjoittelussa.

Entiseni kanssa sitten vietettiin aikaa erommekin jälkeen paljon. Varmaan tietenkin minä mustasukkasena oikein tahalteen kutsuin häntä luokseni ja aina välillä sitten tivailin tästä tytöstä, enhän pystynyt käsittelemään että hän hengaili juuri tämän ihmisen kanssa. Kerran muistan, kun olimme luonani Punavuoressa niin tämä tyttö soitti aivan raivona exälleni, koska oli tajunnut exän olevan mun luonani. He eivät kuulemma koskaan ”seurustelleet”, mutta noista raivareista päätellen se vaikutti kuitenkin suhteellisen vakavalta. Minusta tuntui, että vihasin tuota tyttöä. En ollut koskaan tuntenut, enkä todellakaan halunnutkaan.

Joitain hetkiä myöhemmin exäni ja tuon tytön tiet kuitenkin erkanivat ja tyttö muutti Helsinkiin. Tajusin, että asutaan molemmat Punavuoressa, koska vietettiin aikaa aina irkissä yleisillä kanavilla, joissa pystyi helposti vähän onkimaan tietoa ihmisistä. Eräänä iltana sitten reipastuin ja kysäsin tuolta tytöltä, että leikkaisiko ja värjäisikö se hiukseni pientä korvausta vastaan. Yllätyksekseni se suostui ja näinpä sitten menin operoitavaksi. Riskejä on otettava.

Nyt reilu kymmenen vuotta myöhemmin tuo ihminen on yksi läheisimmistä ihmisistäni. Hän kuuluu sisäpiiriini, on se ihminen jolle usein haluan kertoa asioista ja myös samalla ihminen jolle suutun kaikkein helpoiten. Meillä on ollut aina erikoinen ystävyys ja olemmekin viettäneet pitkiäkin aikoja ”erossa” olosuhteiden pakosta, kun toinen on aina asunut missäliepäinmaailmaa.

Lähes neljä vuotta sitten ystävyytemme muuttui, kun rupesimme olemaan yhteydessä tiiviisti ja asuimmekin yhdessä monta kuukautta. Tuo ihminen nimittäin oli se joka otti minut luokseen, kun erosin pitkäaikaisesta suhteestani ja ns. ”nosti jaloilleen”. Tuo ihminen on ollut se joka on aina sanonut minulle jos toimin idioottimaisesti ja myös osoittanut äärimmäistä kärsivällisyyttä kanssani. Tuo ihminen on hyväksynyt vikani, mutta myös antanut kuulua kovaan ääneen jos en tee jotain hänen mielestään oikein. Tuolla ihmisellä on todella räiskyvä temperamentti ja hän on yksi kärsivällisimmistä tuntemistani ihmisistä samaan aikaan.

Viime aikoina tuntuu, että olemme laiminlyöneet ystävyyttämme aivan liikaa. Meillä on molemmilla kiire töidemme parissa ja tuntuu, ettei koskaan keretä näkemään ilman työstressiä, pelkästään ystävinä. Tämä syksy on laittanut ystävyytemme koettelemukselle ja jokainen yhdessä vietetty hetki on muistuttanut kuinka meidän pitäisi vain ottaa aikaa sille ystävyydellemme. Emme ole pitkään aikaan päässeet yhdessä reissuun, oltu yökylässä ja vain kertakaikkiaan oltu. Se nakertaa varmasti molempia.

Kuitenkin tiedän sen, että ystävyytemme säilyy. Olen joskus miettinyt mielessäni sitä, että entä jos meidän ystävyys lakkaisi. Sitä ei vaan enää olisi, emmekä koskaan näkisi. Olen tajunnut, ettei se vaan ole mahdollista. Olen kasvanut niin kiinni tuohon vastakohtaani, joka täydentää niin monia asioita itsessäni. Tuon ihmisen läsnäolo joissain tilanteissa on minulle kultaakin arvokkaampaa ja tiedän, että loppupeleissä olisin valmis tekemään tuon ihmisen vuoksi lähes mitä tahansa. Uskoisin, että kaivoonkin hyppäisimme yhdessä, koska pehmentäisimme pudotusta juuri sopivasti.

Mimmi, olet minulle äärimmäisen rakas ja kaikkein erikoisin ystäväni. En edes osaa sanoin kuvailla kuinka paljon ärsytät minua välillä ja etenkin sillon, kun en näe sinua tarpeeksi usein. En haluaisi koskaan tehdä vääryyttä sinua kohtaan, mutta toisaalta tiedän että tunnet minut ja hyväksyt minut tällaisena, Peppinä. Olen sinulle niin monesta asiasta kiitollinen ja yksi niistä on se, että olet juuri sellainen kuin olet.

Mietin juuri tänään katsoessani kuvaa jossa olet Kirsi Nisosen kanssa, että miten siitä afropäisestä, ärsyttävästä tyypistä on voinut tulla ihminen joka on nykyään mielestäni yksi maailman kauneimmista niin sisäisesti kuin ulkoisestikin?"



Osallistumassa kisaan voitte käydä täällä. Toivon suuresti että voitto menee joillekkin sellaisille ystävyksille jotka kaipaavat piristystä juuri tämän pimeän keskelle. Lohdutuspalkintoina jaetaan toki myös leffalippuja, jotta myös muissa kaupungeissa asustelevat voivat mennä katsomaan elokuvan ystävänsä kanssa.

Kevät tuli!

Ainakin yhdeksi päiväksi, vierailtiin nimittäin erään viestintätoimiston ensi kevään pressipäivässä haistelemassa ensi kevään raikkaita ja lämpimiä tuulia. Inspiroitukaa ystävät hyvät!




Pastellia...


Ja neonvärejä...




Kukkakuosia...


Ja korkoa tennareissa.

Taitaa olla tätä samaa keväästä toiseen :) Tosin nuo korolliset tennarit ovat kyllä suht tuore eli viime kevään/kesän uutuusvillitys. Aika söpikset nuo leokuosiset. Tennarityttö tykkäis niistä. Ostoslistalla on pitkään ollu jo yhet, mutta taidan odotella vielä tovin... 


Värit näyttää ihanan raikkailta. Neon yhdistelmä hillitymmän värin kaverina toimii edelleen.


Vähän erilaisia korkoja.


Upeat Mirkka Metsolan kevätmekot.


Upeet purkkarit!


Kuosi on melkein ku Mirkan mekoissa!






Upea Mirkka itse.


Ja meikä. Suhteellisen syksyisenä...

Farkkutakki Gina Tricot (XL) 

Laukku Guess

Mekko Finnwear (XL)

Saappaat New Yorkes (40) 

Harmaata on, mutta olkoon! Kyllä se kevät sieltä vielä tulee. Eilen ostin kasan kirkkaita jouluvaloja ja kynttilöitä ja pimeys näytti heti vähän vähemmän ankeelta. :) Minusta taitaa muuten vuosi vuodelta enemmän tulla jouluihminen, tykkään laitella joulua yhä aikaisemmin. Nyt on jo joulukranssikin ovessa :) 

Tsemppiä syksyyn!