perjantai 8. huhtikuuta 2011

Party Rock Friday!

Hellurei ja hellät tunteet!

Mimmi oli eilen edelleen tosi kipeenä ja niinpä mä suuntasin yksin Tammistoon juontamaan Finnwearin Plus-tilaisuutta. Mulla oli aamulla kuumetta, mutta sinnittelin levossa lähtöön asti ja päätin olla reipas sen neljä tuntia. Illalla kömpiessäni ylös kahdeksanteen kerrokseen (meidän hissi saattaa kuulemma olla rikki 3kk...) oli olo aika kuollut ja kaaduinkin suoraan sänkyyn kuuntelemaan musiikkia.


Mukaan Tammistosta tarttui tämä. Oon jo pitkään haaveillut tuollaisesta ja kun jostain takahuoneen uumenista löytyi yks iso koko (kuulemma nää alkaa olee jo kaikkialta loppu) niin mä tietenkin käytin tilaisuuden hyväkseni. Paola Suhosen Nansolle suunnittelemalla kuosilla oleva sadetakki onkin mun sadepäivien piristys! Tykkään hirmuisesti.

Äsken julkaistiin myös tieto, että Rihanna ja Tinie Tempah esiintyvät elokuussa Suomessa! Oon molemmat nähnyt kertaalleen livenä ja ne on niin sairaan hyviä, että oon ihan fiiliksissä tästä!

Toivottavasti Mimmi voi jo paremmin ja pääsee ylös sängystä. Mä aion tänään bailaa esim. Anna Abreun levyjulkkareissa! Oon kuluttanut jo neidin uuden levyn puhki, etenkin Worst Part Is Over on soinut repeatilla viimeiset viikot. Ihana.

Kaunista perjantaita kaikille!!

Tän tahtiin bailataan tänään! Voisinpa joskus oppia kans shufflaa tälleen:




keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

"Kuumetta ainakin sata astetta"

Heräsin tänään aamulla palaveriin ja olo oli ihan hirveä. Tultuani palaverista soitti Mimmi ja ilmoitti alottaneensa päivänsä oksentamalla. Mä tulin kotiin, painuin pehkuihin ja täällä on oltu siitä lähtien.


Olo on koko ajan ihan hirveä ja kuume nousee, mutta oksennusta ei ole onneks mulla tullu. Meillä on huomenna eräs kiva juontokeikka ja sen takia edes jommankumman on oltava terve.


Kivoja juttuja tänään: Mulle neuvottiin mistä voin katsoa True Bloodeja, Flow Festival julkaisi ihan tajuttomat artistinsa, Pekka on soittanut ehkä sata kertaa, tajusin ostaa pillimehuja, oon kuunnellut Chris Brownin uutta levyä sadasti, ladannut puhelimeen uusia aplikaatioita ja saanut levättyä.


Meidän Miss Mixin pomo lähetti tänään sähköpostiimme kuvia VIIKSEKKÄÄSTÄ Zac Efronista (:(((() ... Mutta se myös jakoi tän ihanan, ihanan biisin wallilaan joten tykätään siitä taas. Sade on ihana, tiesittekö että se muuten lausutaan Shade? Mä en tiennyt ennenku yks fiksu poika New Yorkissa kertoi mulle tän.

Mulla on ikävä kaikkia kivoja ihmisiä, haluisin jonku tänne kattomaan mun kanssa True Bloodeja.
Mimmille paljon jaksamisia Nummelaan, se on vielä miljoonasti pahemmissa oloissa varmasti kuin minä.

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Helsinki Heat!

Tänään on ollut kiva päivä. Kävin Forumin Vero Modassa stailaamassa 3 mallinukkea huomista varten, kun asiakkaat saa sitten valkata niistä asuista lempparinsa ja voi voittaa lahjakortteja. Mulla oli vähän haastetta siinä, koska on hirveesti kaikkia visioita mitä olisin halunnut niille laittaa päälle, mutta tarjolla ei ollut ihan kaikkea sitä.. Mä elän edelleen välillä siellä New Yorkissa missä kaupat pullisteli väreistä, etnisyydestä ja vaikka mistä.. Suomessa taas mennään tällä musta/harmaa/beige/joku kirkas tehosteväri-linjalla, joten jouduin vähän soveltamaan. Olisin halunnut itse pukea nuket, että olisin vielä nähnyt vaatteet niiden päällä, mut toivotaan että tuli ihan kivoja!

Meille tulee jatkuvasti pyyntöjä, että mentäisiin stailaamaan liikkeisiin tai sitten ihmisiä ja se tuntuu vähän hassulta. Eihän me olla mitään pukeutumisen ammattilaisia. Mutta on kyllä kivaa nähdä ja hypistellä erilaisia vaatteita ja miettiä niitä erilaisten vartalotyyppien päälle. :)


Hattu: H&M miehet
Lasit: Ray-Ban Wayfarer mun omilla voimakkuuksilla
Takki: Gina Tricot (42)
Toppi: Miami Heat, Forever 21 (L)
Hame: Veromoda (L) (oikeasti mekko)
Leggarit: Piruetti (L)
Kengät: Nike Airmax (6.5)


Toi aurinko on jotain ihan täydellistä!!!!!!!!!! :)


Mun horoskoopissa luki tänään, että "Viihdyt tänään shoppailemassa" ja se kyllä piti paikkaansa. :D


Tänään on tosi keväinen ja onnellinen olo! Mitenkäs teillä? :)

Ps. Monet on huomautellut viime aikoina meidän kuvien huonosta laadusta. Mimmi äkkäsi, että syynä on tää tinypic ja nyt ruvetaan laittamaan kuvat meidän oman serverin kautta. Ainoa ongelma tässä on se, että minähän en osaa sitä serveriohjelmajuttua käyttää ja Mimmin pitää kouluttaa mua vähän. Soitin sille jo tänäänkin ja se naureskeli mun huokailulle ja antoi luvan laittaa vielä Tinypicin kautta. :D Opin siis varmasti pian, mutta ei oo mun vika jos koko ajan sanoo ERROR ja mulla ei tunnetusti oo mikään pisin pinna tällaisten asioiden kanssa... Onneksi on olemassa Mimmi....