Vuorossa kuvapläjäys meidän pyörähdyksestä Jyväskylään Muotipäiville. Meidän Bloggers' Corner sijaitsi Forumissa, josta löytyi päivien aikana paljon muutakin muotiin liittyvää tapahtumaa. Ideana meillä oli koota Forumin myymälöistä vaatekaapit täyteen meidän kevään lemppareita. Ja löytyihän niitä...
Iinan kanssa Your Facen liikkeessä hypistelemässä kenkiä...
Mukana olivat siis meidän lisäksi Iina ja Jenni.
Meikäläinen tutkii FLASHin kokovalikoimaa. Kyllä sieltä ainakin 46-kokoista housua löytyi :)
Meidän saalis oli aikamoinen ja eikun asettelemaan tuotteita rekkeihin, kaappiin ja tikkaille!
Melko valmista alkaa olemaan. Itse ainakin löysin tosi paljon oman näköisiäni juttuja myymälöistä. Lopulta olis tehnyt mieli kotiuttaa sitten koko komeron sisältö :D
Forumissa oli myös muotinäytöksiä pitkin päivää.
Ja hurmaava Jaakko Selin oli juontamassa koko tapahtuman. Terkkuja vaan Jaakolle, oot huippu! :)
Koska tapahtuma oli kaksipäiväinen, meille tehtiin meikit lauantaina Kicksissä. Tytöt tekivät päivän mittaan myös pikameikkejä ja kynsilakkauksia ohikulkijoille.

Meidän komeroita ja niiden sisältöjä sai tulla hypistelemään lähemmin ja välillä meidän pisteellä kävi aikamoinen hulina :)
Mitäs meidän komero sisälsikään... Tämä asukokonaisuus Seppälän Great Girls-mallistoa.
Kiilakorkosneakerit Esprit, nuo pinkit housut FLASH ja korut Seppälä.
Pääkallohuivi ja sukat FLASH.
Meikäläisen luottokosmetiikat KICKSistä. Tuo BOSSin tuoksu on käytössä Viva La Juicyn kanssa tällä hetkellä ja Escadan Cherry in the Air odottelee vielä lämpimämpiä kelejä :) Loréalin True Match meikkivoide teki taas pienen tauon jälkeen paluun meikkipussiini. Max Factoryn ripsari ruskeasilmäisille on myös lemppari.
Minuun iskee tänä keväänä neon-värit ja camo-kuosi. Etenkin tälleen yhdisteltynä :)
Seppälän camo-reppu, jota olen käynyt mallailemassa jo tämän reissun jälkeenkin...
Camo-kuosinen kännykkäkotelo Bianco ja neon clutch/iPad-kotelo muistaakseni Esprit :)
Voisin haluta nuo Vagabondin kukkatennarit.
Jakun alla oleva tunika Seppälästä.
Pepin kokoama asu ja minun kokoama asu.
Ihanat naiset!
Aina tasaisin väliajoin esittelimme muutamat asut kaappiemme kätköistä. Tässä Jenni esittelee ihan omannäköistään asukokonaisuutta.
Kaunotar.
Iina esittelemässä lempparitrenssiään, joita taisi löytyä kaapista ihan useampi.
Me hetki ennen päivän päättymistä.
Ja kamat kasaan ja junalle.
Oli tosi kivat kaksi päivää, toivottavasti tullaan Jyväskylään taas pian! Kiitos kaikille, jotka tulitte tervehtimään, oli mukava nähdä ja vaihtaa sananen edes pikaisesti :)
Mikä teihin iskee koviten tällä hetkellä kevätmuodissa?