tiistai 6. joulukuuta 2011

Maailman parhaat leggarit!

Varmasti moni on huomannut asukuviemme yhteydessä hyvin usein erään asian nimittäin Legginssit: Piruetti. Ollaan nyt reilu vuoden käytetty Piruetin legginssejä, kun ne meille joskus annettiin testiin ja älyttömintähän tässä on se, että meillä on edelleen käytössä ne samat kappaleet jotka joskus annettiin meille testaukseen.


Kaikki legginssejä käyttävät tietää miten helposti ne hajoaa ja etenkin meillä paksureisisillä on se ongelma, että ne hiertyy helposti reisistä rikki. Käytiin kerran Piruetissa ja Hanna väitti, että häneltä löytyy leggarit joille näin ei tapahtuisi, mutta mehän ei uskottu tätä luonnollisestikkaan. Nyt vuoden käytön, varmaan sadan pesukerran jälkeen ne edelleen palautuvat malliinsa, ovat napakat ja ehjät. Tää tuntuu aina yhtä oudolta, kun kiskot leggareitasi jalkaan ja ne tuntuu edelleen yhtä hyviltä, koska mulla ei valehtelematta ole yhtäkään muuta vaatetta joka olisi kestänyt tollaisen HC-kulutuksen (melkein päivittäinen) ja edelleen myös näyttäisi hyvältä. Väri on ehkä ihan millin verran kulahtaneempi, mutta ei edes mitenkään merkittävästi joka onkin mielestäni outoa. Musta kun tuppaa pakenemaan aina.


Meillä olevien legginssien materiaali on suplex ja pyysinkin siitä vähän tietoa Piruetista, että en rupeisi teille syöttämään mitään puutaheinää, koska en ihan hirveästi tällaisista materiaaleista tiedä. Tässä vastausta:

"Supplex on yksi urheiluun suunnatun kankaan kauppanimike ja niitäkin on montaa laatua. (kannattaa aina ottaa sormituntumaa supplexiin, jos se on hiukankaan karkea, ei kannata ostaa, sillä se tuntuu karkealta myös ihoa vasten. Korkealaatuinen supplex on hyvin pehmeä ja miellyttävänoloinen, vaikkakin suht paksuhko kangas.) Supplex jota käytämme on korkealaatuinen (lienet huomannut J ) napakka, joustava ja pehmeäpintainen, puuvillanomainen kangas. Kangas hengittää siis kuin puuvilla, mutta siirtää kosteuden hiotessa pois iholta. Kangas ei kutistu tai menetä muotoaan käytössä. Kankaan puuvillaisen pehmeä tuntu tekee kankaasta ihan lyömättömän ihoa myötäilevissä tuotteissa, siksi esim. ihonmyötäiset tuotteet kuten tiukat topit, legginsit tai bodyt ovat omimmillaan supplexissa. Kankaan värinkesto on erittäin hyvä, parempi kuin puuvillassa. Supplex kestää päivittäistä pesua, huuhteluaine lienee ainoa vihollinen kankaalle. (tosin, jos kangas on korkealaatuista, ei se satunnaista vahinkoa säikähdä) Tietenkin kun joustavia farkkuja on totuttu pesemään ilman huuhteluainetta, on varmasti helppo muistaa jättää huuhteluaine pois muistakin joustavista vaatteista."

Toinen hyvä näissä on se, että koska meitä on eripituisia niin myös Piruetti on ottanut sen huomioon. He lyhentävät legginssit sinulle sopivaksi, eli myös me pätkäsääret saadaan oikean kokoiset pöksyt itsellemme. Mä en ole lyhennyspalvelua vielä käyttänyt, mutta ajattelin seuraavan kerran kyllä kokeilla. Mulle nimittäin toi perusmalli on vähän liian pitkä, mutta taas Mimmille se on aikamoisen täydellinen. Lyhennyspalvelu maksaa 5 euroa, eli ei mitään siitä, että saa kerrankin juuri oikean pituiset.

Näiden legginssien hinta on 41 euroa joka voi tuntua hieman korkealta hinnalta joidenkin mielestä legginsseistä, koska me kaikki ajatellaan, että no nehän ei hirveen kauan kestä. Jos kuitenkin ajattelen ne eurot jotka oon säästänyt vuoden aikana, kun en ole halunnut ostaa enää mitään "Nää on vaan kympin"-leggareita jotka kestää 5 käyttökertaa niin uskoisin säästäneeni aika pitkän pennin. Nää on myöskin napakat ja sen verran paksut ettei näy läpi alusvaatteet, joten voi käyttää vähän lyhyempienkin paitojen kanssa. Näissä supplexeissa minun koko on L ja Mimmin XL.

Sain juuri testiini sitten Piruetista myös "talvileggarit" jotka on valmistettu thermolycrasta. Ne on hyvin samanlaiset kuin nuo supplexit, mutta lämpimämmät ja ainakin muutaman käyttökerran jälkeen nousemassa suosikkihousuikseni talvella. Niiden hinta on 46 euroa ja suosittelen ottamaan yhden pienemmän kun normaalikoko, koska ne venyy paljon.

Näitä voidaan molemmat suositella sydämiemme pohjasta, jaksetaan jatkuvasti hämmästellä miten nää vaan vieläkin on ehjät. Kävipä tuossa taannoin Mikkelissä sellainen, kun Mimmi ihmetteli mihin sen leggarit oli hävinnyt sängyltä niin ne löytyikin Pepin päältä vahingossa. :D

Piruetti lupasi kaikille More To Loven lukijoille -10% legginsseistä jos mainitsee kassalla More To Love.

Kannattaa käydä panostamassa ja kokeilkaa myöskin tuota lyhennyspalvelua ja kertokaa mitä ootte pitäneet.

Huom te pitkäsääriset, noi thermolycrat on ainakin extrapitkät, joten myös teitä on muistettu!

Piruetti löytyy Helsingistä Forumin Kukontorilta, Tampereelta ja Turusta. Tarkemmat yhteystiedot täältä.

Kun kerkesitte jo kysellä niin Supplexit löytyy verkkokaupasta koodilla 02NP ja "talvileggarit" koodilla SKP-1073!

maanantai 5. joulukuuta 2011

I have a million reasons to be here

En varmastikkaan ole ainoa jolla kyyneleet valuu pitkin poskia ja kaulaa.



Pidetään huolta toisistamme.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Oma peti kullan kallis!

Thank God it's saturday!

On ollut pienimuotosta hässäkkää tässä syksystä tuon opinnäytetyön ja kaiken muun härdellin puitteissa, joten nyt, kun TALVI (alkaa tietysti joulukuusta) koitti ja sain pidettyä heti talven ekana päivänä sekä oppariseminaarin että kirjotettua kypsyysnäytteen, niin homma alkaa pikkuhiljaa helpottamaan.

Oon niitä tyyppejä, jotka ei pysty nukkumaan jos on stressiä, saatan olla tosi väsynyt, mutta kun meen sänkyyn ja pitäis nukahtaa asiat vaan pyörii päässä ja saatan helposti valvoo vaikkapa kahteen-kolmeen saakka, vaikka siis menisin nukkumaan esim. kympiltä ja herätys ois aikasin aamulla. Siinä sitten pyöriskellessä otan yleensä puhelimen käteen ja alan lueskella blogeja yms. Ei hyvä. No tämän alustuksen pointti oli se, että viime yönä sain nukuttua pitkästä aikaa kunnolla. Ja tuntuupa muuten hyvältä!

Heräsin jossain vaiheessa aamulla miettimään, että pitikö Matin herätä töihin ja oliko mulla tänään jotain, totesin että ei pitäny ja ei ole, käytin Jykän ulkona ja painelin takas pehkuihin murun kainaloon. 10.27 heräsin siihen, että Peppi soittaa "Ai sä nukut vielä, no soita ku heräät..." kömmin sitten ylös ja Jykän kanssa ulos kirpsakkaan säähän ja heräsin. Niin ja soitin Pepille. Nyt olo on oikeesti levännyt. Siihen saattaa vaikuttaa myös se, että eilen vaan relattiin kotona, katottiin leffa (Hangover 2) ja maattiin sohvassa. Mentiin nukkumaan, kun nukutti, eli varmaankin jo jo joskus puoli yhden aikoihin ja sammuttiin molemmat samantien. Eilen en uhrannut siis ajatustakaan ensi viikolla ohjelmassa olevalle hillittömälle ruotsin tenttiin pänttäämiselle...

Meidän Gossip-kiertueen aikana kaikki aina kommentoi että "voi että, pääsette yöpymään hotelleissa ja HOTELLIAAMIAISILLE!" No sen parhaillaan 4 yötä viikossa kotoa poissa siitä kodista ja omasta sängystä tulikin sitä luksusta ja hotellielo muuttui siksi arjeksi. Omaan sänkyyn ikävä oli jossain vaiheessa jo ihan tosi kova. Loppukiertueesta myös hotelliaamiainen oli meille kirosana ja tulikin skipattua moinen lysti jopa laittoman usein. Todistettu nyt ainakin on, että Sokos Hotellien aamupalat ovat loppupeleissä kaikkialla Suomessa aika samanlaiset (ja jostain syystä myös maistuvat samalta?) :)

Meidän kotoa on toivottu postauksia usein ja napsinpa meidän makkarista muutamat asiat nyt teille tähän. Ollaan siis viimesen vuoden aikana rempattu makkari kokonaan uusiksi, makkarissa on siis uusi laminaatti, kahta eri tapettia ja yks pitkä seinä täynnä kaappeja (jotka ei kuitenkaan jostain syystä edelleenkään riitä meikäläisen vaatteille...). Eilen sain tilattua myös puolisen vuotta ostoslistalla olleet yöpöydät (kiitos veronpalautusten) joten pikkuhiljaa koko huone alkaa olla ovea vaille valmis. Hyvä me!


Raitatapetti K-raudasta
Jättiunisieppari kirppikseltä (3€!!!)
Verhot Kelohonka Vallila (Kodin1)
Tuplapussilakana ja tyynyliinat Marimekko
Block-lamppu (molemmilla omat) Finnish design shop (toinen Stockmann)

Laminaatti afrikanpähkinä(?) Bauhaus
Tohvelit Sokos hotel (pakkohan se pala hotellia oli mukaan ottaa :))
Lehdet kuuluvat meillä oleellisesti makkariin
Lintutapetti tilattu täältä
Tyyneyden Tipat Frantsila

Vaikka sängystä ainakin runkopatja (IKEA) ja tyynyt joutais vaihtoon ja oonkin toivonut vanhemmilta jopa ihan Tempur-tyynyä joululahjaksi on tuo oma sänky kyllä yks maailman parhaista paikoista!

Mites siellä? Nukuttaako hyvin?

Niin ja onko kellään muuten kokemusta Tempur-tyynyistä? Kannattaako sijoittaa? :)

Tyyneyden tipat blogin kautta saatu